torstai 31. elokuuta 2017

Ernest Cline: Ready Player One


Arrow Books, 2012
Ostettu itse

"Seitsemäntoistavuotias Wade Watts pelaa peliä, jonka voittaja perii maailman rikkaimman miehen ja universumillisen virtuaalimaailmoja. Rikas pelisuunnittelija on luonut valtavan, avoimen virtuaalitodellisuuden, jonka hän muun omaisuutensa ohella testamenttaa sille joka ratkaisee sinne kätketyt kolme arvoitusta. Sekä arvoitukset että vihjeet liittyvät 70-80-lukujen populaarikulttuuriin, josta Wade tietää käsittämättömän paljon. Lopulta Wade törmää onnekkaasti ensimmäiseen ratkaisuun ja käynnistää vaaralliseksi osoittautuvan loppuvaiheen, jossa täytyy mm. pelata virheetön Pac-Man-peli ja osata Monty Pythonin vuorosanoja ulkoa."

Olen kesän aikana ehkä muutaman kerran maininnut jääneeni koukkuun Youtuben Booktube-tubettajiin. Itsellä on tietty 5-10 hengen tubettajalista, josta poimin paljon vinkkejä omalle lukulistalle - pääosin YA-genrestä, mutta myös science fictionia sekä ihan romaaneja. Ernest Clinen Ready plaeyr one-kirjaa suositteli eräänlaisissa koostepostauksissaan yllättävän moni, joten kun bongasin kirjan Adlibriksestä, nappasin sen ostoskoriin. Vasta luettuani kirjan huomasin, että Gummerrushan on tämän kirjan suomentanut jo vuonna 2012, mutta kirja mennyt täysin itseltä ohi. 

No mutta kuitenkin. Itse luin kirjan tosiaan englanniksi ja voi kuinka pidin tästä. Turhaan ei tätä Booktubessa ole hypetetty. En miellä itseäni niinkään science fictionin ystäväksi, mutta hyvin tehty dystopia/science fiction/YA-kirja vie aina mennessään. Kirjan päähenkilö Wade on 17-vuotias poika vuonna 2044 Yhdysvalloissa, jossa öljy on loppunut ja ihmiset hakeutuvat kurjasta arjesta OASIS-pelimaailmaan. OASIS-maailmassa liikutaan erilaisten konsoleiden ja visiireiden sekä hanskojen avulla, se toimii eräänlaisena vaihtoehtoisena todellisuutena monelle. Sieltä löytyy työpaikkoja, koulut, ystävät, omat maailmat ja sen sisällä voi tiettyjen sääntöjen mukaan tehdä lähes mitä vaan.

James Halliday, OASIS-maailman luoja, on kuollut muutamia vuosia aiemmin ja jättänyt pelin sisään niin sanotun pääsiäismuna-arvoituksen. Se pelaaja, joka löytää hänen kolme yllätysmunaansa ja ratkoo arvoitukset, perii koko hänen omaisuutensa. Koska aikaa on kulunut ja kukaan ei ole löytänyt näitä arvoituksia, on sen ympärille kasvanut iso teollisuus ja ryhmittymiä, jotka koettavat saada haltuunsa arvoitukset ja sitä kautta oikeudet omistaa Oasiksen ja toisin sanoen hallita maailmaa. 

Tästä tilanteesta kirja lähtee. Kirjaa joku kutsui Goodreadsin arvosteluissa "the geek fantasy" ja "nerd utopia", jotka kuvaavat parhaiten. Harrastin itse teininä tietokoneita yllättävän paljon, josta syystä tämä kirja tuntui erityisen läheiseltä ja houkuttelevalta - tunnistin paljon kirjassa liikkuvia viittauksia 80-luvun peleihin, musiikkiin, leffoihin ja sarjoihin. Lisäksi aihepiiri liikkui itseä kiinnostavan asian ympärillä. Loppuratkaisu ei varmasti yllättänyt ketään, mutta tarina oli rakennettu hienosti ja kantoi hyvin loppuun asti. 

Kirjasta on muuten tulossa ensi vuonna Steven Spielbergin ohjaama leffa, traileri tässä. Tämä on pakko mennä katsomaan! Pidin kirjasta siis todella paljon ja jos hieman erilainen dystopia-kirja kiinnostaa, niin tässä yksi vaihtoehto. 

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu



Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu
Tammi, 2017
kirjastolaina

"Vankilatuomion seksuaalirikoksista kärsinyt nainen surmataan heti hänen vapauduttuaan. Tapaus ohjautuu lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rikosten osastoa johtavan Maria Kallion pöydälle. Marialla on tiimissään kaksi uutta työtoveria, tositelevisiosta tuttu Kristo Pohjola sekä pitkään Englannissa työskennellyt Johanna Al-Sharif.

Maria Kallio joutuu kosketuksiin asian kanssa, joka on hänelle teinipojan äitinä tuskallinen ja vastenmielinen. Tilannetta pahentaa se, ettei surmatyö jää ainoaksi."

Olen aiemminkin maininnut, että olen suuri Lehtolainen-fani. Maria Kalliot ovat olleet itselle todella iso osa omaa lukuhistoriaa ja nautin niiden ääreen palaamisesta kerta toisensa jälkeen. Kallioiden tapahtumat pyörivät aina lähellä itselle tuttuja maisemia, joten kun avaan uuden Maria Kallion, tuntuu se siltä, kun olisi kotiin palannut. Niin hahmot kuin maisemat ovat tuttuja ja turvallisia - vaikka tarinat itsessään aika hyytäviä ovatkin. 

Pistin kesällä jo varaukseen kirjastoon tämän uusimman Kallion, Viattomuuden loppu. Viikko sitten hain sen kirjastosta ja eilen aloittaessani vähän extempore lukumaratonia, päädyin tämän lukemaan. Ja onneksi luin, sain tästä hurjat 455 sivua nopeasti kasaan omaan maratonkertymään. Maria on siirtynyt LaNu-yksikköön Kilon poliisissa, ja vanhoista tutuista samassa yksikössä on myös savolainen Ville Puupponen. Marian omat lapset ovat jo teini-ikäisiä ja lasten- ja nuortenyksiköstä työt vainoavat kotiin saakka Mariaa herkästi. 

Juoneen itse sen enempää menemättä pidin siitä, miten hyvin Lehtolainen on taas kartoittanut ajantasalle niin ympäristöä tapahtumille kuin ajankohtaisia aiheitakin. Marialla oli perheen kanssa käytössä Whatsapp-ryhmä ja toisaalta Länsimetron myöhästymisestä vitsailtiin estottomasti kirjassakin. Jotain miinusta voisin antaa kuitenkin ehkä vähän turhasta sivujuonesta kannessakin esintyneen käärmeen kanssa - itse en matelijoista välitä ja toisaalta se (käärme) ei ollut juonenkaan kannalta niin oleellinen ja suorastaan ällötti itseä, niin olisi voinut ehkä pois jättää. Tai vähintään pienempään rooliin, nyt käärmeelle annettiin todella iso osa mielestäni kirjassa. 

Pidin tästä, nopea ja varma Maria Kallio-kirja - viihdyn näiden parissa huomattavasti paremmin kuin Hilja Ilveskeron kanssa. 

torstai 10. elokuuta 2017

Julie Murphy: Dumplin



Otava, 2016
kirjastolaina

"Koolla ei ole väliä: isosti tai ei ollenkaan! Dumplin on lihava - ja ihan ok asian kanssa. Hänestä täydellinen bikinivartalo saavutetaan pukemalla päälle bikinit. Kun hänen selleriä muistuttava äitinsä järjestää missikisat, Dumplin ilmoittautuu kisoihin mukaan protestina. Pakkaa sekoittaa entisestään työpaikan hottis, joka Dumplinin järkytykseksi ihastuu häneen. Soppa on valmis!"

Kesäkuussa osallistuin kesän lukumaratoniin viikko ennen juhannusta. Yksi maratonkirjoistani oli tämä Julie Murphyn Dumplin - isosti tai ei ollenkaan. Nappasin tämän kirjastosta luettavaksi, kun oli nuorten hyllyssä esillä ja muutamia postauksia kirjasta olin bongannut blogistaniasta.

Kirja oli oikein sopiva maratonlukeminen - nopea ja helppolukuinen. Mitään suuria wau-tunteita tämä ei herättänyt, mutta ehkä itseä ärsytti kirjan asenne. Murphy on saattanut koettaa tehdä kirjan lihavasta tytöstä, joka on rohkea ja ylittää raja-aidat ja koolla ei ole väliä-ajatuksella, mutta itselle tästä jäi vähän paha maku suuhun paikoitellen. Erilaisuutta korostettiin erilaisuuden takia ja esimerkiksi missikisoissa eniten sympatiaa saivat kaikki "poikkeavat" osallistujat - tämä itsessään tuntui korostavan sitä, että he olivat poikkeavia nuoria.

Kirja on myös kertomus äidin ja tyttären väleistä. Kuinka Willowdean (eli Dumplin, niinkuin hän itseään kutsuu) ei tunnu kelpaavan äidilleen, koska on läski. Vasta kun hänestä kuoriutuu se kuuluisa joutsen missikisojen edetessä, herää äitikin siihen todellisuuteen, että hänen tyttärensä on kaunis juuri sellaisena kuin on. Tarina tuntui alleviivaavan sitä, että "hei, lihavakin voi olla rohkea ja kaunis ja lihavaankin voi ihastua ja lihavakin voi olla hauska". Ymmärrän kirjan lähtökohdan ja tarkoituksen ja sen, että moni pitää tätä varmaan oikeasti todella hyvänä tavoitteena. Mutta kun minun mielestäni tällaista asennetta ei pitäisi tarvita alleviivata! Sen pitäisi olla ihan itsestäänselvää, että huolimatta ihmisen koosta (lihava, laiha, keskikokoinen) niin ihminen on sellaisenaan juuri sopiva.

Ehkä tämä jollain asteella osui liian lähelle, ja sen takia en aivan täysin päässyt nauttimaan tästä vaikka moni onkin tykännyt. Itse kirjoittamisessa ei ollut vikaa - teksti oli nasevaa ja napakkaa, mutta ajatustasolla tässä on jotain omaa arvomaailmaani vastaan. Kirja jätti ristiriitaiset tunnelmat - viihdyin sen parissa, mutta kuin sen silti jollain tasolla liian alleviivaavaksi. 

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Heinäkuun luetut


Heinäkuussa en ollut lomalla yhtään. Tein töitä koko kuun ja päivystin jopa kaksi viikkoa putkeen keskellä kuuta. Se rajoitti lukemista todella paljon, ja tuosta TBR-pinosta sain lopulta aika vähän luettua. Pinon ohi tuli kyllä napsittua kirja sieltä, toinen täältä.

Kummu kirjoittaa kirjailijattaresta, joka päättää hylätä miehet. Lisäksi kirjassa käsitellään todella raadollisesti jopa kirjailittaren ja hänen tytärtensä välistä suhdetta, joka osui ainakin itsellä lähelle kotia. Tästä bloggaus tulossa. 

Kotimaista nuortenkirjallisuutta, 17-vuotias Miia viettää kahden äitinsä kanssa mökillä  tylsää lomaa kaukana sivistyksestä, mutta yhtäkkiä mökille eksyy 19-vuotias Taneli isänsä kanssa. Miia ja Taneli päätyvät bensanhakureissuun vuorokaudeksi seikkailemaan. Hauska ja viihdyttävä, Miian nokkela ajatuksenjuoksu sai spontaaneja naurunpyrähdyksiä aikaan useasti!

Karl Axl Björkin viimeisin osa, jatkaa samaa mihin edelliset jääneet. Oli ihana, nautin tästä sarjasta kirja kirjalta enemmän! 1920-luvun Helsinki ja salapoliisijuttuja, todella kiva kombo ja hyvin toteutettu. 

Osittain samoja lähtökohtia kuin Hietalan kirjassa: 17-vuotias Molly, jolla kaksi äitiä ja haave poikaystävästä. Ympäristön Washington DC Yhdysvalloissa, mutta haaveet ja arki samantyyppistä molemmissa maissa.

Aivan hulvattoman ihana kirja kahdesta nuoresta, työkkärin tädistä sekä mummosta. Tämä blogattu jo täällä

Joona Linna-dekkarisarjan kolmas osa, joka kertoi nuorisokodissa tapahtuvista murhista ja niiden selvittelystä. Ensimmäistä kertaa hoksasin tässä sarjassa syyllisen ennenkuin se avattiin rautalangasta vääntäen lukijalle. Äänikirjana kuunneltu työmatkalla.

Vahvasti YA-genren parissa on heinäkuu siis mennyt! Yhteensä luettuja sivuja on 2030, joista äänikirjana yksi, e-kirjana kaksi kappaletta ja fyysisinä kappaleina loput, eli kolme kappaletta. Kirjastolainoja oli 4, BookBeatin kautta tuo äänikirja ja yksi kappale oli kustantajalta saatu arvostelukappale.