perjantai 25. heinäkuuta 2014

David Nicholls: Kaikki peliin


David Nicholls: Kaikki peliin 
Seven-pokkari, 2013

"On vuosi 1985. Brian pääsee vihdoin yliopistoon, pois junttikavereidensa ja työväenluokkaisen kotinsa vaikutuspiiristä. Kirjallisuusenopiskelijan arki ei ole aivan niin runollista kuin Brian on kuvitellut, mutta pian hänen tavoitteensa kirkastuu: kauniin, yläluokkaisen Alice Harbinsonin sydämen valloittaminen. Ja missäpä se kätevämmin kävisikään kuin yliopistojen välisen televisiovisailun edustusjoukkueessa."

Tykkäsin todella paljon kirjailijan edellisestä suomennetusta romaanista, Sinä päivänä. Niinpä odotin tältäkin ehkä aavistuksen liikaa. Vuosi 1985 taitaa olla askeleen liian kaukana, jotta olisin voinut täysin eläytyä aikakauteen - itse olen sinä vuonna vasta syntynyt. Kuitenkaan itse opiskelijaelämä ei myöskään ollut sellaista, jonka koin itselleni läheiseksi. Itse kun olen viettänyt aivan toisenlaista opiskelijaelämää. 

Brianin parhaita puolia oli ehdottomasti sinnikkyys. Vaikka aika ajoin se sai minut lukiessa huokailemaan ja miettimään, miten ei voi muuten niin fiksu jätkä ymmärtää jo lopettaa, niin se myös tosiaan taisi olla päähenkilön paras puoli. En jaksanut jatkuvaa alkoholin käyttöä ja absurdeja tilanteita, vaikka hauskojahan ne paikoin olivat. Kirjan paras kohtaus oli ensimmäisissä opiskelijabileissä sattunut tanssiminen. 

Olisin kaivannut enemmän Rebeccaa tarinaan. Ja Lucykin jäi vaan ärsyttäviin viittauksiin muiden osalta. Tulipa kirja silti luettua - ehkä sen elokuvankin voisi tästä katsoa?

Arvostelu: ★★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti