torstai 6. kesäkuuta 2013

Toukokuun luetut

Toukokuussa tuli luettua vähän enemmän kuin huhtikuussa. Sain luettua e-kirjoja, perinteisiä kirjaston kirjoja ja kuunneltua muutaman kuukauden kesken ollut äänikirjaksi loppuun. Loppukuudts tahti hiljentyi, sillä jäin jumiin ei kiinnostavaan kirjaan (joka on vieläkin kesken, mutta luin ohi sen lopulta muutaman kirjan..)

Sain luettua 12 kirjaa, joista seitsemän kotimaista, kaksi amerikkalainen, yksi ruotsalainen, yksi japanilainen ja yksi brittiläinen. Aihepiirit vaihtelivat sodanajan (ensimmäinen/toinen maailmansota) kuvauksista dekkareihin, rakkaustarinoista kevyeen hömppään ja scififantasiaan. Yksi yhdistävä monelle kirjalle oli erilaiset mielenterveysongelmien kuvailua.

Kuun parhaaksi nousee Suzanne Collinsin Nälkäpeli, mutta Åsa Larssonin dekkari Uhrilahja on myös ehdottomasti suosikeissa. Rosa Liksomin Hytti nro 6 ja Juhani Ahon Rautatie menee taas niihin "ei niin jees, mutta tulipahan luettua" kirjoihin.

Kommentoimatta blogiin on vielä Katja Ketun Kätilö (hieno, mutta raskas luettava!). Kesäkuun puolella olen saanut myöskin jo luettua yhden kirjan ja toisenkin melkein.






- Posted using BlogPress from my iPad

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti