sunnuntai 20. elokuuta 2017

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu



Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu
Tammi, 2017
kirjastolaina

"Vankilatuomion seksuaalirikoksista kärsinyt nainen surmataan heti hänen vapauduttuaan. Tapaus ohjautuu lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rikosten osastoa johtavan Maria Kallion pöydälle. Marialla on tiimissään kaksi uutta työtoveria, tositelevisiosta tuttu Kristo Pohjola sekä pitkään Englannissa työskennellyt Johanna Al-Sharif.

Maria Kallio joutuu kosketuksiin asian kanssa, joka on hänelle teinipojan äitinä tuskallinen ja vastenmielinen. Tilannetta pahentaa se, ettei surmatyö jää ainoaksi."

Olen aiemminkin maininnut, että olen suuri Lehtolainen-fani. Maria Kalliot ovat olleet itselle todella iso osa omaa lukuhistoriaa ja nautin niiden ääreen palaamisesta kerta toisensa jälkeen. Kallioiden tapahtumat pyörivät aina lähellä itselle tuttuja maisemia, joten kun avaan uuden Maria Kallion, tuntuu se siltä, kun olisi kotiin palannut. Niin hahmot kuin maisemat ovat tuttuja ja turvallisia - vaikka tarinat itsessään aika hyytäviä ovatkin. 

Pistin kesällä jo varaukseen kirjastoon tämän uusimman Kallion, Viattomuuden loppu. Viikko sitten hain sen kirjastosta ja eilen aloittaessani vähän extempore lukumaratonia, päädyin tämän lukemaan. Ja onneksi luin, sain tästä hurjat 455 sivua nopeasti kasaan omaan maratonkertymään. Maria on siirtynyt LaNu-yksikköön Kilon poliisissa, ja vanhoista tutuista samassa yksikössä on myös savolainen Ville Puupponen. Marian omat lapset ovat jo teini-ikäisiä ja lasten- ja nuortenyksiköstä työt vainoavat kotiin saakka Mariaa herkästi. 

Juoneen itse sen enempää menemättä pidin siitä, miten hyvin Lehtolainen on taas kartoittanut ajantasalle niin ympäristöä tapahtumille kuin ajankohtaisia aiheitakin. Marialla oli perheen kanssa käytössä Whatsapp-ryhmä ja toisaalta Länsimetron myöhästymisestä vitsailtiin estottomasti kirjassakin. Jotain miinusta voisin antaa kuitenkin ehkä vähän turhasta sivujuonesta kannessakin esintyneen käärmeen kanssa - itse en matelijoista välitä ja toisaalta se (käärme) ei ollut juonenkaan kannalta niin oleellinen ja suorastaan ällötti itseä, niin olisi voinut ehkä pois jättää. Tai vähintään pienempään rooliin, nyt käärmeelle annettiin todella iso osa mielestäni kirjassa. 

Pidin tästä, nopea ja varma Maria Kallio-kirja - viihdyn näiden parissa huomattavasti paremmin kuin Hilja Ilveskeron kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti