sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Robert Galbraith: Pahan polku



Robert Galbraith: Pahan polku
Otava, 2015 (e-kirja)

"Robin Ellacott saa salaperäisen paketin ja järkyttyy: sen sisällä on naisen irti leikattu jalka.

Robinin pomo, yksityisetsivä Cormoran Strike, keksii menneisyydestään neljä ihmistä, jotka voisivat olla paketista vastuussa. Yksikään näistä neljästä ei kavahda sanoinkuvaamattomia julmuuksia. Poliisi ei näytä pääsevän oikeille jäljille, joten Strike ja Robin alkavat itse perehtyä tapaukseen. Kun sitten tapahtuu lisää hirmutöitä, alkaa aika käydä vähiin."

Pahan polku on jo kolmas kirja Cormoran Strike-sarjassa, josta huomasin kauhukseni, etten ole kertakaan vielä kirjoittanut. Tämän uusimman (viime vuonna ilmestyneen) kirjan luin kesällä ja voi, minä niin nautin tästä sarjasta! Jo ensimmäisessä kirjassa fiksu ja ahkera ja omatoiminen Robin voitti minut puolelleen - jossain rinnakkaistodellisuudessa haluaisin olla juuri samanlainen kuin hän! Lisäksi nautin Cormoranin hahmosta todella paljon, hän on juuri täydellinen 2010-luvun yksityisetsivä. 

Sarja on siis J.K. Rowlingin nimimerkillään kirjoittamaa sarjaa. Aluksi en uskaltanut tarttua ensimmäiseen osaan, mutta nyt oikeastaan en malta odottaa, josko sarjaa tulisi lisää. Kirjat ovat paksuja (tässäkin sivuja hurjat 489!), mutta oikeastaan mitään en ottaisi pois. Olen jonkin verran ehkä saanut ähkyä pohjoismaisista dekkareista, mutta amerikkalaiset eivät houkuttele myöskään, joten nämä ovat olleet aivan loistavia välimaaston. Näissäkin on sitä synkkyyttä ja rakuutta, mutta toisaalta samalla on sellaista pientä positiivista fiilistä mukana, mikä amerikkalaisissa on. 

Rowling osaa kyllä kirjoittaa mielenkiintoisesti ja koukuttavasti - sehän on jo todistetty Harry Pottereiden kanssa, ja sen takia tämänkin kirjan lukemiseen taisi mennä hurjat kaksi päivää. Juonen kannalta tämä oli ehkä tähän mennessä tulleista kirjoista noh, raain, mutta vielä ei alkanut liikaa ällöttää. Ja loppuratkaisuakin vaikka kuinka koetin pitkin vartta ennustaa, oli täysin yllätys kuitenkin! 

Arvostelu: ★★★★

tiistai 25. lokakuuta 2016

Kirjamessusuunnitelmia


Kohta ne alkaa, iik! Kirjamessut. Itselle on vuorossa kolmas vuosi peräkkäin bloggaajapassilla (kiitos Messukeskus!) ja kun asuu pk-seudulla, on mahdollista siellä pyörähtää omien aikataulujen lomassa useammankin kerran. 

Torstain vietän lähes koko päivän messuilla, seuraavia tärppejä itseäni kiinnostaen olen bongaillut messulehdestä (käytännösähän varmasti 3/4 menee ohi ja fiilistelen vaan messuja ja jään kuuntelemaan sattumanvaraisesti vähän sitä sun tätä). 

10.30 Ina Westman on puhumassa Syliin-kirjastaan Kirjakahvilassa. Tämä teos kiinnostaa minua, josko se tarttuisi messuilta mukaankin. 

11.30 Kullervo-lavalla keskustellaan aiheesta "Palvelukseen halutaan ajokoira Janne Tienarin kirjan pohjalta. 

12.00 Kirjakalliossa on muutama uusi nuortenkirja esittelyssä, chick litiä ja nörtteilyä otsikolla "Totuus Tarusta ja Nörtti 4". 

14.00 Suomalaisen kirjakaupan omalla standilla on esikoiskirjakeskustelu, jossa mm Minna Rytisalo (Lempi-kirjan kirjailija), jota haluaisin kuunnella. 

14.30 on HS: Riikka Pulkkinen Aleksis Kivi-lavalla. 

16.00 on yksi itselle tärkeimmistä aiheista, eli Metsien kätkemä - Opas Suomen kauneimpiin luontokohteisiin esillä Kirjakahvilassa. 

18.00 kiinnostaisi kuulla Harry Potterin suomentajan haastattelua Aleksis Kivi-lavalla. 

Illan viimeisenä omana mielenkiinnon kohtana Christian Rönnbackaa haastatellaan Suomalaisen kirjakaupan ständillä 18.30.

Perjantaina en messuille varmaan ehdi, mutta jos ehtisin niin kävisin kuuntelemassa Cheekin haastattelua (sain JHT - Musta lammas-kirjan mieheltäni syntymäpäivälahjaksi nyt syksyllä, oih ja voih, minun akilleen kantapääni tuo..!) sekä Tuukka ja Olga Temosta heidän tuotoksestaan Teit meistä kauniin. 

Lauantai on myös osaltani hieman auki, lähinnä lastenhoitokuvioiden puolesta. En taida uskaltaa yksin lähteä lasten kanssa messuilemaan. Jos lähtisin messuille (saisin hoitoapua) niin minut löytäisi aika pitkälti Mika Waltari-lavan läheisyydestä kuuntelemassa lähes kaikki Dekkarilauantain keskustelut. Harmittavasti missaan myös tänäkin vuonna bloggaajatapahtumia, jotka sijoittuvat juuri lauantaiaamuun. 

Sunnuntaina sitten taas ehtii vielä pyörimään messuille. 
10.30 kiinnostaa Chick-litiä yli rajojen-keskustelu Aino-lavalla. 

11.00 Terhi Rannela ja Frau-teos ovat aiheena Mika Waltari-lavalla, ja koska pidin Frausta, tämä kiinnostaa. 

12.00 Minna Canth-lavalla keskustellaan mm Risto Räppääjien tekijöiden Sinikka ja Tiina Nopolan kanssa. 

15.00 Maaret Kalliota haastatellaan hänen Lujasti lempeä-teoksestaan Kirjakahvilasta. Minulla onkin tämä kirja kesken, voisi mukaan napata ja jos vaikka saisi signeerauksen. 

16.30 yksi suosikkikirjailijoistani, Pauliina Vanhatalo on puhumassa "Avoimesti masennuksesta"-otsikolla Katri Rauanjoen kanssa Katri Valan lavalla. Olen lukenut molempien masennuksesta kertovat teokset ja nauttinut niistä hurjasti - tätä olisi mielenkiintoista päästä kuulemaan myös. 

Onhan tässä ohjelmaa! Hihasta saa tulla nykyäisemään, jos tunnistaa - bloggaajapassi ainakin roikkuu kaulalla

maanantai 24. lokakuuta 2016

Pekka Hiltunen: Onni


Pekka Hiltunen: Onni
WSOY, 2016

"Oskarilla on ongelma. Hän rakastaa toimittajan työtään mutta vihaa ammattinsa kurjistumista - ja koko työelämän nykyistä hulluutta. Pystyykö Oskari huiputtamaan itselleen ylennyksen psykologi Emmalta? Työhaastattelu käynnistyy hyvin, mutta sitten hänen puheisiinsa alkaa lipsahdella hankalia paljastuksia. Totuuksia media-alasta, kertomuksia ex-tyttöystävä Tuulikista alias Tuhannen Mulkun Tuulikista, joka päätti nuorena pelastaa kaikki Suomen homot - ja koulutoveri Aaposta eli Roady Runnerista, joka muusikkona ja supliikkimiehenä on pikamatkalla supertähteyteen.Onni on hauska ja koskettava aikalaistodistus, romaani työelämän muutoksesta, journalismin vaihtumisesta markkinointialustaksi ja nykyihmisen tarpeesta löytää sisäinen rauha mahdollisimman kevyin ponnisteluin."

Kuuntelin lokakuun työmatkoilla BookBeatista äänikirjana Pekka Hiltusen Onni-kirjan. Kirjaa on jonkin verran kehuttu blogeissa, mutta jostain syystä en vieläkään saa kiinni Hiltusen tyylistä. Kirja koostuu kolmen eri  henkilön kertomina heidän tarinastaan: Oskarin, Tuulikin ja Aapon. Oskari on näitä yhdistävä tekijä.

Tämä oli ensimmäinen Hiltunen, jonka jaksoin lukea (tässä tapauksessa kuunnella) loppuun asti, vaikka tämänkin kohdalla mietin lopettamista. Koin, että parasta antia kirjassa oli rollolaisen Tuulikin osuudet - kertomukset 90-luvun seksuaalivähemmistöistä ja heidän tapahtumistaan Rovaniemellä ja edeten pikkuhiljaa kohti nykyisyyttä. Aapon eli Roady Runnerin osuuksia en oikein jaksanut ymmärtää, koin ne lisäksi todella ahdistaviksi. Kirjan takakansi kuvaa Roadya supliikkimiehenä kun itselle lähinnä tuli mieleen kaksisuuntaista sairastavan maaninen vaihe lähes jokaisesta Roadyn hetkestä.

Ja itse Oskari. Tylsä, jaaritteleva, paasaava, muka rento ja kokeileva mutta silti niin konservatiivinen. Oskarin puheissa media-ala on aivan kammottava ja en haluaisi olla missään tekemisissä sen kanssa, koska se on tylsä! Tuulikista, jos olisi tehnyt kirjan yksinään, niin pitäisin ja paljon. Sitä osuutta suosittelen todella vahvasti.

Miten muuten tähän lokakuuhun tuntuu eksyvän näin paljon näitä teoksia, joiden parissa en ole oikein viihtynyt? Ei ihme, että lukeminen tuntuu takkuavan nyt lokakuussa. Jospa kirjamessut parantaisi fiilistä.

Arvostelu: ★★

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

LASTENKIRJA: Anneli Kanto: Perttu Virtanen ja varkaus


Anneli Kanto: Perttu Virtanen ja varkaus
Karisto, 2016

Arvostelukappale kustantajalta

"Perttu särkee leikkiessään Veeran rakkaan Beibi-nuken, ja uusi on saatava ennen kuin Veera huomaa. Säästöpossu rikki ja salaa kauppaan. Mutta rahat eivät riitäkään, ja Perttu piilottaa kaupan nuken puseronsa alle. Kotona hän kauhistuu: varastettu nukke ei olekaan samanlainen kuin Beibi. Kaikki on mennyttä! Perttu on varas! Kun elämä on kuitenkin pilalla, Perttu päättää ryhtyä meri- ja maantierosvoksi."

Olen joskus aiemminkin blogin historiassa hehkuttanut muutamaan otteeseen näitä Anneli Kannon kirjoittamia ja Noora Katon kuvittamia lastenkirjoja - Viisi villiä Virtasta-sarjaa. Meidän lapsille (nyt 4- ja 5-vuotiaat tytöt) nämä ovat olleet ne ehkä kaikkein eniten kuluttamat iltasatukirjat. Niinpä kun bongasin, että kirjasarjaan oli tullut uusi kirja, olin oikein ilahtunut! Viime kirjamessuilta sain hamstrattua siihen asti puuttuneet teokset, nyt meillä on koko suora - kuvaa varten tosin en kolmea kirjaa löytänyt mutta kaikki meiltä löytyy kyllä.

Viisi villiä Virtasta on nimensämukaisesti kirjasarja viidestä Virtasten perheen lapsesta; Veera, Vilma, Paavo, Perttu ja Kastehelmi Virtasesta. Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja jokainen kirja on tarina jonkun näkökulmasta. Vilman uimakoulukirjaa (sarjan ensimmäinen) ollaan selattu paljon esikoisen ollessa itse uimakoulussa, Kastehelmen uhmakkuudesta kertovaa Kastehelmi Virtanen ja oma tahto kirjaa taas käydään läpi useastikin kuopuksen kanssa. Ensi keväänä uskon, että Veera Virtanen ja esikoulu-kirja tulee taas aktiivisesti iltasaduksi meillä.

Kirjat ovat mielestäni todella loistavia; upeat kuvat, tarpeeksi pituutta mutta ei liian pitkä, usein todella opetavaisia tarinoita taustalla. Kuvituksesta vastaava Noora Katto on muuten myös tämän vuoden partiolaisten adventtikalenterin kuvittajakin (kuten ollut kahtena edellisenäkin vuonna).

Arvostelu: ★★★★★

perjantai 21. lokakuuta 2016

Antti Holma: Kauheimmat runot



Antti Holma: Kauheimmat runot
Otava, 2016

"Supersuosittu Antti Holma esittelee lukijoille neljä pähkähullua runoilijasuuruutta, jotka eivät koskaan päässeet mukaan Kauneimmat runot -kokoelmiin - hyvästä syystä. Ihmiselämän kauneus ja rujous vuorottelevat Reino Leinon tuotannossa, joka sisältää pääasiassakansallisromanttista (jopa -sosialistista), mitallista runoutta. Sirsi Sunnas on tehnyt pitkän uran lasten­runouden parissa siitäkin huolimatta, että hänellä ei ole ollut omia lapsia oikeuden päätöksen jälkeen. Karin Toisiks-Parasken elämänmakuiset säkeet saavat rytminsä hänen itse kehittämästään tuntemattomasta lounaismurteesta. Modernisti Edith Södermalmin koko tuotanto on julkaistu pdf-tiedostoina."

Jos jostain teoksesta pitää sanoa, että ei ole mun juttu niin tämä on se. Olisin halunnut tykätä tästä. Ja hymähdinkin muutamalle runolle sekä muutama kosketti oikeana runonakin (mm. Karin Toisiks-Parasken "rakkaus" oli hieno, oikeasti!). Mutta kun tämä oli selkeästi tällainen huumoripläjäys. Ja osa vaan todella huonoja, ilman että ne nauratti yhtään. Tai sitten minulla ei vaan ole oikeanlaista huumorintajua.

Jos jotain pitää arvostaa, niin on toisaalta se, miten jokainen "runoilija" pysyi omassa tyylissään läpi teoksen. Kirja sisältää neljältä kuvitteelliselta runoilijalta siis runoja ja jokaisella on selkeä oma tyylinsä. En tiedä auttaisiko, jos tuntisi paremmin runoilijoiden esikuvien tuotantoa, mutta nämä pastissirunot nyt menevät kyllä itseltäni pääosin ohi. Harmi.

Arvostelu: ★

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori


Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori
Tammi, 2014

"Vilkas itäsuomalainen Aino rakastuu ensisilmäyksellä Jussiin ja päättää muuttaa miehen kotitilalle Länsi-Suomeen. Jussi ei tosin asu yksin, vaan isänsä, setänsä ja veljensä kanssa. Mutta Aino vain nauraa, hän nyt sopeutuu mihin vain! Kun morsian saapuu kuukauden koeajoon, pihan yli lähestyy jörö ukko, mulkoilee lippiksen alta ja mutisee "Uggoloi". Mitä se sanoi? Kuka se on? Onkohan edessä sittenkään silkkaa lystiä? No, lukijalle kyllä!"

Minulla muutaman ystävän kanssa Facebookissa pieni lukupiiri. Äänestämme kerran kuussa seuraavalle kuulle 1-2 vaihtoehtoista kirjaa, joita voi sitten lukea ja kommentoida. Ajatuksena enemmin ehkä inspiroida muita lukemaan ja löytää itselle uutta lukemista kuin kamalan analyyttisesti pyöritellä kirjoja läpi.

Lokakuun toisena vaihtoehtona oli itsellä jo päälle vuoden Elisa kirjassa roikkunut Veera Niemisen Avioliittosimulaattori. Jostain syystä en ollut tähän saanut tartuttua, vaikka kirja houkutteli niin kannen kuin takakannen tekstinkin perusteella. Jotkut kirjat vaan ovat sellaisia? Nyt sain sopivan syyn sitten tarttua tähänkin teokseen.

Alusta meni varmaan 1/3 kirjasta, että totuin Ainoon. Tämän perusteella taidan olla noita hitaampia lännestä tulevia kuin karjalalaisia. Jokin Ainon asenteessa ja tavassa olla tökki vastaan. Ja en oikeastaan edes aistunut Ainon ja Jussin väliltä sitä suurta rakkautta, millainen heidän välillään piti olla. Puolessa välissä oli ensimmäinen aika hauska kohta, jolle naurahdin ja josta tuntui, että tarinan jaksaa loppuun asti kevyesti lukea. Mutta jokin tässä jäi silti lopulta tökkimään.

Arvostelu: ★★★

perjantai 14. lokakuuta 2016

Kirsti Kuronen: Väärää verta


Kirsti Kuronen: Väärää verta
Myllylahti, 2014

"Syöpädiagnoosi 41-vuotiaana. Parantumaton sairaus. Mitä nyt tapahtuu?

Jos kuolen
en tiedä löydätkö kumppanin
tuleeko sinusta isä
leikitkö legoilla taas

Jos kuolen
en tiedä nauratko usein
mitä lauluja laulat
hiihdätkö saareen ja takaisin

Ensin pelkoa ja pakokauhua, huolta ja hätää, itsesurkuttelua. Pian myös kummallista keveyttä ja huojennusta: katse tarkentuu, arki lumoaa, asiat käpertyvät uomiinsa, oleellinen erottuu.
On jäljellä vain tämä paikka, johon kietoutuu eilinen ja tuleva. Kaikki aika solmiutuu yhteen kimppuun, halausetäisyydelle.    

Keväällä 2008 kirjailija Kirsti Kuronen sai tietää sairastavansa myeloomaa, pahanlaatuista verisyöpää, josta tuli hänelle pysyvä kanssakulkija.

Väärää verta kertoo mielen myrskyistä heti diagnoosin saamisen jälkeen ja kuvaa kantasoluhoidon vaiheita päivä päivältä. Välittömyys maalaa runoihin kuumeista vimmaa."

Tänään 14.10. on Roosanauha-päivä. Siksi tämä päivä sopiikin hyvin tästä kirjasta bloggaamiseen, vaikka tämä kirja ei kerro rintasyövästä vaan verisyövästä. Mutta sopiva aasinsilta silti aiheeseen, joka on tärkeä ja koskettaa monia. Itse tuen tänään Roosanauha-keräystä FB:n ompeluryhmä Saumanvaran Roosanauha-huutokaupasta jotain huutamalla. Ryhmän keräämät rahat menevät lyhentämättöminä suoraan syöpätutkimukselle. Suosittelen kurkkaamaan ainakin näitä ihania itse tehtyjä vaatteita ja asusteita, jotka nämä taitavat käsityötekijät ovat tehneet tätä kampanjaa varten!

Mutta itse kirjaan. Opinnoissa piti yhtä runotehtävää varten etsiä sopivia esimerkkejä eri tyylisistä runoista, ja selatessani eri teoksia osui tämä silmiin. Kansi veti jo puoleensa kovasti, ja kun luin ensimmäisen runon, imi teos mukaansa. En ole oikeastaan runojen ystävä, mutta koetan aina välillä niitäkin lukea. Tämä teos oli raaka, tunteisiin menevä, herättävä. Todella upea kokonaisuus, joka pysäytti. Ei tästä ehkä riitä sanat kertomaan, sanon vain, että lukekaa! Jos ette muita runoja, niin lukekaa edes tämä. 

Arvostelu: ★★★★★

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Minna Rytisalo: Lempi


Minna Rytisalo: Lempi
Gummerrus, 2016

"Kuka on Lempi? Mitä on lempi?

Lapin sota pyöräyttää ihmisten elämät kuin ruletissa. Viljami joutuu jättämään vastavihityn vaimonsa piikatytön kanssa kaksin kotiin ja lähtemään rintamalle. Kaikkien on uskallettava lähteä, tartuttava tilaisuuteen ja elettävä hetkessä tehtyjen päätösten kanssa. Rakkaus kannattelee, tuhoaa ja muuttuu syyllisyydeksi."

Olin riemuissani, kun näin tämän kirjan kirjaston bestsellerhyllyssä ennen lomamme - yksi lisäluettava mukaan ja voin poistaa itseni ties kuinka pitkästä varausjonosta. Säästelin alkuloman tätä, sillä selailin ensimmäiset 10 sivua kirjastossa ja vaikutuin jo niistä. Miten heti alkuun luotiin jo asetelma, että on Viljami, oli Lempi ja on Elli. 

Kun viimein tartuin kirjaan, luin sen melkein yhdellä istumalla. Kirja jakaantuu kolmeen selkeään osaan. Jokaisessa osiossa on äänessä eri puhuja, joka tuntuu puhuvan Lempille. Ensin seuraamme Viljamin kotiinpaluumatkaa sodasta ja muistelua samalla ajasta ennen käskyä liittyä sotajoukkoihin. Siitä yhdestä puolikkaasta vuodesta. Seuraava osa on Ellin tarina. Mitä kävi Viljamin ollessa poissa, entä miten palauttaa Viljami takaisin henkiin.

Viimeisenä pääsee ääneen Sisko, kaksoissisko. Joka vanhuuden päivillään on päättänyt antaa haastattelun toimittajalle sota-ajasta, saksalaisista, omasta historiastaan. Siskon tarina paljastaa ehkä eniten - Sisko eli kuitenkin kauimpana tapahtumista ja osaa siten pitää jonkinlaista etäisyyttä sota-ajan tapahtumiin. Siskon kertomat asiat nivoivat tarinan hienosti yhteen. 

Tämä kirja tuli lähelle, kosketti, yllätti, vei mukanaan. Upeasti kirjoitettu esikoisteos, joka menee kärkeen tänä vuonna luetuista kirjoista. 

Arvostelu: ★★★★★

maanantai 3. lokakuuta 2016

Syyskuun luetut


Syyskuu tuli ja meni vauhdilla. Töissä piti kiirettä, mutta syyskuun lopussa odotti viikon loma etelässä. Sen voimalla jaksoi samaan aikaan sateisen mutta lämpimän syyskuun. Lokakuu on jo niin lähellä joulua, että tuntuu syksyn melkein menneen jo ohi. Lokakuu on kuitenkin yksi lempikuukausistani vuodessa!

Sain suoritettua syyskuussa yhden kirjatentin (josta sain arvosanaksi 4, hyvä minä!) ja yksi verkkokurssi avoimen opinnoissa on puolessa välissä. Olen lukenut koulua varten useampiakin teoksia ja pätkiä niistä, mutta näiden lisäksi tuo loma teki viimeistään tehtävänsä, ja sain luettua upeita teoksia kaunokirjallisuudenkin puolelta!

Donna White Glaser: The Enemy We Know
Milja Kaunisto: Synnintekijä
Tomi Takamaa: 875 grammaa: Pirpanan tarina
Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori
Mari Jungstedt: Kullan kallis
Minna Rytisalo: Lempi
yhteensä 3 887 sivua (äänikirjojen sivumäärää en laske)

Yhteensä hurjat 13 kirjaa (joista 2 äänikirjana)! Huh! Tämän lisäksi koulukirjoja olen kahlannut läpi seuraavat teokset

Lasse Koskela, Lea Rojola: Lukijan ABC-kirja
Onikki-Rantajääskö Tiina, Siiroinen Mari, Ylönen Hanna: Kieltä kohti
Terry Eagleton: Kirjallisuusteoria. Johdanto. 


Kuukauden parhaiksi nousee ehdottomasti Minna Rytisalon Lempi (josta bloggaan piakkoin!), Pauliina Vanhatalon Korvaamaton sekä Jojo Moyesin jos olisit tässä. Pettymys oli Samuel Bjorkin Minä matkustan yksin, sekä äänikirjana kuunnellut The Enemy We Know ja When we collided. 

Oman mukavuusalueen ulkopuolelta oli Milja Kauniston Synnintekijä - olenkin muutamaan otteeseen kertonut, että historialliset romaanit eivät ole oma juttuni. Kuitenkin tuo kirja käteeni tarttui kirjastosta ja koetan nyt opetella menemään tosiaan sinne epämukavuusalueellekin. 

Lokakuussa odottaakin kirjamessut, mutta muutama aika herkkukirja tuli haettua tänään kirjaston varausjonostakin. Syksy on tosiaan ehdottomasti itselle se inspiroivin vuodenaika lukea! :)