Chris Cleave: Poikani ääni
Gummerrus Kustannus Oy, 2012
"Mikä pitää meidät elossa, kun mitään syytä elää ei enää ole?
Kun Arsenalin jalkapallostadionilla Lontoossa tehdään terrori-isku, tuhansien kuolleiden joukossa on myös nelivuotias poika ja hänen isänsä, Arsenalin vannoutuneimmat kannattajat. Kun pommi kotijoukkueen päädyssä räjähtää, pojalla on kädessään pieni kangaspupu, joka löytyy myöhemmin tuhkan ja tuhon keskeltä.
"Hyvä Osama", alkaa pojan äidin kirjoittama kirje, jollaista hän ei toivo kenenkään muun enää joutuvan kirjoittamaan. Niin alkaa myös vavahduttava matka yhden naisen sortuvaan mieleen.
Poikani ääni on kirje Osama bin Ldenille. Se kertoo pommi-iskun jälkimainingeista: siitä, kuinka suru tekee ihmisestä aivan toisenlaisen; kuinka ympärillä hengittävässä kaupungissa ei tunnu olevan enää mitään sääntöjä; kuinka yhteiskunnan luokkaerot murtuvat jonkin suuremman alla."
Poikani ääni vei minut mukanaan alusta asti. Olen aika vähän lukenut ylipäätänsä ns terroristi-iskuihin liittyvää kaunokirjallisuutta, ja ehkä siihen on syynsä. Se kauhistuttaa minua. Se tuho ja kuvaus kaikesta. Kuolleita, eläviä, loukkaantuneita, särkyneitä mieliä. Chris Cleaven kirja myös kauhistutti. Samaan aikaan se myös kosketti.
Päähenkilö ärsytti paikkapaikoin, mutta samastuin myös häneen monin paikoin. Kirjoitustyylissä tosin häiritsi (johtuiko suomennoksesta vai onko ihan tarkoituksella?) se alatyylinen osittainen puhekielisyys, jonka takia tekstin lukeminen oli paikkapaikoin raskasta ("mun", "mä" jne). Rujoa ja rankkaa tekstiä. Cleave on onnistunut myös kuvaamaan loistavasti brittiläistä luokkayhteiskuntaa; jupit vastaan slummi; Niket vastaan Helmut Langit.
En voinut olla ajattelematta vähän väliä omien tyttärieni pieniä kangaspupuja, sillä Herra Pupu oli ehkä hellyttävin hahmo kirjassa. Herra Pupu jäi päähenkilön 4 vuotta ja 3 kk vanhalta pojalta ainoana asiana jäljelle pommi-iskussa. Hieman kuivaa verta ja yksi tassu irti. Herra Pupu kulkee mukana, kun mitään muuta ei ollut enää jäljellä.
Arvostelu: ★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti