Juuli Niemi: Et kävele yksin

Juuli Niemi: Et kävele yksin

WSOY, 2016

"Kaksi erilaista maailmaa ja ensimmäinen rakkaus

Egzon ei ole käynyt vieraissa maissa. Hän ei ole käynyt edes siellä mistä hänen sanotaan tulevan. Ada on 15 ja piirtää vasta omia ääriviivojaan, kun ensimmäinen rakkaus iskee. Adan elämää ovat olleet taiteilijaäidin kanssa jaettu boheemi koti, yhtä kiltti paras kaveri ja lupaava todistus.

Egzonin perhe on Kosovosta ja Egzon on mamu, vaikka on syntynyt Suomessa. Egzonin levottomat jalat pakenevat kodin vaiettuja salaisuuksia ja nopea graffitikäsi maalaa ajatukset kuviksi.

Sinä aamuna rehtorin autoon on peintattu vaalea tyttö ja teksti Run! Ada voisi vielä juosta pakoon, mutta hän ei juokse. Ensimmäinen rakkaus antaa kaiken ja muuttaa kaiken, mutta voi myös repiä palasiksi."

Sopien edellisen bloggauksen teemaan, kerkesin juuri lukea kotimaista huipputason young adult-genren kirjallisuutta ennenkuin tämä upea Juuli Niemen kirja valittiin tämän vuoden lasten- ja nuorten kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajaksi!  Olemme lasten kanssa kotona tutustuneet myös muutamaan muuhun ehdokkaaseen, mutta itselle kyllä tämä teos on ollut selkeästi sykähdyttävin.

Adan ja Egzonin rakkaustarina lähtee varovaisesti liikenteeseen, nousee korkeisiin sfääreihin ja laskeutuu ennenkuin on edes valmista vielä. Niemi osaa kuvata nuorten ajatusmaailmaa, tunteita, olemista todella taitavasti ja kasvamista. Sillä rakkaustarinan lisäksi kirja kertoo vahvasti kasvamisesta. Murrosiästä, aikuisuuden kynnyksellä olemisesta. Molemmat, niin Ada kuin Egzon kasvat kevään aikana omiin suuntiinsa, molemmilla on omat taakkansa. Sellaistahan se on, kaikki tulevat omista taustoistaan omalla historiallaan.

Et kävele yksin on mielestäni täydellinen ensirakkaudesta kertova romaani. Sillä sellaista se ensirakkaus on; huumaavaa, koskettavaa, vimmaista, hajottavaa ja usein nopeasti ohi ennenkuin on edes päästy alkuun.

Arvostelu: ★★★★

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

St. Martin's Press, 2013

"Two misfits.

One extraordinary love.

Eleanor... Red hair, wrong clothes. Standing behind him until he turns his head. Lying beside him until he wakes up. Making everyone else seem drabber and flatter and never good enough...Eleanor.

Park... He knows she'll love a song before he plays it for her. He laughs at her jokes before she ever gets to the punch line. There's a place on his chest, just below his throat, that makes her want to keep promises...Park.

Set over the course of one school year, this is the story of two star-crossed sixteen-year-olds—smart enough to know that first love almost never lasts, but brave and desperate enough to try."

Luin keväällä useammankin amerikkalaisen young adult-genreen kuuluvan kirjan. Ei niinkään mitään dystopiaa tai muuta scifi-/fantasiagenreä, vaan suuria ensirakkaustarinoita. Välillä tulee olo, että kaipaa viatonta, mutta raastavaa oloa, joka noissa teini-iän ihastuksissa ja suhteissa tuli ja amerikkalaiset kirjailijat (John Green etunenässä!) ovat kyllä todella loistavia tämän tyyppisessä kirjallisuudessa.

Goodreads suositteli siis omilla hakuvaihtoehdoillani Rainbow Rowellin teoksia, joista Eleanor & Park päätyi lukulistalleni häneltä ensimmäisenä. Sittemmin huomasin, että kyseinen teos on suomennettukin kevällä! Itse luin kirjan kuitenkin alkuperäisellä kielellä.

Kirja oli pysäyttävä, sillä teinidraaman ohella kirjassa otettiin todella vahvasti kantaa perheväkivaltaan ja sen jatkuvaan uhkaan. Loppuratkaisu oli itselle yllätys mutta silti erittäin looginen kun tutustui henkilöhahmoihin kirjan edetessä. Rowell kirjoittaa todella mukaansatempaavasti, mutta silti rauhallisesti ja tunsin monesti istuvani mukana koulubussissa Eleanorin ja Parkin kanssa ja katselemassa heidän sarjakuvakirjojen vaihtoaan.

Arvostelu: ★★★★

Tommi Kinnunen: Lopotti

Tommi Kinnunen: Lopotti

WSOY, 2016

""Äläkä koskaan ala joksikin vain siksi että joku toinen niin tahtoo."

Selkosten kylän Helena on vasta yhdeksän, kun hänet temmataan juuriltaan ja lähetetään yksin sokeainkouluun viisikymmenluvun Helsinkiin. Vähitellen hän opettelee ison kaupungin tuoksut, äänet, askelmäärät. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Helenan veljenpoika Tuomas muuttaa omasta halustaan etelän yliopistokaupunkiin. Tuomas tahtoo täyttää vaatimukset ja odotukset. Salaa hän haaveilee omasta perheestä. Etelässä hän myös tutustuu tätiinsä uudella tavalla."

Luin viime vuonna Neljäntienristeyksen, mutta jostain syystä en ole siitä blogannut. Täytyy ehkä sekin blogata jossain vaiheessa, sillä tämä kirjakaksikko (Neljäntienristeys + Lopotti) on upea, upea, upea kokonaisuus! Ihastuin jo aiemmin Neljäntienristeyksen henkilöhahmoihin todella paljon, Kinnusen tapaan kirjoittaa ja kuljettaa tarinaa eteenpäin. Silti Lopotin aloittaminen vaati sen Finlandia-ehdokkuuden, sillä en uskaltanut kirjaa aloittaa pelätessä sen olevan loppu sitten. Mutta pyrin lukemaan tänä syksynä kaikki kuusi Finlandia-ehdokasta, joten Lopotista (joka hyllyssä odotti) oli luonteva aloittaa.

Kirjan tarina kerrotaan kahdesta näkökulmasta; sokean Helenan ja Helenan veljenpojan Tuomaksen. Tarina etenee pätkittäin, lähes kronologisesti mutta takaumia tulee väliin. Itselle selkeästi voimakkaimmat oli kuitenkin Helenan osuudet. Sokean selviytyminen sodan aikana ja sodan jälkeen, aikuiseksi kasvaminen, maailman muuttuminen ympärillä. Helenan vierailu isänsä luona sairaalassa, Helenan kokemukset avioliitostaan. Nämä koskettivat todella syvästi ja jotenkin Tuomaksen kokemukset Turun homopiireissä jäi todella vahvasti tämän jalkoihin. Ehkä se johtui näkökulmatekniikasta (Helenan osuuksissa oli minäkertoja, Tuomaksen osuuksissa taas kaikkitietävä), jonka vuoksi Helena tuli selkeästi läheisemmäksi - oikeastaan Helena tuntui suurelta voimanaiselta. Mikä määrä itsevarmuutta ja voimaa hänessä on!

Vielä en uskalla kuitenkaan voittajaa veikata, sillä muutama ehdokas on vielä lukematta mutta tämä on korkealla listallani!

Arvostelu: ★★★★★

Laura Lähteenmäki: Korkea aika

Laura Lähteenmäki: Korkea aika

WSOY, 2016

"Sodan jälkeen Anna ja Olavi Otson evakkoperhe saa Pihlajan tilalta maata sen verran, että voi rakentaa oman talon. Ahkera pariskunta on kylällä pidetty, lapsia syntyy ja rakkaus kukoistaa. Myötätuntoinen Anna tuntee kaikennielevää kiitollisuutta Pihlajan emäntää Heljää kohtaan, jonka mies on vammautunut sodassa. Lopulta hän keksii epäsovinnaisen keinon Pihlajan auttamiseen. Heljä ei osaa ottaa ystävällisyyttä vastaan, mutta vuosien mittaan perheiden välille kehittyy salattu side, joka yhdistää jälkipolvet toisiinsa. Elämän kolhima Anna odottaa viimeiseen asti viestiä Olavilta, joka pakeni kodin ristiriitoja Australiaan. Mutta pienintäkään viestiä ei tule."

Pidin todella paljon Lähteemäen edellisestä aikuisten kirjasta, Ikkunat yöhön. Se oli yksi 2014 vuoden parhaista lukemista kirjoistani, joten odotukset Korkealle ajalle olivat todella korkealla. Ja aikalailla kirja täyttikin ne. Lähteenmäki osaa kirjoittaa todella kauniisti, mukaanvetävästi ja silti samalla sellaisella kauniilla tavalla. Tarinat ovat selkeästi sukupolvien yli meneviä - hieman samaa kuin Kinnusen teoksissakin näissä on! Ja ehdottomasti tämän tyyliset teokset ovat niitä minun lempikirjojani.

Pidin myös poikkeuksellisesti siitä, että tässä kirjassa ei ole kaikkea pureksittu valmiiksi. Jätetään lukijalle todella paljon tulkittavaa. Yllättään suureen rooliin nousee myös Annan ja Olavin esikoispoika, Lauri. Pidin Laurin osuudesta todella paljon, valoitti taustoja henkilöiden takaa paljon enemmän. Kirjassa kerronta vaihtelee eri henkilöiden näkökulmasta, ja loppua kohden tehdyt valinnat nivoutuu ja kietoutuu kauniisti yhteen. Perhosefektimäisesti.

Arvostelu: ★★★★

Virginia Woolf: Orlando

Virginia Woolf: Orlando
Tammi, 2002

Luin vapaavalintaisen kirjan Virginia Woolfilta yhtä koulun kurssia varten. Kirjastostamme sattui löytymään Orlando, joten itselleni entuudestaan vieras teos hyppäsi lainauspinoon mukaan. En tiedä oliko tämä hyvä vai huono valinta, mutta ainakaan Orlando ei saanut minua innostumaan Woolfista! 

Orlando kertoo nuorukaisesta, joka elää kolmen vuosisadan yli itse silti vanhentuen vain 36-vuotiaaksi asti ollen ensin nuori mies ja vaihtaen jossain vaiheessa sukupuolensa yön aikana naiseksi. Kerronta kirjassa on erittäin lähellä tajunnanvirtatekniikkaa, joka on tyypillistä modernismin kirjallisuudelle - varsinkin Woolfille. Itselle se kuitenkin oli todella haastavaa lukea, ja täytyy tunnustaa, että tipahtelin silloin tällöin tekstin kyydistä pois. 

Jonkin verran kirjassa oli kuitenkin huumoria mukana myös, ja ilmeisesti Orlando on kuitenkin kevyemmästä päästä, joten kaipa tätä siltä kantilta voisi suositella, jos kiinnostaa. Itse jätän Woolfin enemmän hänen teoksiaan ja tyyliään arvosteleville. 

Arvostelu: ★★

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

Gummerrus, 2015

"On tyttö, jonka äiti jää taivaalta tippuvan jäälohkareen alle. On nainen, joka voittaa lotossa jättipotin kahdesti. On mies, jota salama iskee neljä kertaa. Kaikki he etsivät selitystä elämälleen."

Taivaaalta tippuvat asiat oli viime vuoden Finlandia-ehdokas. Luin kirjan keväällä jo, mutta olen hautonut tätäkin bloggausta kirjasta tähän asti. Kirja oli erilainen kuin odotin, mutta silti juuri sellainen kuin odotin. Ja sen takia en ehkä ole keksinyt kirjasta mitään sanottavaa.

Pidin kirjasta! Mutta se tuntui enemmin kolmelta novellilta, jotka löyhästi liittyvät toisiinsa kuin kokonaiselta teokselta. Pidin Saaran tarinasta ja pidin Annu-tädin kirjeenvaihdosta. Odotin kuitenkin enemmän näistä molemmista mutta myös Annun lottovoitot jäivät etäisiksi. Kirja oli jotenkin mystinen mutta todellinen samaan aikaan.

Takakansi ehkä huijasi minua? Ja en osaa sen takia asennoitua kirjaan! Kaipasin syvempää yhteyttä tarinoiden keskelle, olisin nauttinut Saaran osuudesta koko kirjan verran. Kunhan unohdan omat ennakko-odotukset kirjaa kohden, voin todeta sen olleen todella kaunis ja hieno teos. Sellaisenaan. Ehkä minun kannattaisi lukea tämä uudestaan vielä?

Arvostelu: ★★★★

Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä

Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä

Gummerrus, 2015

"Hyinen talvi pitää Fjällbackaa otteessaan. Puolipukeinen teinityttö hoipertelee lumisesta metsästä tielle. Auto ilmestyy kuin tyhjästä eikä ehdi väistää.

Kun Patrik Hedström ja hänen poliisikollegansa kuulevat onnettomuudesta, on uhri jo tunnistettu. Tyttö katosi neljä kuukautta sitten kotimatkalla ratsastuskoulusta, eikä kukaan ollut nähnyt häntä sen koommin. Tytön ruumiissa on jälkiä käsittämättömistä julmuuksista, ja poliisi pelkää pahoin, että uhreja on muitakin.

Samaan aikaan Erica Falck työstää kirjaansa häntä askarruttavasta vanhasta perhetragediasta, joka johti sirkustaiteilijan surmaan. Erica käy toistuvasti vankilassa tapaamassa miehensä murhasta tuomittua leskeä selvittääkseen, mitä kauhujen talossa todella tapahtui. Mitä nainen oikein salaa? Erica aavistaa, että jotain on pahasti pielessä ja menneisyys heittää varjoaan nykyisyyden ylle."

Tämä kirja sopikin hyvin tähän marraskuun alkuun - täällä etelä-Suomessa on lunta tullut nyt useampi päivä putkeen ja hyinen viima samoin kuin Fjällbackassa kirjassa. Muuten onneksi tunnelmat ovatkin erilaiset, kadonneita tyttöjä ei ainakaan omalla asuinpaikalla tunnu olevan tässä määrin!

Olen joitakin Erica Falck-kirjoja lueskellut aiemmin, mutta en läheskään kaikkia. Alkuun koin ne jopa hieman puuduttaviksi, ja Erican joka paikkaan tunkeutuvan nenän todella ärsyttäväksi, mutta näköjään tauko teki hyvää tai sitten tämä Leijonankesyttäjä oli hyvä dekkari! Ainakin se oli kaikessa karmeudessaan kuitenkin "kiltimpi" kuin osa nykyisistä pohjoismaisista dekkareista.

Arvasin osittain juonta jo pitkälle, muutamia palapelin osasia en saanut kohdalleen mutta mitään suurta yllätystä tästä ei kyllä tullut. Lisäksi jonkin verran kaihersi tiettyjen asioiden jatkuva toistaminen. Mutta dekkariksi tämä oli oikein kelpo kirja! :)

Arvostelu: ★★★

Lokakuun luetut

Niin se saapui, marraskuu. Ensimmäinen marraskuinen päivä on heti ollut kylmä ja synkkä ja pimeä - viikonloppuna tapahtunut kellojen siirto vielä edesauttoi tätä pimeyttä. Koen marraskuun vuoden pimeimpänä ja vaikeimpana kuukautena. Joulukuussa on jo sellaista pientä odotuksen tuntua ja tammikuussa tuntuu valo lisääntyvän jo vauhdilla. Mutta marraskuu, se on pimeä.

Ennen marraskuuta oli kuitenkin lokakuu, joka olikin ihana tänä vuonna! Kaunis, ihana, syksyinen lokakuu. Marraskuun ollessa niitä vaikeimpia kuukausia itselleni, on lokakuu taas ehdottomasti parhaita. Tässä lokakuussa olen juhlinut syntymäpäiviäni, käynyt kirjamessuilla, osallistunut partiokoulutusviikonloppuun, nauttinut metsäretkistä, jatkanut koirien kanssa harrastamista, lukenut hyviä ja huonoja kirjoja sekä opiskellut lisää. Tänään palautin yhden kurssin lopputehtävän ja viikonloppuun olen jättänyt aikaa palauttaa toisen kurssin oppimistehtävät.

Tuija Lehtinen: Väärä vainaja

Laura Lähteenmäki: Korkea aika

Pekka Hiltunen: Onni

Virginia Woolf: Orlando

Antti Holma: Kauheimmat runot

Kirsti Kuronen: Väärää verta

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori

Tuukka ja Olga Temonen: Teit meistä kauniin

yhteensä 1426 sivua

Kahdeksan kirjaa, joista yksi äänikirja (Hiltusen Onni). Takeltelin todella pitkään Woolfin Orlandon kanssa, josta ajattelin kirjoittaa myös erikseen. Toisaalta sitten taas muutaman teoksista luin hetkessä läpi. E-kirjoina teoksista olivat Lehtisen Väärä vainaja, Holman Kauheimamt runot, Kurosen Väärää verta sekä Niemisen Avioliittosimulaattori.

Näiden lisäksi opiskeluihin tuli joko luettua kokonaan lokakuussa tai luettua loppuun lokakuun aikana seuraavat teokset eri kursseille:

Pekka Vartiainen: Länsimaisen kirjallisuuden historia

Erich Auerbach: Mimesis

Grünthal (toim.): Mistä ääni meissä tulee? Runoja ja tulkintoja.

Shlomith Rimmon-Kenan: Kertomuksen poetiikka

Tammi (toim.): Lukuja metodisesta kamppailusta: monimetodisia tutkielmia kirjallisuudesta¨

Siru Kainulainen: Lentävä hevonen

Kuukauden lempikirjaksi nousee joko Lähteenmäen Korkea aika tai Temosten Teit meistä kauniin. Ne ovat kovin erilaiset teokset, ja siten hankala valita kumpi oli parempi. Omiin tunteisiin ja itselleni tärkeäksi nousee Teit meistä kauniin (tarinan ja tekstin lisäksi kaunis taitto, ihania kuvia, signeerattu versio!) mutta Lähteenmäen taas kaunokirjallisena kirjana ehkä enemmin tärkeä. Pettymykseksi menee Holman runoteos mutta myös Lehtisen dekkari.