Kate Morton: Salaisuuden kantaja
Bazar, 2016
"Helteisenä kesäpäivänä Suffolkissa vuonna 1961 muu perhe nauttii piknikistä puron rannalla, mutta 16-vuotias Laurel pujahtaa lapsuutensa puumajaan. Hän haaveilee pojasta nimeltä Billy, muutosta Lontooseen ja valoisasta tulevaisuudesta. Mutta ennen idyllisen iltapäivän päättymistä Laurel joutuu todistamaan järkyttävää rikosta, jonka näkeminen muuttaa kaiken, mitä hän on siihen asti tiennyt perheestään ja erityisesti rakastavasta äidistään Dorothysta.
Vuonna 2011, viisikymmentä vuotta myöhemmin, Laurel on menestynyt ja rakastettu näyttelijä. Hän suunnittelee huonokuntoisen äitinsä 90-vuotissyntymäpäiviä, mutta löytää itsensä yhä uudestaan miettimästä kesäistä iltapäivää, jonka jälkeen mikään ei enää ollut niin kuin ennen. Laurel ymmärtää, että viimeiset hetket selvittää Dorothyn menneisyyttä alkavat olla käsillä."
Olen nauttinut todella paljon Kate Mortonin edeltävistä kirjoista, Paluu Rivertoniin, Hylätty puutarha sekä Kaukaiset hetket. Niinpä tartuin tähänkin todella innoissani, sillä Mortonin tapa sitoa vanhaa ja uutta aikaa toisiinsa ja englantilainen maisemakuvaus on ollut todella raikasta ja mukaansatempaavaa.
Mutta äh, nyt jotain puuttui! Juoni oli mielenkiintoinen kyllä taas, ja kuvaus sota-ajasta Lontoossa kiinnosti itseä, vaikka joitain outoksia siellä seassa olikin. Kaikesta huolimatta tarina ei silti edennyt oikein kunnolla mihinkään. Lopun hieno yllätyskin oli lähinnä vähän plääh, se jäi kaiken jalkoihin ja sitten kirja olikin jo loppu. Morton koetti ehkä alkuosan kirjasta liikaa kasvattaa salaisuuden verhoa peitelläkseen lopun yllätyskäännettä ja kirja tuntuikin enemmän tekemällä tehdyltä kuin vapaalta ja soljuvalta.
Kuitenkin kirja ei huono ollut, ei mitenkään! Mutta ei parasta Mortonia myöskään. Voin kuitenkin rehellisesti suositella tätäkin kirjaa ja jään ehdottomasti odottamaan Mortonin seuraavia teoksia innoissani.
Arvostelu: ★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti