Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

Tammi, 2017

"Maddy on tyttö, joka on allerginen koko maailmalle. Hän sairastuu jo pelkästä henkäyksestä ulkoilmaa. Sairautensa vankina hän pysyy kotonaan, puhtaan ilman kuplassa. Eräänä päivänä naapuriin muuttaa poika. Ikkunasta Maddy näkee Ollyn ja Olly Maddyn. Maddy ymmärtää, että eläminen tarkoittaa muutakin kuin hengissä pysymistä. Joskus rakkaus on kaikki kaisessa; Olly on riski, joka Maddyn on pakko ottaa."

Bongasin tämän kirjan kun äänestin viime vuonna Goodreadsin edellisen vuoden suosikkeja. Nicola Yoonin Everything, everything houkutteli upealla kannella ja mielenkiintoisella takakansitekstillään YA-kategoriassa. Niinpä olin iloinen, kun viime syksynä Tammen uutuuksissa tämä oli myös listattuna. Kirjastossa oli pitkä jono jo teokseen, joten nyt vasta sain kirjan käsiini. Odotukset olivat todella korkealla, sillä kirja, sen teema ja pärjääminen eri kilpailuissa antoivat ymmärtää, että tämä olisi todellinen hitti itselleni. 

Mutta en tiedä. Jäi vähän noh, pettynyt olo? Odotin ehkä liikaa. Tarina oli ennalta-arvattava, niinkuin yleensä näissä nuorten kirjoissa on, mutta jotenkin sitä alleviivattiin liikaa. On tyttö, joka on sairas. Poika, joka rakastuu sairaaseen tyttöön ja haluaa pelastaa tämän. Tämä ei itsessään haitannut, sillä tätä odotin saavani. En odottanut saavani ehkä turhankin naiivia kertomusta rakkaudesta. Liian älytöntä tarinaa, joka koetteli todellisuuden rajoja vähän turhankin paljon. 

Johtuuko se sitten siitä, että näitä vastaavia on ollut jo niin paljon vai siitä, että The Fault in Our Stars oli itsessään niin loistava, että siihen oikeastaan vertaa lähes kaikkea. Näissä kahdessa teoksessa oli todella paljon yhtymäkohtia, mutta The Fault in Our Stars onnistui paremmin pysymään realistisemmassa maailmassa tietyissä juonenkäänteissä. Harmi, sillä olisin halunnut myös tästä pitää todella paljon! 

Plussaa päiväkirjamaisuudesta ja kansien sisäpuolen graafisesta ilmeestä. Suomennoksen kansi oli muuten iso pettymys sen upean alkuperäisen kannen jälkeen. En pidä oikeastaan yhtään leffakansista, koska ne harvoin onnistuvat. 

Arvostelu: ★★★

Lars Kepler - Hypnotisoija

Lars Kepler: Hypnotisoija

Tammi, 2010

"Urheilukentän pukuhuoneesta Tumbasta, Tukholman läheltä löytyy kauhistuttavasti surmattu mies. Myöhemmin hänen puolisonsa ja tyttärensä löytyvät yhtä lailla raa´asti silvottuina perheen rivitalosta. Perheen poika Josef löytyy elossa, vaikeasti haavoittuneena.

Rikoskomisario Joona Linna päättelee että tarkoitus oli surmata koko perhe. Kun Linna saa tietää, että elossa on vielä yksi perheenjäsen, tytär, hän aikoo käyttää kaikki keinot löytääkseen tämän ennen murhaajaa."

Tulen hieman myöhässä näiden Keplerin kirjojen kanssa. Äitini on aikanaan näitä minulle suositellut ja blogeissakin jo vuosia on näistä pyörinyt kehuvia bloggauksia. Aika paljon on pohjoismaisia dekkareita tullut itsekin luettua, mutta tosiaan nyt vasta näiden pariin päädyin. Kuuntelin ensimmäisen Joona Linna-sarjan kirjan, Hypnotisoija, työmatkalla ja viihdyinpä hyvinkin tämän parissa!

Joona Linna poliisina vetoaa jotenkin minuun. Ehkä se on se suuri, aina oikeassa oleva olemus, joka poikkeaa siitä perinteisestä suomalaisesta arkkityypistä, tai sitten jokin pieni Hercule Poirotmainen olemus, kun ajattelulla ja pienellä röyhkeydellä Linna tuntuu ratkovan rikoksia. Tämä ensimmäinen osa olisi tosin kaivannut vähän vahvemmalla kädellä editointia - keskellä kirjaa käytiin pitkät pätkät itse hypnotisoijan, Erik Maria Barkin historian läpikäyntiä. Tuntui hieman tyhjäkäynniltä, vaikka olikin tarinan osalta kriittinen osa. 

Seuraava osa on jo kuuntelussa, katsotaan mitä kaikkea Joonan historiasta paljastuu kirjojen edetessä!

Arvostelu: ★★★

sisältää affiliate-linkkejä

Martina Haag: Olin niin varma meistä

Martina Haag: Olin niin varma meistä

Atena, 2017

"Petra ja Anders ovat olleet yhdessä 15 vuotta, heillä on kaksi pientä poikaa. Sitten, eräänä pääsiäisenä Petra huomaa kesämökillä sängyn vieressä kynttilänjalan. Miksi Anders on polttanut kynttilää yöpyessään yksin mökillä? Eikö hän olekaan ollut yksin?

Olin niin varma meistä kertoo jätetyn osapuolen tarinan. Petra haluaa jatkaa liittoa, hän uskoo, että vaikeuksista selvitään ja että vaikea aika pian päättyy. Mutta kun tilanne ei sitkeästä yrittämisestä ja vimmaisista toiveista huolimatta ratkea, Petra pakenee Ruotsin Lappiin autiotupavahdiksi ja alkaa kirjoittaa kirjaa erostaan. Hän vuodattaa koneelleen kaiken, kaunistelematta ja itseään säästämättä."

Kuuntelin Martina Haagin kirjan Olin niin varma meistä työmatkoilla äänikirjana - kaipasin jotain kevyempää samaan aikaan luettavaksi kun tahkosin Hanya Yanagiharan Pientä elämää muuten läpi. Ja miten sopiva välipala tämä olikaan! 

Tarina etenee paloittain nykyajassa Rahnukassa, Ruotsin Lapissa, sekä vuoden takaisessa ajassa Tukholmassa, kun Petralle selviää hänen miehensä petollisuus. Itse olisin voinut lukea vaikka kokonaisen kirjan Petran olosta Rahnukassa, sillä ihastuin täysin Ruotsin Lapin maisemiin ja ajatukseen autiotupavahtina olemisesta. Tukholman osuudet taas tuntuivat todella raskailta jätetyn naisen tilityksiltä, mutta toisaalta selvensivät samalla tiettyjä Petran edesottamuksia myöhemmin. 

Tämä kirja oli siis erittäin sopiva välipala lukeminen ilman mitään suurempia tunnekuohuja itselläni. 

Arvostelu: ★★★

sisältää affiliate-linkkejä

Gustave Flaubert: Rouva Bovary

Gustave Flaubert: Rouva Bovary

WSOY, 2005

Flaubertin klassikkokirja Rouva Bovary kertoo tohtori Bovarysta ja hänen toisesta vaimostaan, Emma Bovarysta. Avioliiton solmimisen jälkeen maalaislääkärin vaimo pettyy arjen tylsyyteen ja alkaa haikailemaan seikkailuja ja intohimoa elämäänsä. Hän päättää hankkia useammankin rakastajan miehensä tietämättä. Lopulta kuitenkin todellisuus tavoittaa myös Emma Bovaryn ja loppu onkin traaginen. 

Päätin lukea Flaubertin Rouva Bovaryn Yöpöydän kirjat-blogin Klassikkohaasteeseen (osa 4). Selailin pitkään erilaisia klassikkolistoja ja jostain syystä tämä teos nousi sieltä houkuttelevana. Tämä oli myös yhdellä koulun kurssilla valinnaisena kirjana luettavana, joten päädyin lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskulla. 

Flaubert kirjoittaa sujuvasti, realistisesti ja tarina etenee nopeasti. Hän ei ota lainkaan kantaa Emman valintoihin vaan lukija saa itse päättää, mitä mieltä on Emman valinnoista. Kirjassa on jopa humoristista otetta paikoitellen ja klassikoksi kirja oli yllättävän kevyt lukea - luin sen muutamassa päivässä. Hieman kuitenkin jäin miettimään, mitä Flaubert aikanaan on kirjallaan halunnut sanoa. Naiset ovat huithapeleita ja haaveilevat turhaan? Kirjallisuus on pahasta (yhtenä syynä Emman tyytymättömyyteen oloonsa hänen anoppinsa ehdottaa kirjallisuutta!)? Ihmisen pitää olla tyytyväinen siihen mitä on? 

Klassikoita jos haluaa lukea, niin tämä kyllä on todella kevyttä mutta mukaansa tempaavaa luettavaa. Loppu yllätti itseni jopa hieman, mutta toisaalta sopi tähän realismin ja valistuksen ajan teokseen kuin nenä päähän. 

Arvostelu: ★★★

Salla Simukka: Lumikki-trilogia

Salla Simukka: Punainen kuin veri, Valkea kuin lumi ja Musta kuin Eebenpuu
Tammi, 2013-2014 (kuunneltu äänikirjoina)

"Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään. 
Trilleri joka pitää otteessaan kuin hyytävin pakkanen.

Punainen kuin veri aloittaa Lumikki Anderssonista kertovan jännitystrilogian, jonka muut osat ovat Valkea kuin lumi ja Musta kuin eebenpuu."

Salla Simukan Lumikki-trilogia on kirjasarja, jonka lukemista olin arponut jo pitkään. Viime kesänä sitten viimein sain aloitettua kirjojen läpikäymisen (kiitos BookBeatin sovellus, jossa äänikirjana nämä!) ja viimeinen kirja tuli nyt tammikuun alkupuolella kuunneltua loppuun. Kirjasarja on nuorille suunnattu jännitystrilogia, jonka päähenkilönä on lukioikäinen Lumikki Andersson-niminen tyttö. Lumikki ajautuu tilanteista toisiin niin kotonaan Tampereella kuin Prahassa kesälomareissullaan.

Pidin todella paljon ensimmäisestä kirjasta. Lumikki, Lumikin tausta ja tarina veivät mukanaan. Tarinassa raotettiin vähän Lumikin historiaa, mutta ei paljastettu mitenkään kaikkea. Toisessa osassa seikkailtiin Prahassa (joka oli muuten todella kauniisti kuvattu, melkein aloin selaamaan itsekin matkoja sinne!) mutta jonkinverran tuntui, että tarinassa alkoi olla toistoa. Ei juonenkäänteissä, ne oli edelleen todella toimivia mutta sellaista täytetekstiä, jossa toistettiin samoja asioita useaan otteeseen Lumikin historiaan viitaten.

Kolmannen kirjan aloitin kuitenkin, sillä halusin tietää Lumikin tarinan! Simukka sen verran houkuttelevasti oli sen kirjoittanut, että aikamoisia koukkuja kirjojen väliin jäi. Jätin kuitenkin alkusyksystä kolmannen kirjan kesken, sillä se tuntui todella köykäiseltä ja paikallaan junnaavalta verrattuna edellisiin. En osaa kuitenkaan täysin "jättää kesken" joten tammikuun alussa kuuntelin kirjan loppuun. Juoni parani, mutta jotenkin tämä kirjoista tuntui eniten keskeneräiseltä, puolitiehen jääneeltä. Tarinasta kun olisi saanut vaikka mitä irti! Avaimesta ja sen tarinasta, vanhempien suhteesta, Lumikin historiasta. Myös lukiolaisten tekemä näytelmä kuulosti siltä, että olisin sitä halunnut enemmän avattavaksi ja mukaan tarinaan - nyt se tuntui jäävänä vähän varjoon ja Lumikin omat, yhtä kehää kiertävät ajatukset veivät hieman liikaa tilaa tarinalta.

Nämä ovat kuitenkin nuorille suunnattuja ja varmasti teini-ikäiset voivat näistä nauttia eri tavalla, kun paljon muuta lukenut yli kolmekymppinen nainen. Suosittelen silti tutustumaan kirjoihin, ihan jo vaikka sen takia, että kirjoista on tehty Hollywoodiin leffasopimus!

Arvostelu: ★★★

Riikka Jalonen: Kirkkaus

Riikka Jalonen: Kirkkaus
Tammi, 2016

"Aistivoimainen tarina kirjailijasta ja kirjoittamisen pakosta."Kierrän kirjoituspaperin valmiiksi koneeseen. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tulen kirjoittamaan. Kirja on kuitenkin jo sisälläni, on ollut kauan odottamassa oikeaa aikaa ja oikeaa paikkaa."Janetin kotitalossa on huone, jonne kuolleet pannaan odottamaan hautaamista. Siellä on maannut Janetin kaksi siskoa ja sinne on vaarassa päätyä myös Geordie-veli, jolla on kaatumatauti ja taipumus juoda liikaa. Janetilla itsellään on kirkuvanpunainen tukka ja päässä häiritseviä ajatuksia. Mutta kun hän saa käteensä kynän ja eteensä paperia, kaikki muuttuu: maailmasta tulee hetkeksi kaunis ja ymmärrettävä."

Riikka Jalosen Kirkkaus on ollut yksi vuoden puhutuimmista kirjoista varsinkin kirjablogien keskuudessa. Itsekin olin kirjaa pitkään katsellut, sen kansi on todella taidokas ja luoksensa kutsuva ja toisaalta takakansikin kuulosti houkuttelevalta. Fiktiivinen romaani oikeasta kirjailijasta, joka on pelastautunut mielisairaalassa lobotomialta kirjoittamisensa ansiosta. Uusi-Seelantikin on alueena itselle uutta, harvemmin tulee luettua kirjallisuutta, joka kertoo sieltä suunnalta tapahtumista.

Jalonen on onnistunut hyvin hyppäämään Framen pään sisään ja kirjoittaa todella kauniisti ja osuvasti Framen elämästä. Pidin erityisen paljon lopussa olleesta kirjailijan omasta kertomuksesta siitä, miksi oli päätynyt tähän kirjaan ja miten kirja oli syntynyt. Jokin kirjassa kuitenkin tuntui pidättyväiseltä, ja itse Janet Frame jäi etäiseksi. Jalonen onnistui niin hyvin eläytymään Framen pään sisälle ja kuvailemaan sen, miten Frame kokee ulkomaailman, että itse päähenkilö jäi kuitenkin hieman etäiseksi. Se harmittaa itseä, vaikka muuten kirja olikin oikein miellyttävä lukea. Jotain jäi silti puuttumaan. Niinpä omalla listalla kirja ei valitettavasti nouse vuoden koho kohtiin, vaikka upea olikin.

Arvostelu: ★★★

Shari Lapena: Hyvä naapuri

Shari Lapena: Hyvä naapuri
Otava, 2017 (Elisa Kirjan joulukuun 2016 kuukauden dekkari)

"Kuinka hyvin tunnet naapurisi? Entä puolisosi? Nuoren pariskunnan onni muuttuu painajaiseksi, kun heidän vauvansa katoaa jäljettömiin päivälliskutsujen aikana.

Naapurit kutsuvat Annen ja Marcon päivälliselle, mutta lapsenvahti peruuttaa viime hetkellä. Marco kuitenkin suostuttelee Annen lähtemään, ja he käyvät puolen tunnin välein katsomassa kehdossa nukkuvaa vauvaansa. Kun Anne ja Marco palaavat yöllä kotiin, kehto on tyhjä.
Anne ja Marco soittavat poliisit paikalle, mutta joutuvatkin itse pääepäillyiksi. Kun tutkimukset etenevät, niin nuorenparin kuin heidän naapureidensa on vuorollaan paljastettava kaapeissaan lymyävät luurangot."

Pitkästä aikaa Elisan dekkaripiirin kuukauden dekkari oli kirja, joka kiinnosti minua! Varsinkin, kun olin juuri ehtinyt tämän katsastaa kustantamoiden kevään uutuuksien seasta. Nappasinkin kirjan aika nopeasti luettavaksi jättäen muutaman vähän hitaammin laahaavan kesken siksi aikaa. Ja voi mikä kirja!

Juoni oli todella loistava, Lapena onnistui hienosti yllättämään lopussa vielä minut vaikka luulin selvittäneeni ratkaisun. Hahmot jäivät tosin kaikki vähän etäisiksi ja en oikeastaan pitänyt kenestäkään hahmosta, en Annesta, en Marcosta, en heidän naapureistaan enkä edes poliiseista. Lisäksi vähän olisin kaivannut lihaa luiden ympärille hahmoihin - nyt he jäivät vielä aika etäisiksi. Mutta siitä huolimatta, tykkäsin!

Kirjaa voisi vähän verrata ehkä Gillian Flynnin Kilttiin tyttöön sen kuitenkaan olematta yhtään sinne päinkään. Mutta samantyyppisissä ratkaisuissa pyöritään kirjoissa. Kaunokirjallisesti kirjassa oli kyllä isoja puutteita, mutta annan näille anteeksi kirjan ollessa oikein kelpo välipaladekkari, jolla sai nollattua omia ajatuksia.

Arvostelu: ★★★

Kate Morton: Salaisuuden kantaja

Kate Morton: Salaisuuden kantaja
Bazar, 2016

"Helteisenä kesäpäivänä Suffolkissa vuonna 1961 muu perhe nauttii piknikistä puron rannalla, mutta 16-vuotias Laurel pujahtaa lapsuutensa puumajaan. Hän haaveilee pojasta nimeltä Billy, muutosta Lontooseen ja valoisasta tulevaisuudesta. Mutta ennen idyllisen iltapäivän päättymistä Laurel joutuu todistamaan järkyttävää rikosta, jonka näkeminen muuttaa kaiken, mitä hän on siihen asti tiennyt perheestään ja erityisesti rakastavasta äidistään Dorothysta.

Vuonna 2011, viisikymmentä vuotta myöhemmin, Laurel on menestynyt ja rakastettu näyttelijä. Hän suunnittelee huonokuntoisen äitinsä 90-vuotissyntymäpäiviä, mutta löytää itsensä yhä uudestaan miettimästä kesäistä iltapäivää, jonka jälkeen mikään ei enää ollut niin kuin ennen. Laurel ymmärtää, että viimeiset hetket selvittää Dorothyn menneisyyttä alkavat olla käsillä."

Olen nauttinut todella paljon Kate Mortonin edeltävistä kirjoista, Paluu Rivertoniin, Hylätty puutarha sekä Kaukaiset hetket. Niinpä tartuin tähänkin todella innoissani, sillä Mortonin tapa sitoa vanhaa ja uutta aikaa toisiinsa ja englantilainen maisemakuvaus on ollut todella raikasta ja mukaansatempaavaa.

Mutta äh, nyt jotain puuttui! Juoni oli mielenkiintoinen kyllä taas, ja kuvaus sota-ajasta Lontoossa kiinnosti itseä, vaikka joitain outoksia siellä seassa olikin. Kaikesta huolimatta tarina ei silti edennyt oikein kunnolla mihinkään. Lopun hieno yllätyskin oli lähinnä vähän plääh, se jäi kaiken jalkoihin ja sitten kirja olikin jo loppu. Morton koetti ehkä alkuosan kirjasta liikaa kasvattaa salaisuuden verhoa peitelläkseen lopun yllätyskäännettä ja kirja tuntuikin enemmän tekemällä tehdyltä kuin vapaalta ja soljuvalta.

Kuitenkin kirja ei huono ollut, ei mitenkään! Mutta ei parasta Mortonia myöskään. Voin kuitenkin rehellisesti suositella tätäkin kirjaa ja jään ehdottomasti odottamaan Mortonin seuraavia teoksia innoissani.

Arvostelu: ★★★

Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä

Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä

Gummerrus, 2015

"Hyinen talvi pitää Fjällbackaa otteessaan. Puolipukeinen teinityttö hoipertelee lumisesta metsästä tielle. Auto ilmestyy kuin tyhjästä eikä ehdi väistää.

Kun Patrik Hedström ja hänen poliisikollegansa kuulevat onnettomuudesta, on uhri jo tunnistettu. Tyttö katosi neljä kuukautta sitten kotimatkalla ratsastuskoulusta, eikä kukaan ollut nähnyt häntä sen koommin. Tytön ruumiissa on jälkiä käsittämättömistä julmuuksista, ja poliisi pelkää pahoin, että uhreja on muitakin.

Samaan aikaan Erica Falck työstää kirjaansa häntä askarruttavasta vanhasta perhetragediasta, joka johti sirkustaiteilijan surmaan. Erica käy toistuvasti vankilassa tapaamassa miehensä murhasta tuomittua leskeä selvittääkseen, mitä kauhujen talossa todella tapahtui. Mitä nainen oikein salaa? Erica aavistaa, että jotain on pahasti pielessä ja menneisyys heittää varjoaan nykyisyyden ylle."

Tämä kirja sopikin hyvin tähän marraskuun alkuun - täällä etelä-Suomessa on lunta tullut nyt useampi päivä putkeen ja hyinen viima samoin kuin Fjällbackassa kirjassa. Muuten onneksi tunnelmat ovatkin erilaiset, kadonneita tyttöjä ei ainakaan omalla asuinpaikalla tunnu olevan tässä määrin!

Olen joitakin Erica Falck-kirjoja lueskellut aiemmin, mutta en läheskään kaikkia. Alkuun koin ne jopa hieman puuduttaviksi, ja Erican joka paikkaan tunkeutuvan nenän todella ärsyttäväksi, mutta näköjään tauko teki hyvää tai sitten tämä Leijonankesyttäjä oli hyvä dekkari! Ainakin se oli kaikessa karmeudessaan kuitenkin "kiltimpi" kuin osa nykyisistä pohjoismaisista dekkareista.

Arvasin osittain juonta jo pitkälle, muutamia palapelin osasia en saanut kohdalleen mutta mitään suurta yllätystä tästä ei kyllä tullut. Lisäksi jonkin verran kaihersi tiettyjen asioiden jatkuva toistaminen. Mutta dekkariksi tämä oli oikein kelpo kirja! :)

Arvostelu: ★★★

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori
Tammi, 2014

"Vilkas itäsuomalainen Aino rakastuu ensisilmäyksellä Jussiin ja päättää muuttaa miehen kotitilalle Länsi-Suomeen. Jussi ei tosin asu yksin, vaan isänsä, setänsä ja veljensä kanssa. Mutta Aino vain nauraa, hän nyt sopeutuu mihin vain! Kun morsian saapuu kuukauden koeajoon, pihan yli lähestyy jörö ukko, mulkoilee lippiksen alta ja mutisee "Uggoloi". Mitä se sanoi? Kuka se on? Onkohan edessä sittenkään silkkaa lystiä? No, lukijalle kyllä!"

Minulla muutaman ystävän kanssa Facebookissa pieni lukupiiri. Äänestämme kerran kuussa seuraavalle kuulle 1-2 vaihtoehtoista kirjaa, joita voi sitten lukea ja kommentoida. Ajatuksena enemmin ehkä inspiroida muita lukemaan ja löytää itselle uutta lukemista kuin kamalan analyyttisesti pyöritellä kirjoja läpi.

Lokakuun toisena vaihtoehtona oli itsellä jo päälle vuoden Elisa kirjassa roikkunut Veera Niemisen Avioliittosimulaattori. Jostain syystä en ollut tähän saanut tartuttua, vaikka kirja houkutteli niin kannen kuin takakannen tekstinkin perusteella. Jotkut kirjat vaan ovat sellaisia? Nyt sain sopivan syyn sitten tarttua tähänkin teokseen.

Alusta meni varmaan 1/3 kirjasta, että totuin Ainoon. Tämän perusteella taidan olla noita hitaampia lännestä tulevia kuin karjalalaisia. Jokin Ainon asenteessa ja tavassa olla tökki vastaan. Ja en oikeastaan edes aistunut Ainon ja Jussin väliltä sitä suurta rakkautta, millainen heidän välillään piti olla. Puolessa välissä oli ensimmäinen aika hauska kohta, jolle naurahdin ja josta tuntui, että tarinan jaksaa loppuun asti kevyesti lukea. Mutta jokin tässä jäi silti lopulta tökkimään.

Arvostelu: ★★★

Simon Tolkien: Berliinin käskystä

Simon Tolkien: Berliinin käskystä
HarperCollinsNordic, 2016 (arvostelukappale)

"Syyskuu 1940. Lontoota pommitetaan päivin ja öin, ja Englannin kanaalin toisella puolella Hitler kokoaa joukkojaan valmistellen maihinnousua Britanniaan. Nujerrettuaan britit Hitler voisi siirtää katseensa itärintamalle. Suunnitelman toteutumisen tiellä on Britannian pääministeri Winston Churchill, joka kieltäytyy taipumasta rauhaan Saksan kanssa. Gestapon päällikkö Heydrich esittelee Hitlerille dramaattisen ja tehokkaan suunnitelman ongelman ratkaisemiseksi…

Samaan aikaan Albert Morrison, entinen MI6:n johtaja, murhataan Lontoossa sijaitsevassa asunnossaan. Hänen tyttärensä Ava joutuu isänsä brutaalin kuoleman todistajaksi. Myöhemmin Ava kokee uuden järkytyksen isän testamentin löytyessä. Murhatutkimuksen johtaja epäilee perheen sekaantuneen murhaan, mutta lontoolaispoliisi William Trave ei ole yhtä vakuuttunut asiasta. Hän aikoo, esimiehiään uhmaten, koota palapelin omin voimin.

Kilpajuoksu totuuden löytämiseksi kiihtyy – ja aika alkaa käydä vähiin..."

Historialliset romaanit eivät ole omaa mukavuusaluettani. Toisaalta, lasketaanko vielä 1900-luvusta kertovat jo historiallisiksi romaaneiksi? Oli miten päin tahansa, niin dekkarina taas näköjään historia toimii. Toisesta maailmansodasta kertova Berliinin käskystä oli nopealukuinen ja synkästä aiheestaan huolimatta helppo kirja. Tolkien on J.R.R Tolkienin pojanpoika ja ilmeisesti kirjoittanut jo useammankin kirjan. Pääosaa hänen dekkareissaan pitää lontoolaispoliisi William Trave, johon pääsin itse nyt vasta tutustumaan.

Päähenkilöitä oli kuitenkin yllättään paljon kirjassa, ja Trave tuntui jäävän vähän sivustakatsojaksi. Juoni oli mielenkiintoinen, mutta tuntui, että lopun ratkaisu oli hieman kömpöelö. Loppuratkaisun tietää historian puitteissa, mutta miten siihen päästiin alkutilanteesta ja kehitellystä konfliktista, oli ehkä aavistuksen heppoinen. En tiedä, oliko vika alkuperäisessä vai tässä käännetyssä teoksessa, mutta muutamien termien edestakas veivaaminen (oliko nyt kyseessä MI6 vai MI5 esimerkiksi..) häiritsi. Lisäksi suomennoksessa olisi voinut olla hieman parantamisen varaa, sen verran outoja lauserakenteita ja kielioppivirheitä jopa itsekin bongasin, ja en toistaiseksi koe olevani mitenkään tarkka tällaisissa.

Mutta dekkarina ihan mukiinmenevä - itse luin kirjan viikonlopun Nuku yö ulkona-tapahtuman aikana kun reissasimme metsään retkelle yöksi.

Arvostelu: ★★★

Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo

Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo
Karisto, 2013

"Chey Chan on määrätietoinen nainen, punakhmer, joka uskoo vallankumouksen välttämättömyyteen. Kauan eläköön Demokraattinen Kamputsea! Mutta vainoharhainen puolue Angkar kääntyy omiaan vastaan. Chan pidätetään ja viedään pahamaineiseen Tuol Slengin vankilaan ministerimiehensä ja poikavauvansa kanssa. Kaksi muuta lasta, Arun-poika ja Vannatytär, joutuvat leireille eroon vanhemmistaan. 

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Vanna on itse äiti ja vaimo. Arki kannattelee eteenpäin, mutta monen muun ikäisensä tavoin Vanna ei voi olla miettimättä, mitä isälle, äidille ja veljelle tapahtui 1970-luvun levottomina vuosina. Kun pelättyjä punakhmer-johtajia vihdoin aletaan vaatia oikeuden eteen, Vannan on tehtävä rohkea päätös: asettuako niitä vastaan, jotka kerran orjuuttivat koko kansakunnan?"

Olen aiemmin lukenut useampiakin Rannelan kirjoja, niin nuorten- kuin aikuistenkin. Ja minä pidän niistä! Läpi yön oli ensimmäinen Rannelalta lukemani kirja, ja sen jälkeen olen tutustunut Frauhun ja Taivaan tuuliin-teoksiin. Kaksi viimeistä odottaa tosin vielä bloggaamista, mutta tarkoitus nekin on jossain välissä blogiin tuoda.

Punaisten kyynelten talo tutustutti minut itselle uuteen aihepiiriin. En ollut tiennyt aiemmin Kambodzasta oikeastaan mitään. Lähinnä sen, että se sijaitsee Aasiassa. Aasia ja Aasian matkailu esimerkiksi eivät ole omia mielenkiinnon kohteita laisinkaan, joten sieltä suunnalta tunnistan ainoastaan maiden nimiä. Mutta eipä tuo tietämättömyys haitaksi ollut tätä kirjaa lukiessa. Nyt meinaan tiedän. Ja olen järkyttynyt.

Kirja kertoo Kambodzan vallankumousvuosista 1970-luvulla, suuresta Angkorista, kommunismista, sosialismista, äärivasemmistolaisuudesta. Kuinka poliittinen liike alkoi kääntyä itseään päin ja kaikkia epäiltiin. Jokainen oli aatteen vihollinen. Ihmisiä erotettiin perheistä, vietiin kuulusteltavaksi, pelloille töihin. Kirjan lopussa oli uutisartikkeleita (todellisia lehdistä), joissa mainitaan, että yli 2 miljoonaa ihmistä tapettiin vallankumouksen aikana. Järkyttävää!

Rannela onnistui alusta heti nappaamaan lukijan raakaan todellisuuteen mukaansa. Pidin kirjan ensimmäisestä osasta huomattavasti enemmän, sillä kun tarina siirtyi nykypäivään, lopahti myös jokin tekstissä. Tyyli muuttui myös täysin, ihan kun olisi yhdistetty kaksi eri tarinaa samaan kirjaan. Useampi sivu meni totutellessa loppuosan tyyliin, jossa oli kuitenkin ansiokkaasti kuvattu vuosikymmenten jälkeen selviytyneiden henkistä ja fyysistä taistelua traumoistaan. Jotain silti tuntui lopusta puuttuvan.

Arvostelu: ★★★

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

Otava, 2015

"Karin Kiurukorpi, viisikymppinen historianopettaja, toipuu avioerosta. Petetty ja jätetty on myös Lauri Eriksson, insinööri, jolle nainen on yhä mysteeri.

Karin ja Lauri osuvat sattumalta samaan asunto­näyttöön, ja Kohtalon sormi tarttuu heitä kauluksesta. Tunteikas tarina vie heitä toisiaan ja rakkautta kohti. Matkassa on monta mutkaa, joita aiheuttaa myös Kaari Pelkonen, Lauriin epätoivoisesti hullaantunut työkaveri.

Koittaako viimein päivä, jona Karin ja Lauri uskaltavat paljastaa toisilleen kaiken? Päivä, jolloin kaipaus on heidän yhteistä menneisyyttään?"

Olen viime vuosien aikana tutustunut yhä enenevissä määrissä Eppu Nuotion tuotantoon. Olen hänestä kuullut ja kattavan määrän kirjojakin hän on kirjoittanut, mutta jotenkin olen mieltänyt itseni vääräksi kohderyhmäksi. Luettuani muutaman nuorille suunnatun Venla T-kirjan päätin kokeilla myös aikuisille suunnattua kirjallisuutta. 

Mutta minä rakastan sinua kertoo Karinista ja Laurista ja rakkaudesta. Ja Turusta. Kaikkein eniten tuntuu, että kirja kertoi Turusta. Olen aina ollut sitä mieltä, että olen syntynyt väärään kaupunkiin. Oikeasti minun pitäisi olla turkulainen. Tätä kirjaa lukiessa taas vahvistui se ajatus, että Turku ja Port Arthur kutsuu minua lujaa.

Kirja oli lempeä. Keski-ikäiset rakkaudessa aiemmin pettyneet kokeilevat hieman jäätä - uskaltaako taas heittäytyä rakkauden huumaan. Ei lujaa, ei kovaa, mutta vähän ja varovaisesti. Kirja oli todella kaunista luettavaa, mutta puolessa välissä tuntui, että jotain puuttui. Että kirja ei edennytkään enää niin hyvin kuin alussa. Loppua kohden koin jopa pettymystä - tässäkö tämä oli? 

Kevyeksi kesälukemiseksi suosittelen kuitenkin. Ja Turkua rakastaville ehdottomasti!

Arvostelu: ★★★

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Otava, 2014

"Salakapakoita, elokuvateattereita, pimeitä sivukujia, yhteiskunnallisia jännitteitä - historiallisen dekkarisarjan avausosa herättää eloon 1920-luvun kuohuvan Helsingin.

Keväällä 1921 helsinkiläisten juomavesisäiliöstä Vesi linnasta löytyy kuollut mies. Todisteet viittaavat siihen, että entinen punavanki olisi tappanut jääkäriupseerin kostaakseen kärsimänsä vääryyden. Sisäasiainministeriössä työskentelevää Karl Axel Björkiä selitys ei kuitenkaan tyydytä.

Murhatutkimukset vievät Björkin öisille retkille kaupungin kaduille, työläiskortteleihin ja salaliittolaisten ja vakoojien suosimiin hotelleihin ja ravintoloihin - sekä muotisalonkiin, jonka omistaja on kenties muutakin kuin bolsevikkeja paennut aatelisnainen."

Luin ensimmäisen Hämeen-Anttilani viime vuonna (Sokkopelin) josta ei jäänyt paljoa sanottavaa. Silloin Sokkopeli jätti fiiliksen, että tulipa tuhlattua aikaa turhan lukemiseen ja en tältä kirjailijalta enää muuta lue. Ja silti en voinut kirjaston uutuuksien edessä vastustaa kun tämän näin. 1920-luvun Helsinki! Mysteeri! Vesitorni! Kuulosti niin hyvältä, että pikalainana tämän nappasin ja aika nopeasti tuli kahlattua läpi.

Nimenomaan kahlattua. Perusidea on kiva kirjassa. Yksityisetsivä avustaa poliisia, murha ja se 1920-luvun Helsinki. Mutta kun kirjaan oli tungettu paljon turhan oloisia sivujuonia! Karl AxeL Björkistä ei ottanut selvää, onko hän lintu vai kala ja onko se oleellista edes juonen suhteen. Lisäksi itseä ärsytti kirjailijan kirjoitustyyli käyttää myös muualla kuin puheenvuoroissa erilaista kieltä ("hän" = "se"). Puheenvuoroihin se sopi kuin nenä päähän, mutta muualla häiritsi. 

Loppu antoi ymmärtää, että jatkoa on tulossa (johon varmaan nuo turhiksi kokemani sivujuonetkin liittyvät, ehkä?) ja saattaa olla, että jatko-osatkin tulee silti luettua. Kirjan parasta antia oli kuvaukse vanhasta Helsingistä, sen ajan kartat etu- ja takakansien sisäpuolella, joista seurasin vähän väliä, missä päähenkilö liikkui.

Arvostelu: ★★★

John Green: The Fault in Our Stars

John Green: The Fault in Our Stars (äänikirja)

Audible, BrillianceAudio, 2012

"Despite the tumor-shrinking medical miracle that has bought her a few years, Hazel has never been anything but terminal, her final chapter inscribed upon diagnosis. But when a gorgeous plot twist named Augustus Waters suddenly appears at Cancer Kid Support Group, Hazel’s story is about to be completely rewritten. Insightful, bold, irreverent, and raw, The Fault in Our Stars is award-winning-author John Green’s most ambitious and heartbreaking work yet, brilliantly exploring the funny, thrilling, and tragic business of being alive and in love."

Nappasin tämän äänikirjan Audiblesta sattumalta - olin totaalisesti ohittanut kaikki tähän kirjaan (ja elokuvaan) liittyvät maininnat ja kansikuva vaan sattui näyttämään mielenkiintoiselta. Niinpä kuunneltuani kirjan hämmenyin hieman noustessani takaisin kulttuurin pariin -tästähän on tulossa elokuva! Luin myös monta arvostelua kirjasta, ja ne herätti hieman hämmentäviä tunteita.

Kun minun mielestä tämä ei ollut niin hyvä? Koskettava, mutta ei itkettävä. Ihmettelin suorastaan, miten moni oli itkenyt kirjan lopussa. Olihan se surullinen, mutta jotenkin odotettavissa koko ajan - jo kirjan nimi antaa viitteitä lopusta. Viihdyin silti kirjan parissa, omalla tavallaan kevyttä "vakava sairaus"- kategorian kuunneltavaa (luettavaa?) lenkillä ja automatkoilla. Elokuvan haluaisin mielelläni silti nähdä, pidän Hazelin näyttelijästä. 

Arvostelu: ★★★

David Nicholls: Kaikki peliin

David Nicholls: Kaikki peliin 

Seven-pokkari, 2013

"On vuosi 1985. Brian pääsee vihdoin yliopistoon, pois junttikavereidensa ja työväenluokkaisen kotinsa vaikutuspiiristä. Kirjallisuusenopiskelijan arki ei ole aivan niin runollista kuin Brian on kuvitellut, mutta pian hänen tavoitteensa kirkastuu: kauniin, yläluokkaisen Alice Harbinsonin sydämen valloittaminen. Ja missäpä se kätevämmin kävisikään kuin yliopistojen välisen televisiovisailun edustusjoukkueessa."

Tykkäsin todella paljon kirjailijan edellisestä suomennetusta romaanista, Sinä päivänä. Niinpä odotin tältäkin ehkä aavistuksen liikaa. Vuosi 1985 taitaa olla askeleen liian kaukana, jotta olisin voinut täysin eläytyä aikakauteen - itse olen sinä vuonna vasta syntynyt. Kuitenkaan itse opiskelijaelämä ei myöskään ollut sellaista, jonka koin itselleni läheiseksi. Itse kun olen viettänyt aivan toisenlaista opiskelijaelämää. 

Brianin parhaita puolia oli ehdottomasti sinnikkyys. Vaikka aika ajoin se sai minut lukiessa huokailemaan ja miettimään, miten ei voi muuten niin fiksu jätkä ymmärtää jo lopettaa, niin se myös tosiaan taisi olla päähenkilön paras puoli. En jaksanut jatkuvaa alkoholin käyttöä ja absurdeja tilanteita, vaikka hauskojahan ne paikoin olivat. Kirjan paras kohtaus oli ensimmäisissä opiskelijabileissä sattunut tanssiminen. 

Olisin kaivannut enemmän Rebeccaa tarinaan. Ja Lucykin jäi vaan ärsyttäviin viittauksiin muiden osalta. Tulipa kirja silti luettua - ehkä sen elokuvankin voisi tästä katsoa?

Arvostelu: ★★★

Kaari Utrio: Ilkeät sisarpuolet

Kaari Utrio: Ilkeät sisarpuolet

Tammi, 2007

"Mamselli Emilia Dalman asuu Porissa ylhäisten sukulaisten kotiopettajattarena. Hänen sisarensa Matilda puolestaan opettaa Turun pikkulasten koulussa. Kesällä 1872 sisarukset saavat yllättävän tiedon. Äidin uusi, upporikas aviomies on kuollut Tukholmassa. Hyvästi rahahuolet! Köyhät opettajattaret voivat nyt odottaa runsaita myötäjäisiä ja edullista avioliittoa. Mutta Emilia pitää kirjanpainajasta enemmän kuin aatelismiehestä, ja Matilda arvostaa naisopistoa enemmän kuin aviomiesta. Rakas Maman ja tuntematon sisarpuoli ovat matkalla Turkuun, kun Auran rannat roihuavat ja tuomiokirkon kellot kumisevat hätäsoittoa. Vastahakoisten sisarpuolten on löydettävä uusi koti ja uudet ystävät, kun tuhkana on Suomen Turku. Ainoa suunta raunioista johtaa Helsinkiin, suuriruhtinaskunnan pääkaupunkiin. Kaari Utrion hilpeä epookkikomedia tuo lukijalle romantiikkaa ja jännitystä vanhan sadun tapaan. Sen taustoina ovat empireajan kukoistava kauppakaupunki Pori, pääkaupungin aseman menettänyt Turku ja nousukkaan huumaa elävä uusi Helsinki. Rakennetaan uutta kansaa, kieltä ja kauppaa."

Ilkeät sisarpuolet on ensimmäinen Kaari Utrion kirja, jonka olen lukenut. Olen kuullut ja lukenut paljon kehuja hänen kirjoistaan, joten pakkohan se oli tällaiseen tarttua myös. Ilkeät sisarpuolet valikoitui ensimmäiseksi Utrion kirjaksi ainoastaan sillä perusteella, että se kirjastossa osui ensimmäisenä käteen.

Alkuun kirjan lukeminen oli todella raskasta. Olen todella vähän lukenut 1800-luvusta kertovia teoksia, ja sen ajan terminologia on suureksi osaksi vierasta. Mamsellista lähtien tarina vilisi itselle jonkin verran vieraita sanoja ja näiden selvittäminen ja omaksuminen vei paljon lukuaikaa ja -intoa. Lopulta kuitenkin, kun annoin tarinan viedä mennessään, oli kirja ihan kelpo. Kyllä sen luki, mutta mitään suurta lukukokemusta en tästä kirjasta saanut. 

Henkilöistä Emilia viehätti itseäni kovin. Samoin sisarpuoli Beata onnistui loppua kohden voittamaan minut puolelleensa pitämällä sittenkin puoliaan. Rakastin myös matkakuvausta Turusta talvisen etelä-Suomen läpi Helsinkiin, olen itse suurinpiirtein samaa tienpätkää liikkunut niin monta kertaa edestakaisin, että pystyin kuvittelemaan talvisen seurueen rekiajelulla. 

Ei tämä ehkä kuitenkaan viimeiseksi Utrioksi jää. Jotain muuta seuraavalla kerralla? 

Suzan Elizabeth Phillips: This Heart of Mine

Suzan Elizabeth Phillips: This heart of mine

Harper Audio, 2007 (äänikirja)

"Molly Somerville knows she has a reputation for trouble. She did give away her $15-million inheritance, but, hey, nobody's perfect. Yes, Molly's happy about almost everything.. expect her long-term crush on the daredevil quarterback for Chigaco Stars. That awful, gorgeus Kevin Tucker, a man who can't even remember her name! 

One night, Molly's penchant for running into trouble runs her right into Kevin himself, turning her world upside down. Heartbreak follows, and just when she's certain things can't get worse, Kevin forces his way back into her life. Sometimes falling in love hurts; sometimes it makes you mad as hell. And sometimes, if you're very lucky, it can heal in a most special and unexpected way."

Äänikirjassa arvostan kevyttä hömppää, sillä 99% kerroista kuuntelen kirjoja lenkillä ja keskittyminen ei aina ole parasta. Phillipsin Chigaco-sarja on aivan loistava tähän tarkoitukseen! Rikkaita, kauniita ja tulista rakkautta. This heart of mine on sarjan viidesosa ja itselleni toinen kirja. Olen lisäksi kuunnellut Phillipsin Wynette, Texas-sarjaa ja Phillips meneekin minun yhdeksi lemppari hömppäromaanikirjailijaksi. 

Arvostelu: ★★★

Camilla Läckberg: Merenneito

Camilla Läckberg: Merenneito

Gummerrus, 2013

"Mies on kadonnut jäljettömiin pienessä Fjällbackan kylässä. Patrik Hedström poliisikollegoineen on tehnyt kaikkensa löytääkseen hänet, mutta ei tiedä edes onko hän elossa vai kuollut. Kolme kuukautta myöhemmin mies löydetään meren jään alta, pistohaavoja rinnassaan."

Merenneito on ensimmäinen Camilla Läckberg-kirja minulle. Olen aloittanut sarjan ensimmäisen osan, Jääprinsessan vaikka kuinka monta kertaa, mutta en saa siitä tarpeeksi otetta, että saisin sen luettua loppuun. Kaikki kuitenkin kehuu näitä dekkareita paljon, joten mökillä ollessa nappasin tämän sarjan kuudennen osan luettavaksi. Jälkikäteen ajateltuna nämä kannattaisi kai kuitenkin lukea järjestyksessä.

Dekkarina tämä oli ihan ok. Arvasin pitkästä aikaa tosin juonen jo tosi aikaisessa vaiheessa, joka ärsyttää dekkareissa, joissa tahdon saada sen yllättyneen olon. Sen, että miten kirjailija onnistuikin huijaamaan minua niin hyvin. Olen ehkä jonkin samantapaisen juonen sisältäneen kirjan, sillä tarina tuntui itse selvitettävän murhan suhteen tutulta. Miehet, joita yhdistää yhteinen synkkä menneisyys, johon liittyy nainen. 

Läckbergin kirjoitustyyli ei kuitenkaan napannut. Tarinassa seurattiin niin montaa eri hahmoa, että kärryillä pysyminen ilman selkeitä lukujen vaihtoa oli vaikeaa (tai tottumattomuutta hänen tyyliinsä). Lisäksi kun tarinaa kerrottiin niin monesta eri näkökulmasta, jäi minulle epäselväksi melkein kuka tässä nyt tutkii j mitä. Selkeä päähahmo puuttui! Ilmeisesti nämä ovat kuitenkin Patrik Hedström-sarjaa (Goodreads auttoi tässä) eikä Erica Falck. 

Loppuun oltiin onneksi jätetty aikamoinen cliffhanger sarjan seuraavaan osaan, eli kyllä se Majakanvartijakin täytyy lukaista. Ehkä myös tätä edeltävät, josko useamman kirjan lukeminen koukuttaisi paremmin kuin tämä yhden teoksen lukeminen teki.

Arvostelu: ★★★

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
Like Kustannus, 2012

"Sairastava perhe ja Normandian maihinnousu

Maihinnousu on vimmainen ja puhutteleva romaani ranskalaisnaisesta, joka on menettämässä miehensä ja lapsensa yhtä aikaa.
41-vuotias Julie elää elämänsä raskainta vuotta Normandian maihinnousun maisemissa. Ensin pettää mies, sitten 8-vuotias Emma-tytär sairastuu syöpään.
Liittoutuneet loivat sillanpääaseman Normandiaan kahdessa kuukaudessa kesällä 1944. Julien ja hänen tyttärensä kamppailut eivät ole ohi hetkessä. "

Syksyllä jo bongasin tämän kirjan kaiken mediahuomioinnin keskellä. Silloin en kuitenkaan halunnut vielä synnytys- ja imetyshormoneissa lukea syöpälapsista. Sillä luulin, että kirja olisi todella itkettävä. Ei ollut. En tiedä oliko vika minussa vai missä, mutta en saanut tähän kirjaan otetta. Se ei myöskään koskettanut oikein yhtään.

Minusta oli erikoista verrata maihinnousua syöpään. Ylipäätänsä kirjassa oli niin paljon outoja asioita, jotta se tuntui mahdollisimman epäuskottavalta. Päähenkilö Julie ei tuntunyt yhtään ranskalaisnaiselta, vaan tavalliselta äidiltä Suomesta. Mistään en olisi tiennyt tapahtumien tapahtuvan Ranskassa, ellei olisi siitä maihinnoususta ja Normandian rannoista puhuttu jatkuvasti. Juonitasolla en pitänyt siis kirjasta oikeastaan yhtään. 

Kirja oli silti luettava, mutta jotain jäi uupumaan ja paljon. Taitollisesti ja kielellisesti se oli myös todella kaunis. Tykkäsin lyhyistä, asiaa painottavista lauseista. Miten taitavasti miehen ja naisen suhde kuvattiin. Ja miten selkeästi lukijalle tuli ilmi Julien sekasortoinen elämäntilanne. Kirjailija on ehdottomasti lahjakas ja taitava, juoni ei vain minuun uponnut - valitettavasti. 

Arvostelu: ★★★