keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Rosa Liksom: Hytti nro 6


Rosa Liksom: Hytti nro 6
Kariston Kirjapaino Oy, 2011

"Hytti nro 6 - kohtaamisia junassa

Itä on itä ja länsi on länsi, on tyttö ja tytöllä on unelma. On Neuvostoliitto, sen kulahtanut ja absurdi todellisuus, lannistetut mutta kekseliäät ihmiset, korruptio ja tyly lähihistoria. On Siperian juna, junassa hytti ja tytön matkakumppanina venäläinen mies. Ohi vilahtavat toistensa kaltaiset kapungit ja pystyyn mätänevät tehtaat, kaduilla lainehtivat joet ja myrkytetyt metsät. Tähdet kolisevat jääkuutioina vihreällä taivaalla ja räkäinen kissa naukaisee yössä."

Tämän kirjan luin, koska yksi projekti on lukea enemmän Finlandia-voittajia. Kahden kirjan perusteella ei taida olla Finlandia-voittajat kyllä vain minun makuuni olevia kirjoja.

Tyttö lähtee junamatkalle halki Venäjän ja saa matkaseurakseen miehen. Kaksikko jakaa junavaunun päivien ajan ja kehittää erikoisen suhteen. Samalla kamalan ahdistavan, mutta myös jonkin verran turvaa tuovan. Tytön tarinasta olisin halunnut lukea enemmän; mitä kaikkea oli aiemmin tapahtunut, mihin kaikki takaumat viittasi. Miehen tarina ei niinkään kiinnostanut, vaikka syvensi loistavasti hänen hahmoaan.

Minun piti ihan GoogleMapsista katsella, missä kaukana kirjassa mainitut kaupungit sijaitsevat. Minkänäköistä niissä on nyt. Venäjä houkuttelee, mutta kirja ei ainakaan tehnyt siitä houkuttelevampaa. Tarina lähti tuskastuttavan hitaasti käyntiin ja vasta viimeisillä sivuilla pääsin tarinan imuun mukaan, kun kirja jo loppui. Toisaalta onneksi loppui, alkoi smetanat ja vodkat tulemaan ulos korvista.

Arvostelu: 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti