Anna-Leena Härkönen: Juhannusvieras
Otava, 2007
"Nostalgisen kesäparatiisin kulissit murenevat.
Tuija saa kirjeen Sailalta. "Varaäitiä Enni on huonossa kunnossa ja sisarukset ovat päättäneet järjestää hänelle 80-vuotisjuhlat. Edellisestä vierailusta on kulunut kymmenen vuotta, Ristinojalla vietetyistä nuoruuden kesistä vielä pitempään. Vaikka Saila on yhtä nauravainen kuin ennenkin ja naapurin Villen huulet kiihkeät, moni asia on muuttunut. Mummola on purettu, Enni makaa sairaalan sängyssä, Ristille maistuu enemmän viina kuin elämä.
Heinän tuoksuun ja kesäöitten kuulauteen sekoittuu tummia värejä. On annettava todellisten muistojen tulla, vaikka ne tekevät kipeää."
Suru jäi päällimmäisenä fiiliksenä kirjasta. Tuija oli muiden silmissä menestynyt sinkkunainen, mutta itse tuntuu uravalintansa ja muut ahdistaviksi. Miehet menee ja tulee, Tuija ei halua sitoutua. Alkuja vain, ei loppuja. Ja sitten Tuija saa kutsun lapsuuden kesäpaikkaan, ja kaikki onnelliset ja iloiset lapsuusmuistot palaavat mieleen. Aika vaan on kullannut muistot. Onkohan sitä itsellekin käynyt niin? Että oikeasti se todellisuus oli muuta, mutta lapsena sitä oli vain sen verran naiivi, ettei halununt nähdä todellisuutta vaan ainoastaan sen hattaran siinä ympärillä?
Härkönen onnistui kuljettamaan tarinaa reippaasti eteenpäin, ehkä turhankin reippaasti. Aiheesta olisi saanut paljon enemmänkin irti, nyt se tuntui enemmin vain pintaraapaisulta. Henkilöhahmot olivat erittäin onnistuneita, ja rakastin muisteluita lapsuuden maisemista. Melkein tunsin itsekin juoksevani heinäpellolla heinätöissä ja mehua juomassa palkkiona. Silti en kokenut kirjan olleen parasta Härköstä, tosin ei huonointakaan.
Arvostelu: ★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti