tiistai 15. lokakuuta 2013

Sari Luhtanen: Murusia



Sari Luhtanen: Murusia
Tammi, 2013


"Emmi on aina jäänyt ystävänsä Lilin varjoon. Nyt hän on yllättäen itse valokeilassa! Menestyksen sokerihumalassa on vaikea pitää pää kylmänä.

Emmin elämä, koiraa myöten, on koostunut muiden rippeistä. Hän päätyy kotitalousopettajaksi, kun hohdokas Lili haaveilee elämästä Suomen Martha Stewartina. Vedonlyönnin tuloksena ystävykset osallistuvat ravintolapäivään, ja sen aikana kuuluisan ravintoloitsija Sandran huomion herättääkin yllättäen Emmi.

Hänen elämänsä saa yhtäkkiä vauhtia. Blogista tulee suosittu, miehiäkin alkaa olla tarjolla joka lähtöön ja kaikki tuntuu olevan mallillaan. Mutta kun Emmi on päässyt herkkupöytään, hän ei enää osaa lopettaa. Vähitellen hänen on tajuttava, ettei kaikkea voi santsata. On löydettävä se, mistä todella nauttii.

Raikkainta chick litiä kirpeällä sokerikuorrutuksella! Bon appétit!"


Ah, ihana ihana ihana suomalainen chick lit! Rakastuin kirjaan samantien. Emmi on aivan ihana, kotitalousopettajata, joka alkaa pitämään nopeasti suuren suosion saanutta ruokablogia. Siitä seuraa kaikkea sellaista, mistä Emmin paras ystävä Lili on haaveillut vaan. Emmi hahmona on mukava, jalat maassa oleva, pohdiskeleva. Hieman ehkä elämässään eksyksissä, tottunut tyytymään siihen mitä itselle jää. 

Murusia oli ensimmäinen kirja Luhtaselta, jonka luin, mutta hänen aiemmat teoksensa (Tuulin viemää ja Kaikkea kaunista) menevät ehdottomasti lukulistalleni niille päiville, kun tarvitsen jotain ihanaa, kepeää ja hyvän mielen lukemista. 

En tiedä mikä kirjassa oli parasta, mutta nälkä sitä lukiessa tuli. Täydellisiä kuvauksia ruoasta, mauista, ruoan valmistamisesta. Sitä melkein itse tahtoisi oppia tekemään ruokaa "oikeasti". Nam! 

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kaari Utrio: Ilkeät sisarpuolet



Kaari Utrio: Ilkeät sisarpuolet
Tammi, 2007

"Mamselli Emilia Dalman asuu Porissa ylhäisten sukulaisten kotiopettajattarena. Hänen sisarensa Matilda puolestaan opettaa Turun pikkulasten koulussa. Kesällä 1872 sisarukset saavat yllättävän tiedon. Äidin uusi, upporikas aviomies on kuollut Tukholmassa. Hyvästi rahahuolet! Köyhät opettajattaret voivat nyt odottaa runsaita myötäjäisiä ja edullista avioliittoa. Mutta Emilia pitää kirjanpainajasta enemmän kuin aatelismiehestä, ja Matilda arvostaa naisopistoa enemmän kuin aviomiesta. Rakas Maman ja tuntematon sisarpuoli ovat matkalla Turkuun, kun Auran rannat roihuavat ja tuomiokirkon kellot kumisevat hätäsoittoa. Vastahakoisten sisarpuolten on löydettävä uusi koti ja uudet ystävät, kun tuhkana on Suomen Turku. Ainoa suunta raunioista johtaa Helsinkiin, suuriruhtinaskunnan pääkaupunkiin. Kaari Utrion hilpeä epookkikomedia tuo lukijalle romantiikkaa ja jännitystä vanhan sadun tapaan. Sen taustoina ovat empireajan kukoistava kauppakaupunki Pori, pääkaupungin aseman menettänyt Turku ja nousukkaan huumaa elävä uusi Helsinki. Rakennetaan uutta kansaa, kieltä ja kauppaa."

Ilkeät sisarpuolet on ensimmäinen Kaari Utrion kirja, jonka olen lukenut. Olen kuullut ja lukenut paljon kehuja hänen kirjoistaan, joten pakkohan se oli tällaiseen tarttua myös. Ilkeät sisarpuolet valikoitui ensimmäiseksi Utrion kirjaksi ainoastaan sillä perusteella, että se kirjastossa osui ensimmäisenä käteen.

Alkuun kirjan lukeminen oli todella raskasta. Olen todella vähän lukenut 1800-luvusta kertovia teoksia, ja sen ajan terminologia on suureksi osaksi vierasta. Mamsellista lähtien tarina vilisi itselle jonkin verran vieraita sanoja ja näiden selvittäminen ja omaksuminen vei paljon lukuaikaa ja -intoa. Lopulta kuitenkin, kun annoin tarinan viedä mennessään, oli kirja ihan kelpo. Kyllä sen luki, mutta mitään suurta lukukokemusta en tästä kirjasta saanut. 

Henkilöistä Emilia viehätti itseäni kovin. Samoin sisarpuoli Beata onnistui loppua kohden voittamaan minut puolelleensa pitämällä sittenkin puoliaan. Rakastin myös matkakuvausta Turusta talvisen etelä-Suomen läpi Helsinkiin, olen itse suurinpiirtein samaa tienpätkää liikkunut niin monta kertaa edestakaisin, että pystyin kuvittelemaan talvisen seurueen rekiajelulla. 

Ei tämä ehkä kuitenkaan viimeiseksi Utrioksi jää. Jotain muuta seuraavalla kerralla? 

perjantai 20. syyskuuta 2013

Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä


Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä
Seven, 2012

"Leijat Helsingin yllä kertoo Riku Bexarin kaipuusta, perheestä joka hajosi maailman turuille. Räkänokkainen helsinkiläispoika, joka heitteli autoja lumipalloilla Batman-merkki rinnassaan, on nyt itse isä. Mutta maailma on toinen.Kjell Westö käsittelee rohkeasti meidän aikaamme, hulluja vuosia ja niitä seurannutta romahdusta. Hänen ihmisensä ovat yhtä tosia ja tuntevia kuin sinä."Sillä yhtenä hetkenä olet pikkuinen piltti, ihmisjyvä joka kieppuu ympäriinsä tuoksuen märältä villalta, syysomenilta, lastenshampoolta, mudalta ja hiekalta. Ja seuraavassa hetkessä olet näppylänaamainen kapinallisenplanttu, joka haisee jalkahieltä ja runkkaukselta ja haluaa repiä maan tasalle kaikki koulut. Minusta olisi kuitenkin mukavaa että joku rakastaisi minua, vaikka olen varsinainen Hessu Hopo ja hontelon varteni päässä keikkuu nolostuttavan omapäinen kulli.""

Leijat Helsingin yllä on ensimmäinen Westöni. Olen useamman vuoden miettinyt, että pitäisi sivistää itseäni Westön teoksilla ja niinpä kirjastossa sompaillessani edestakaisin lasten kanssa hyllyvälejä nappasin tämän käteen, kun se oli nostettu siihen näytille erikseen. Ja enpä katunut!

Alkuun oli hieman hankala päästä, sillä nimiä vilisi sellaista tahtia, että heikompia hirvitti. Mutta kunhan opin yhdistämään nimen ja henkilön ja tapahtumat, imaisi kirja mukaansa hurjaa vauhtia. Oma äitin on juuri kirjan henkilöhahmojen ikäluokkaa ja pyörinyt paljon samoilla alueilla, joissa kirjan Riku ja Marinakin pyörii: Munkkiniemessä, Munkkivuoressa, Westendissä, jne. Pystyin hyvin kuvittelemaan kirjan hahmot ympäristössään ja näin silmieni edessä, minkälaisia kampauksia ja vaatteita heillä oli - sen perusteella, mitä itse olen äitini valokuvakansioita selaillut. 

Oli ihana lukea kuvausta siitä, miten Helsinki (ja Espoo osittain) on muuttunut ja kasvanut vuosien aikana. Vaikka Rikun (ja veljensä Danin) tarina kiehtoi minua paljon, oli Helsingin kasvun seuraaminen melkein kiehtovampaa luettavaa. Jääkiekon suosion kasvu, Ruoholahden rakentuminen, Lepakon keikat, Rajasaari. 

Pidin myös siitä, että osan tarinasta kertoi Marina. Westön kieli oli myös miellyttävää lukea ja hypin erittäin vähän rivien yli, jota teen välillä kirjojen kanssa, jos teksti on raskasta . Oikeastaan tykkäsin tästä lukukokemuksesta todella paljon ja taidan laittaa Westön muitakin kirjoja lukulistalle. 

Arvostelu: 

maanantai 16. syyskuuta 2013

Virpi Hämeen-Anttila: Sokkopeli


Virpi Hämeen-Anttila: Sokkopeli
Otava, 2012 (Elisa E-kirja)

"Kai Rautio tapaa yllättäen nuoruudenihastuksensa, mutta yhteistä yötä seuraavana aamuna Pauliina löytyy hukkuneena. Kuolema näyttää onnettomuudelta, mutta tapaukseen liittyy hämäriä piirteitä. Pauliinan laukusta löytyy tarotkortteja, ja niihin raapustettu uhkaava viesti viittaa salaseuraan, johon Kai ja Pauliina kumpikin 70-luvun lopulla kuuluivat.
Kai alkaa etsiä käsiinsä muita seuran jäseniä. Entiset ystävät ovat päätyneet kuka minnekin: yksi johtaa geenitutkimusryhmää, toinen on tietoturvainsinööri, kolmas työskentelee toimittajana, neljäs pappina ja viides pitää kirjakauppaa nuhruisessa lähiössä. Elämässään he ovat tavoitelleet kuka rahaa, kuka valtaa, mainetta, uskoa, hyvyyttä tai henkistä tasapainoa – mutta kukaan ei ole selvinnyt ongelmitta. Kaikki ovat myös saaneet viestejä henkilöltä, joka kutsuu itseään Puusepäksi. Nuoruuden roolileikit heräävät eloon, mutta kuka johtaa peliä? Kuka lopulta voi sanoa saavuttaneensa onnen, ja millainen hinta siitä on pitänyt maksaa?"

Tulipa luettua ensimmäinen Hämeen-Anttila. En tiedä pitäisikö tämä lajitella dekkariksi vai draamaksi vai miksi. Kertonee varmasti oleellisimman kirjasta. 

Ei muuta sanottavaa. 

Arvostelu: 

torstai 12. syyskuuta 2013

Laura Honkasalo: Eropaperit


Laura Honkasalo: Eropaperit
Otava, 2009

"Kun Sinikka tutustui Jokkeen, kesät olivat helteisiä, kalliot sileitä ja saaristohuvilaa hallitsi Joken villi ja tyylikäs äiti Leea. Vuonna 1966 koko elämä oli selkeänä edessä: avioliitto, pian syntyvät lapset, albumi täynnä onnellisia ja vähän hulluja kuvia.

Vuonna 1976 maailma repesi kahtia. Isä rakastui uuteen naiseen, ja kuusivuotiaan Saran oli opittava, että isän luona pätivät eri säännöt. Joka toinenviikonloppu oli pukeuduttava toisiin vaatteisiin, elettävä luonnonmukaisesti, vaihdettava herkut horsmanvarsiin ja koivunlehtiteehen. Oli kutsuttava Raisaa äidiksi ja äitiä Paskikseksi. 

Nyt Leea makaa masentuneiden vanhusten osastolla ja häntä käy katsomassa vain ex-miniä Sinikka. Miksi kaikki meni rikki?"

Kuukauden lukutauon jälkeen taas osui kyllä nappivalinta kirjaksi, jonka päätin lukea. Koskeva, raastava, inhottava, ihana. Kirja kertoo kaunistelematta, miten avioeron voi lasten kannalta hoitaa mahdollisimman huonosti. Monta kertaa itkin, koska mua satutti lukea, miten pahasti lasten mieliä myrkytettiin.

Kirjasta jäi todella paha mieli, samalla kun ihastuin siihen täysin. Joskus paha mielikin kertoo siitä, että tarina osui ja upposi. Samaan aikaan omien kokemusten takia olen kateellinen Saralle ja Tomille, mutta samalla myös olen erittäin onnellinen, että omassa menneisyydessä vanhempien ero meni miten meni. 

Nyt tekee mieli vaan rutistaa omia lapsia, ja pitää kainalossa, lähellä.

Arvostelu: 

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa


Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa
Gummerrus (Elisa E-kirja)

"Etsivätoimiston osakas, italialais-suomalainen Arianna de Bellis elää ylellistä mutta yksinäistä elämää Roomassa. Nuori, leskeksi jäänyt punapää on miehensä Giovannin kuoleman jälkeen ryhtynyt ratkomaan rikoksia.
Tolfan pikkukylässä on surmattu vaalea amerikkalaiskaunotar. Lily Montgomery pani
eläessään kylän miesten päät pyörälle, ja Arianna huomaa pian, että viettelijättäreksi leimatulla naisella on riittänyt vihamiehiä. Hänen ruumiinsa löytyy kosteasta mullasta muinaiselta etruskien palvontapaikalta. Lilyn lanko, Realen hotellisuvun hurmuri Luciano pyytää Ariannaa etsimään murhaajan.

Jäljittäessään kylmäveristä tappajaa Arianna huomaa, että Tolfan kylä kuhisee kateutta, menetettyä rakkautta ja kostonjanoa. Tutkimusten edetessä ja salaisuuksien paljastuessa Arianna saa huomata joutuneensa seuraavaksi tappolistalle. Eikä kukaan pääse pakenemaan taustalla häälyvän mafian synkkää varjoa."

Ihana, ihana, ihana! Ihastuin tähän kirjaan täysin! Vala on onnistunut luomaan hurmaavan sankarittaren ratkomaan rikoksia ihanasta Italiassa. Itseasiassa aloin surffaamaan kirjaa lukiessa jo nettisivuja, joilta voisi vuokrata asunnon Italiasta viikoksi tai pariksi. Italia suorastaan vyöryää päälle Valan tekstistä, niin taitavasti hän saa kuvailtua maisemat, hajut ja maut.
Eikä itse dekkaritarinakaan huono ole. Sopivassa suhteessa jännitystä, romantiikkaa, salaisuuksia, sutinaa. Adrianna on aivan valloittava ja en malta odottaa, että saan sarjan toisen osan käsiini. Lisäksi Vera Valan blogi on koukuttava; elämää Italiassa ja kuvia mm kirjan tapahtumaympäristöstä Tolfasta. Olin kuvitellut paikan tekstin perusteella juuri sellaiseksi, kuin Vala sen blogissaan esittelee kuvien kautta.
Arvostelu: 

perjantai 16. elokuuta 2013

Dan Brown: Inferno


Dan Brown: Inferno
WSOY, 2013 (Elisa E-kirja)

"Helvetin pimeimmät paikat on varattu niille, jotka pysyvät puolueettomina moraalisten kriisien aikoina.

Symbologian professori Robert Langdon herää keskellä yötä firenzeläisessä sairaalassa haava päässään. Hän ei muista mitään parista edellisestä vuorokaudesta - ei myöskään merkillisestä esineestä, joka on piilotettu hänen takkinsa vuoriin. Pian Langdon saa havaita, että hänellä on perässään joukko aseistautuneita takaa-ajajia. Hän pakenee kuumeisesti seuranaan harvinaisen kylmäpäinen nuori nainen, jonka nokkeluuden ansiosta hän ylipäätänsä on hengissä. Kaksikko selvittää yhdessä Langdonin hallussa olevien pahaenteisten symbolien merkitystä. Mysteerin avaimeksi paljastuu Dante Alighierin eeppinen runoelma Jumalainen näytelmä, joka johdattaa heidät huikealle matkalle läpi kolmen suurenmoisen kaupungin ja lopulta syvälle maan uumeniin, missä uinuu hirviö.."

Noh, tulipa luettua. Ei mene kyllä yhtään Brownin parhaaksi teokseksi, mutta herätti järjettömän ison halun matkustaa Firenzeen. Juoni oli nopeatempoinen ja mukaansa tempaava, mutta edellisistä Browneista poiketen enemmän pomppiva ja sekava. Rehellisesti sanottuna en ole aivan varma vieläkään kuka teki ja mitä, ketkä kaikki olivat pahiksia ja ketkä hyviksiä. 

Brown ei taida saada aikaan enää mitään uutta, mutta saa näihin ajan kulumaan kun poiskaan ei voi käsistä laskea kun on kerran tarttunut kirjaan. 

Arvostelu: 

tiistai 13. elokuuta 2013

Suzan Elizabeth Phillips: This Heart of Mine


Suzan Elizabeth Phillips: This heart of mine
Harper Audio, 2007 (äänikirja)

"Molly Somerville knows she has a reputation for trouble. She did give away her $15-million inheritance, but, hey, nobody's perfect. Yes, Molly's happy about almost everything.. expect her long-term crush on the daredevil quarterback for Chigaco Stars. That awful, gorgeus Kevin Tucker, a man who can't even remember her name! 

One night, Molly's penchant for running into trouble runs her right into Kevin himself, turning her world upside down. Heartbreak follows, and just when she's certain things can't get worse, Kevin forces his way back into her life. Sometimes falling in love hurts; sometimes it makes you mad as hell. And sometimes, if you're very lucky, it can heal in a most special and unexpected way."

Äänikirjassa arvostan kevyttä hömppää, sillä 99% kerroista kuuntelen kirjoja lenkillä ja keskittyminen ei aina ole parasta. Phillipsin Chigaco-sarja on aivan loistava tähän tarkoitukseen! Rikkaita, kauniita ja tulista rakkautta. This heart of mine on sarjan viidesosa ja itselleni toinen kirja. Olen lisäksi kuunnellut Phillipsin Wynette, Texas-sarjaa ja Phillips meneekin minun yhdeksi lemppari hömppäromaanikirjailijaksi. 

Arvostelu: 


maanantai 12. elokuuta 2013

Hilja Valtonen: Nykyhetken tyttölapsi


Hilja Valtonen: Nykyhetken tyttölapsi
Otava, 1962

Mummin mökin kirjahyllystä poimittu kevyehkö kesälukeminen Läckbergien väliin. Valtonen on yksi suosikeistani tämän aikakauden (1920-1960) luvun suomalaisista kirjailijoista, ja näitä hänen kirjojaan jaksaisi lukea uudestaan ja uudestaan. 

Nykyhetken tyttölapsessa 20-vuotias Anja Utria saapuu viettämään kesäänsä tätiensä Augustan, Astan ja Adan luokse Kärsäpään saarelle Saimaan rannoille. Yllättäen Kärsäpää onkin saanut uuden nuoren isännän, joka ei salli nuoria naisia saarelle ollenkaan, joten Anjalta leikataan hametta lyhyemmäksi ja nuorennetaan tämä ihana sankaritar 15-vuotiaaksi. Kaikenlaista ehtii kesän aikana tapahtua, eikä sanavalmis Anja jää toimettomaksi saarella.

Anja muistuttaa minua paljon Anni Polvan Tiina-hahmosta; reippaita ja rohkeita sankarittaria, jotka kuitenkin osaavat sen ajan käytössäännöt pelkäämättä likaavansa käsiä mm nuotalla käydessä. Valtosen tapa kirjoittaa on ihanan hersyvää ja teksti on kaunista ja miellyttävää lukea. Luin jopa muutaman pätkän miehelle ääneen, kun oli niin osuvasti kuvailtu henkilöitä ja tilanteita. Ei uskoisi, että alkuperäinen teos on vuodelta 1937, aivan hyvin sen voisi upottaa tähänkin hetkeen. Ihana, ihana kirja! 

Arvostelu: 

lauantai 10. elokuuta 2013

Camilla Läckberg: Merenneito


Camilla Läckberg: Merenneito
Gummerrus, 2013

"Mies on kadonnut jäljettömiin pienessä Fjällbackan kylässä. Patrik Hedström poliisikollegoineen on tehnyt kaikkensa löytääkseen hänet, mutta ei tiedä edes onko hän elossa vai kuollut. Kolme kuukautta myöhemmin mies löydetään meren jään alta, pistohaavoja rinnassaan."

Merenneito on ensimmäinen Camilla Läckberg-kirja minulle. Olen aloittanut sarjan ensimmäisen osan, Jääprinsessan vaikka kuinka monta kertaa, mutta en saa siitä tarpeeksi otetta, että saisin sen luettua loppuun. Kaikki kuitenkin kehuu näitä dekkareita paljon, joten mökillä ollessa nappasin tämän sarjan kuudennen osan luettavaksi. Jälkikäteen ajateltuna nämä kannattaisi kai kuitenkin lukea järjestyksessä.

Dekkarina tämä oli ihan ok. Arvasin pitkästä aikaa tosin juonen jo tosi aikaisessa vaiheessa, joka ärsyttää dekkareissa, joissa tahdon saada sen yllättyneen olon. Sen, että miten kirjailija onnistuikin huijaamaan minua niin hyvin. Olen ehkä jonkin samantapaisen juonen sisältäneen kirjan, sillä tarina tuntui itse selvitettävän murhan suhteen tutulta. Miehet, joita yhdistää yhteinen synkkä menneisyys, johon liittyy nainen. 

Läckbergin kirjoitustyyli ei kuitenkaan napannut. Tarinassa seurattiin niin montaa eri hahmoa, että kärryillä pysyminen ilman selkeitä lukujen vaihtoa oli vaikeaa (tai tottumattomuutta hänen tyyliinsä). Lisäksi kun tarinaa kerrottiin niin monesta eri näkökulmasta, jäi minulle epäselväksi melkein kuka tässä nyt tutkii j mitä. Selkeä päähahmo puuttui! Ilmeisesti nämä ovat kuitenkin Patrik Hedström-sarjaa (Goodreads auttoi tässä) eikä Erica Falck. 

Loppuun oltiin onneksi jätetty aikamoinen cliffhanger sarjan seuraavaan osaan, eli kyllä se Majakanvartijakin täytyy lukaista. Ehkä myös tätä edeltävät, josko useamman kirjan lukeminen koukuttaisi paremmin kuin tämä yhden teoksen lukeminen teki.

Arvostelu: ★★

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Stephen King: 22.11.63


Stephen King: 22.11.63
Tammi, 2013, E-kirja

"Millainen maailma olisi, jos John F. Kennedyä ei olisi murhattu?

Juuri eronnut äidinkielenopettaja Jake Epping saa selville, että läheisen pikaruokapaikan takahuoneesta pääsee matkustamaan ajassa taaksepäin, vuoteen 1958. Jake saa tilaisuuden vaikuttaa historian kulkuun: estämällä Kennedyn murhan hän saattaisi estää myös Vietnamin sodan. Mutta aikamatkustamiseen liittyy perhosvaikutuksen riski - kun muuttaa menneisyydessä yhtä asiaa, voi samalla tulla muuttaneeksi montaa muutakin. Eikä aina välttämättä parempaan suuntaa."

Niinkuin iso määrä muistakin kirjabloggaajista (jotka Googlella tuli varaan), en minäkään ole paljoa Kingiä lukenut 90-luvun muutaman yrityksen jälkeen. Uinu, uinu lemmikkini ja Langolieerit olen leffana nähnyt ja Carrieta yrittänyt aloittaa, mutta siinäpä se. En ole edes kiinnittänyt huomiota Kingin julkaisuihin, mutta tämä kirja on suorastaan hyppinyt silmille joka paikassa. Se myös valikoitui erään yhteisön lukupiirin heinäkuun kirjaksi, joten siihen oli tartuttava!

JFK kiinnostaa itseäni muutenkin, ja aikamatkailu on niitä harvoja scifin alalajeja, joita jaksan lukea. Kirjan kansi on mielestäni myös erittäin houkutteleva, joten innolla tartuin tähän. Luin kirjan Elisan E-kirjana ja eipä ole koskaan vajaat 800 sivua mennyt näin nopeasti! Kirja tempaisi mukaansa niin lujaa vauhtia, että en meinannut päästää sitä hetkeksikään käsistä.

Olen siis rakastunut. Jokainen hahmo, kaupunki, tapahtuma kirjassa, aivan täydellisiä. Jos voisin valita, muuttaisin samantien 1950-1960 luvun Jodien pikkukaupunkiin Texasissa. King osaa kuvailla ja kirjoittaa niin taitavasti, että haistoin ja maistoin sodajuomat ja tupakan tuoksut, kuulin korvissani rock'n'rollin, näin hulmuavat hameenhelmat ja nahkasalkut olkihattuneen. Olen jotenkin niin mieltänyt Kingin kauhukirjailijaksi, että kirjan rakkaustarina yllätti minut täysin. Miten sydäntä särkevä ja herkistävä tarina siinä onkaan! Jostain blogista luin mietelmän (pahoittelen, en napannut linkkiä mukaan ja nyt en sitä löydä enää :/), että bloggaaja voi nähdä mahdollisessa elokuva/tv-sarjaversiossa Sadien roolissa Kirsten Johnstonin, ja allekirjoitan tämän täysin - se olisi mainio roolitus.

Kirjassa on iso määrä sivuja, ja jossain keskivaiheilla se tuntuikin hetken laahaavan. Kuitenkin lopussa koin, että silläkin oli tarkoituksensa - niinhän se Jaken/Georgen elämäkin odotteli vain vuotta 1963 menneisyydessä. Toinen huono puoli oli lopussa hieman sekavaksi mennyt keltaisen/oranssin/mustan kortin äijä, jota olisi voinut avata ehkä vähän enemmän. Nyt se jäi niin nopeaksi pintaraapaisuksi, että lähinnä hämmennyin siitä. 

Kamalan jäsennettyä ajatusta en tästä saa enempää ulos, sillä olen edelleen täysin 'wow' fiiliksessä kirjan jäljiltä. Suosittelen kirjaa ehdottomasti niille, ketä eivät Kingin kauhusta välitä mutta joita saattaa miehen tuotanto muuten sekä elämää suuremmat rakkaustarinat kiinnostaa. 

Arvostelu: 




keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Marian Keyes: Mercy Closen mysteeri


Marian Keyes: Mercy Closen mysteeri
Tammi, 2013

"Kolmekymppisellä Helenillä ei mene kovin hyvin: hän joutuu rahapulan vuoksi luopumaan kodistaan ja muuttamaan takaisin vanhempiensa luokse. Uusi, kuuma poikaystävä Artie kyllä tuo Helenille lohtua, mutta Artien ex-vaimossa ja kolmessa lapsessa on hiukan sulateltavaa. Ja kun Helen eräänä päivänä luulee taivaalla lentäviä lokkeja korppikotkiksi, on aika myöntää että masennuskin on uusiutunut."

Nappasin tämän kirjan kirjaston best seller-hyllystä lomalukemiseksi. Ja oikein oiva kirja siihen tarkoitukseen olikin! Kepeää, helppoa, silti ajatuksia herättävää ja osin vakavaakin naisdekkariactionia. Kaikkea, mistä tykkään samoissa kansissa.

Välillä tuntui, että Keys upottaa liikaakin samaan tarinaan (uusperhe, masennus, yksityisetsivät, parisuhdeongelmat, jne) mutta kun takakannen suljin, tuntui se sittenkin juuri sopivalta kattaukselta kaikkea sekaisin. Mercy Closen mysteeri on ensimmäinen kirja, jonka Keysiltä olen lukenut ja nyt menee kyllä lukulistalle aiemmatkin teokset.

Rakastin kirjan henkilöhahmoja! Helen on valloittava itsenäisenä ja rääväsuisena yksityisetsivänä, joka ei jää maahan makaamaan vaan on ihanan action. Dieettikokista ja muroja - niillä tekisi mieli itsekin elää hetki. Jay Parker samaan aikaan vihastutti ja ihastutti, kuten myös Artie. Valintansa Helen teki silti mielestäni juuri oikein.

Nyt tekee mieli lähteä Irlantiin, sen verran houkuttelevasti kirja sitäkin kuvasi ;)

Arvostelu: 

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu


Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
Like Kustannus, 2012

"Sairastava perhe ja Normandian maihinnousu

Maihinnousu on vimmainen ja puhutteleva romaani ranskalaisnaisesta, joka on menettämässä miehensä ja lapsensa yhtä aikaa.
41-vuotias Julie elää elämänsä raskainta vuotta Normandian maihinnousun maisemissa. Ensin pettää mies, sitten 8-vuotias Emma-tytär sairastuu syöpään.
Liittoutuneet loivat sillanpääaseman Normandiaan kahdessa kuukaudessa kesällä 1944. Julien ja hänen tyttärensä kamppailut eivät ole ohi hetkessä. "


Syksyllä jo bongasin tämän kirjan kaiken mediahuomioinnin keskellä. Silloin en kuitenkaan halunnut vielä synnytys- ja imetyshormoneissa lukea syöpälapsista. Sillä luulin, että kirja olisi todella itkettävä. Ei ollut. En tiedä oliko vika minussa vai missä, mutta en saanut tähän kirjaan otetta. Se ei myöskään koskettanut oikein yhtään.

Minusta oli erikoista verrata maihinnousua syöpään. Ylipäätänsä kirjassa oli niin paljon outoja asioita, jotta se tuntui mahdollisimman epäuskottavalta. Päähenkilö Julie ei tuntunyt yhtään ranskalaisnaiselta, vaan tavalliselta äidiltä Suomesta. Mistään en olisi tiennyt tapahtumien tapahtuvan Ranskassa, ellei olisi siitä maihinnoususta ja Normandian rannoista puhuttu jatkuvasti. Juonitasolla en pitänyt siis kirjasta oikeastaan yhtään. 

Kirja oli silti luettava, mutta jotain jäi uupumaan ja paljon. Taitollisesti ja kielellisesti se oli myös todella kaunis. Tykkäsin lyhyistä, asiaa painottavista lauseista. Miten taitavasti miehen ja naisen suhde kuvattiin. Ja miten selkeästi lukijalle tuli ilmi Julien sekasortoinen elämäntilanne. Kirjailija on ehdottomasti lahjakas ja taitava, juoni ei vain minuun uponnut - valitettavasti. 

Arvostelu: 

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Tess Gerritsen: Katoaminen


Tess Gerritsen: Katoaminen
Otava, 2013

Luettuani kirjaa muutaman luvun tuli se tunne, että olen lukenut tämän aiemminkin. Ja niin olinkin. Fiksumpi olisi tarkistanut asian ennenkuin osti Suomalaisesta pokkareita kesälukemiseksi vinon pinon. Luin kirjan kuitenkin loppuun, loppuratkaisua kun en useamman vuoden jälkeen enää muistanut.

Olen yrittänyt tv:stä katsoa Rizzoli & Isles-sarjaa, mutta en lämpeä sille. Molemmat naispäähahmot kuvataan sarjassa päinvastoin, kuin millaiseksi olen ne kirjasarjan perusteella kuvitellut (ulkonäöllisesti). Kirjat uppoavat siis selkeästi paremmin ainakin tämän osalta.

Niin myös tämä kirja. Ihmiskauppaa, pankkivankidraama, synnyttävä poliisi. Aivan loistava, jonka loppuratkaisua en vieläkään arvannut, vaikka olen kirjan aiemmin lukenut. Tällaisista dekkareista tykkään. Onneksi ostin myös kaksi muuta Gerritsenä, eli niitä luvassa kesän aikana enemmänkin.

Arvostelu: 

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Hélène Grémillon: Uskottuni


Hélène Grémillon: Uskottuni
Otava, 2012

"On vuosi 1975. Camille Werner on juuri menettänyt äitinsä. Käydessään läpi surunvalitteluja hän löytää kirjeen Louis-nimiseltä mieheltä. Aluksi kirje vaikuttaa tulleen väärään osoitteeseen, mutta seuraavalla viikolla Camille saa uuden. Ja sitä seuraavalla. Aina tiistaisin. 

Kirjeistä alkaa hahmottua tarina, joka juontaa 1930-luvulle. Louis kertoo rakkaudestaan Annie-nimiseen tyttöön, joka maailmansodan kynnyksellä tutustuu kohtalokkain seurauksin Rouva M:ään. Rouva ei voi saada itse lapsia, ja lopulta, Saksan pommittaessa Pariisia, Annie synnyttää herra M:n lapsen. Kaikki ei kuitenkaan mene kuten oli suunniteltu. 

Pikkuhiljaa Camille alkaa aavistaa, että tarina liittyy jollakin tavalla häneen. Mystisen Louisin kirjeistä keriytyy esiin kammottava salaisuus."
Jännitin tähän kirjaan tarttumista jonkinaikaa. Onneksi lopulta tartuin sitten, sillä tarina vei samantien mukanaan. Monena iltana luin tätä vielä nukkumaanmenoajan jälkeenkin, sillä halusin tietää jatkuvasti enemmän ja enemmän.

Alussa Camille on menettänyt äitinsä ja alkaa saamaan kirjeitä. Kirjeissä ei ole tosin selkeää kirjemuotoa, mutta niissä kerrotaan tarinaa. Camillen oma tarina ei liiku paljoakaan eteenpäin alussa, mutta kirjeet vievät ja lujaa. Niiden kirjoitustyyli tarttuu myös Camilleen, joka alkaa odottamaan aina seuraavaa kirjettä entistä enemmän.

Juuri kun luulin, että koko tarina olisi kerrottu, tuleekin yllättävä juonikäänne. Ja kun siitä luulee selvinneensä, heittää Grémillon vielä yhden käänteen. Kumpaakaan näistä en odottanut ollenkaan. Tämä kirja oli aivan valloittava lukukokemus!

Arvostelu: 

Kesäkuun luetut

Kesäkuu hujahti todella nopeasti ohi! Ohjelmaa oli meidän perheellä todella paljon, ja sen takia lukusaldo jäi toivottua heikommaksi. Seitsemän kirjaa sain yhteensä luettua sekä kesken jäi vielä heinäkuun puolelle odottamaan yksi kirja.

Kuukauden paras lukukokemus taisi tulla Hélène Grémillonin Uskottuni-kirjasta. Se on tosin vielä käsittelemättä läpi, mutta sanotaan tässä jo, että tykkäsin ja kovasti! Kuukauden pettymys oli taas Kira Poutasen Rakkautta, borealis - lähinnä sen lopun takia. Olisin tykännyt lukea Poutasen sujuvaa ja mukaansa tempaavaa tekstiä pidemmälle, nyt loppu harmitti niin paljon, että jäi pettymyksen puolelle.

Näiden lisäksi luin Karoliina Timosen Aika mennyt palaa, Jennifer Eganin Aika suuri huijaus, erään foorumin lukupiiriin osallistuen Torey Haydenin Aavetytön (vain todetakseni, että olen lukenut sen jo kerran aiemmin kuten kävi myös Tess Gerritsenin Katoamiselle) sekä Riikka Ala-Harjan Maihinnousun.

Juhannuksen jälkeisellä viikolla kävin palauttamassa pinon kirjoja kirjastoon ja nappasin toisenmoisen. Sieltä kun sai kaikki kirjat nyt 15.8. asti lainaan kesätauon vuoksi. Josko heinäkuussa tulisi myös taas luettua enemmän, kun lomaa on paremmin.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kira Poutanen: Rakkautta borealis


Kira Poutanen: Rakkautta borealis
WSOY, 2012

"Muistilista häitä varten
1. Valitse hääpukujen TOP 55.
2. Valitse häiden teema: 50-luvun glamour, Barbie ja Ken tai Keijuhäät?
3. Keksi, miten saat Ericin kosimaan. 

Lara ja hänen miehensä Eric ovat palanneet onnellisesti yhteen ja sopineet, ettei naimisiinmenosta toistaiseksi puhuta. Onneksi unelmahäistä voi sentään haaveilla. Lara vie Ericin revontulien räiskeeseen, ja lentokoneessa hän jo listaakin tapoja, joilla saisi Lapin lumoon langenneen miehen kosimaan.Vaan Ericin sydän ei ota sulaakseen. Lohdukseen Lara löytää itsestään oivan matkaoppaan, ja homma lähtee villalapasesta viimeistään, kun hän saa lämmittäjäkseen itsensä joulupukin"

Jos pidin Laura Paloheimon Klaukkalaa huonona suomalaisena chick litinä, niin Kira Poutasen Rakkautta borealis menee samaan, ellei surkeampaankin kategoriaan. Tainoh, avataan hieman.

Kirja lähtee lennokkaasti liikenteeseen, on Ranskaa, Pariisia, merkkivaatteita, sulhasehdokas, Lappi, joulupukit, karaoket. Juoni vie mukanaan ja tunnen itsekin olevani Lapissa revontulia pakkashangella tuijottamassa. Mutta samantien kun oikein alan fiilistellä tarinassa mukana niin kirja loppuu? Ihan ykskaks. Voi että minua raivostutti!

Eipä tästä muuta osaa sanoa, kuin että aivan liian lyhyt! Poutanen osaa kirjoittaa hyvin ja tarpeeksi aivottomasti chick litiksi, mutta eihän sitä tarinaa voi katkaista kuin seinää. Aivan liian paljon jäi kesken ja auki ja olin oikeasti monttu auki, kun käänsin viimeisen sivun.

Arvostelu: 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa


Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
Tammi, 2012

"Lapsena Klarissaa kiusasi ahdistava painajainen, jossa nuori nainen etsii hätääntyneenä lastaan. Kun Klarissa on matkalla vuoden sapattivapaalle Bostoniin, hän näkee pitkästä aikaa saman unen. Se aloittaa sarjan unia nuoresta Corinnesta, joka elää toisen maailmansodan aikaisessa sekasortoisessa Pariisissa - kunnes pakenee Amerikkaan. 

Uudella mantereella uranaiseksi itsensä mieltänyt Klarissa totuttelee kotiäidin rooliin. Corinnen kohtalo alkaa vaivata häntä, etenkin kun unista alkaa muotoutua dramaattisia käänteitä sisältävä kertomus. Mikä oudointa, unet alkavat muuttua yhä todentuntuisemmiksi ja tunkeutua osaksi Klarissan omaa elämää. 

Onko hänen mielensä järkkymässä? Kuka Corinne on ja mitä hän haluaa Klarissalta?"

Bongasin kirjan kirjaston esittelyhyllystä, ja nappasin mukaan kiinnostavan takakannen takia. Myöhemmin kirjaa googletellessani huomasinkin, että se on Kirjava Kammari-blogin Karoliinan esikoisteos. Vau! Tavallaan onni, että tämän tiedon selvitin vasta kirjan luettua, en tiedä olisiko se vaikuttanut jotenkin siihen lukukokemukseen - voi olla että ei?

Kirja kertoo siis nykyajan Klarissasta, joka matkaa perheensä kanssa Bostoniin vuodeksi. Hänen miehensä Mikael saa mahdollisuuden työskennellä vuoden ulkomailla ja perhe päättää kokeilla sitä. Samaan aikaan Klarissa alkaa taas nähdä lapsuudestaansa tuttuja painajaisunia Corinnesta, juutalaistytöstä toisen maailman sodan aikaan.

Timonen kuljettaa sujuvasti molempien tarinoita rintarinnan. Alkuun hieman ärsytti, että uuden luvun alkaessa joutui hetken tarkastelemaan, kumpi tarina on menossa, mutta nopeasti siihen tottui. Klarissan tarina kiinnosti alussa huomattavasti enemmän kuin Corinnen, mutta loppua kohden osat kääntyivät. Tunnelma kävi myös huomattavasti tiiviimmäksi viimeisellä kolmanneksella, ja taisin lopun lukeakin ihan yhdeltä istumalta.

Moni Klarissan pohtimista kotiäiti-ajatuksista osui kyllä kotiin. Miten lasten kanssa voi olla raskasta vaikka niitä on niin halunnut, miten voi haluta/kaivata töihin/omaa aikaa edes sen muutaman tunnin viikossa. Näitä samoja ajatuksia pyöritellyt usein itsekin. Kuinka toisilla voi riittää sitä jaksamista pelkkiin lapsiin ja tulevat onnelliseksi pelkästään kotona olemalla. Itse kun kaipaan ehdottomasti jotain muuta ajattelua vaativaa!

Arvostelu: 

torstai 13. kesäkuuta 2013

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys


Jennifer Egan: Aika suuri hämäys
Tammi, 2012

"Aika suuri hämäys on hauska, raikas ja yllätyksellinen lukukokemus tämän hetken puhutuimmalta amerikkalaiskirjailijalta. Kirjan henkilökaarti on herkullisen värikäs ja mittava, ja ajallisesti liikutaan 1970-luvulta 2020-luvulle. Romaani rikkoo iloisesti lajityyppejä, ja sen kehämäisen rakenteen voisi ajatella muistuttavan Facebookia.

Newyorkilainen Sasha työskentelee levy-yhtiössä johtaja Bennie Salazarin assistenttina. Romaanin alussa hän on ensitreffeillä Alex-nimisen miehen kanssa ja yrittää hillitä kelptomaanisia taipumuksiaan. Toisaalla Bennie kipuilee avioeroa, musiikkibisneksen muutoksia ja vanhenemista. Toista oli villi nuoruus San Fransiscon punk-piireissä!

Kaikki romaanin tapahtumat liittyvät tavalla tai toisella Sashaan ja Bennieen: käydään Hemingway-henkisellä safarilla 70-luvun Afrikassa, kiillotetaan trooppista diktatuuria hirmuhallinnoivan kenraalin julkisuuskuvaa, tutustutaan Napolin alamaailmaan, väijytään tähtiä New Yorkin Keskuspuistossa ja luetaan tulevaisuuden teinitytön powerpoint-muotoista päiväkirjaa.

Aika suuri hämäys tallentaa elävästi hetket joina ihmiselämät risteävät, ne merkittävät tilanteet, joista onnistumiset ja tragediat saavat alkunsa."

Aika suuri hämäys kertoo kahden henkilön, Bennien ja Sashan menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Kuinka kaikki kohtalot kietoutuu ja nivoutuu yhteen, miten aika kuljettaa ja hämää. Tarinoiden henkilöt ovat kaikki erilaisia, osaan samaistuu herkemmin ja osan kanssa koin suuria vaikeuksia jatkaa edes lukemista, niin luotaansatyötäviä he olivat.

Elokuvissa varsinkin rakastan näitä tarinoita; monta pientä ihmiskohtaloa ja miten kaikki liittyykin toisiinsa. Yleensä ne myös toimivat ihanasti kirjoissa, mutta Aika suuri hämäys jäi itselleni sekavaksi. Osansa varmasti teki se, kuinka kirjoitustyyli vaihtui samalla aina kertojan mukaan täysin, osansa se järjetön musiikkigenreviidakko, josta tunnistin 1-2 biisiä sieltä täältä. Bändejä tuskin sitäkään.

En siis rehellisesti sanottuna pysynyt täysin mukana ja moni tarina jäi sen takia vieraaksi, sekavaksi, epämiellyttäväksi. Virkistävä näkökulma oli kuitenkin se, että samalla kun seikkailtiin eri henkilöiden tarinossa, myös ajat ja paikat vaihtelivat. Oltiin 1970-luvulla Afrikassa ja vastapainoksi 2020-luvulla New Yorkissa. Menneisyys ja nykyisyys rinta rinnan.

Ymmärrän silti, miksi tämä(kin) kirja on erittäin suosittu ja palkittu. Se on taitavasti koostettu ja kasattu tarina, joka pitää lukijan jatkuvasti arvailemassa, että kuka henkilö paljastaa itsensä seuraavaksi. Itselle se vain ei tässä tapauksessa toiminutkaan toivotulla tavalla.

Arvostelu: 

torstai 6. kesäkuuta 2013

Toukokuun luetut

Toukokuussa tuli luettua vähän enemmän kuin huhtikuussa. Sain luettua e-kirjoja, perinteisiä kirjaston kirjoja ja kuunneltua muutaman kuukauden kesken ollut äänikirjaksi loppuun. Loppukuudts tahti hiljentyi, sillä jäin jumiin ei kiinnostavaan kirjaan (joka on vieläkin kesken, mutta luin ohi sen lopulta muutaman kirjan..)

Sain luettua 12 kirjaa, joista seitsemän kotimaista, kaksi amerikkalainen, yksi ruotsalainen, yksi japanilainen ja yksi brittiläinen. Aihepiirit vaihtelivat sodanajan (ensimmäinen/toinen maailmansota) kuvauksista dekkareihin, rakkaustarinoista kevyeen hömppään ja scififantasiaan. Yksi yhdistävä monelle kirjalle oli erilaiset mielenterveysongelmien kuvailua.

Kuun parhaaksi nousee Suzanne Collinsin Nälkäpeli, mutta Åsa Larssonin dekkari Uhrilahja on myös ehdottomasti suosikeissa. Rosa Liksomin Hytti nro 6 ja Juhani Ahon Rautatie menee taas niihin "ei niin jees, mutta tulipahan luettua" kirjoihin.

Kommentoimatta blogiin on vielä Katja Ketun Kätilö (hieno, mutta raskas luettava!). Kesäkuun puolella olen saanut myöskin jo luettua yhden kirjan ja toisenkin melkein.






- Posted using BlogPress from my iPad

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Haruki Murakami: Norwegian Wood



Haruki Murakami: Norwegian Wood
Kariston Kirjapaino, 2012

"Norwegian Wood on traagisen kaunis rakkasutarina 60-luvun lopun tokiolaisista opiskelijoista. Se on kulttikirjailija Haruki Murakamin kansainvälinen läpimurtoteos.

Aina kuullessaan lempikappaleensa, Beatlesin Norwegian Woodin, Toru Watanabe muistaa ensirakkautensa Naokon, parhaan ystävänsä Kizukin tyttöystävän. Muistot vievät hänet opiskeluaikojen Tokioon, missä hän ajelehtii ystävyyden, seksin, intohimon ja surun vietävänä.

Kahden vaativan naisen välillä kipuilevassa Torussa ruumillistuvat nuoruuden epävarmuus, ehdottomuus ja valinnan vaikeus. Hauraalle Naokolle aikuiseksi kasvaminen on vaikeaa ja hän loittonee yhä kauemmas elämästä. Torun opiskelutoveri, eläväinen ja aistillinen Midori puolestaan uhkuu itsevarmuutta.

Humoristinen kertojaääni yhdistettynä elävään kuvaukseen 60-luvun Japanista, joka on kiehtova sekoitus itää ja amerikkalaisuuden ihailua, tekevät romaanista klassikon. Guardian-lehti valitsikin Norwegian Woodin listalle kirjoista, jotka jokaisen pitäisi lukea."

Googletellessani kirjasuosituksia omalle TBR100-listalle en voinut olla osumatta ties kuinka moneen blogitekstisuositukseen Haruki Murakamista. Hänen kirjoitustyyliä ja kirjojaan (varsinkin tätä, mutta myös uutta IQ84) kehuttiin ja ylistettiin järjettömästi. Odotukset olivat siis todella korkeat tälle Norwegian Woodille, jossa myös painoksen ulkonäkö miellytti silmää.

Onhan Norwegian Wood hieno kirja, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Ei se silti täysin valloittanut mieltäni. Erittäin kaunis kuvaus niin Japanista, aikuiseksi kasvamisesta kuin rakkaudestakin. Haluan itse käyskentelemään Kioton lähelle vuoristoon, lumipeitteisiin ja kesäniityille. Tai juoksentelemaan ja kulkemaan Tokion pikkukatuja. Mutta jotain Erikoista jäin vielä odottamaan.

 Loppu oli jonkinverran ennalta-arvattava, vaikka jäi silti hieman auki. Sekin sinällään harmitti, jaksoin koko kirjan ajan odottaa, että kävisi oikeinpäin. Kyllä kirja myös kosketti, itkeä tirautin muutamassa kohdassa ja nykyään kirjojen kanssa se on jo aika iso asia, että kirja saa minut itkemään.

Haluan myös lukea tuon IQ84, mutta siihen ei ole mikään kiire. En välttämättä liity siihen joukkoon, jotka nimittävät Murakamin lempikirjailijakseen. Tykkäsin silti siis kirjasta, mutta jotain jäin kaipamaan. Toivottavasti se oli vain tuon blogirummutuksen syytä, eikä kirjan itsensä.

Arvostelu: 

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Chris Cleave: Poikani ääni


Chris Cleave: Poikani ääni
Gummerrus Kustannus Oy, 2012

"Mikä pitää meidät elossa, kun mitään syytä elää ei enää ole?

Kun Arsenalin jalkapallostadionilla Lontoossa tehdään terrori-isku, tuhansien kuolleiden joukossa on myös nelivuotias poika ja hänen isänsä, Arsenalin vannoutuneimmat kannattajat. Kun pommi kotijoukkueen päädyssä räjähtää, pojalla on kädessään pieni kangaspupu, joka löytyy myöhemmin tuhkan ja tuhon keskeltä.
"Hyvä Osama", alkaa pojan äidin kirjoittama kirje, jollaista hän ei toivo kenenkään muun enää joutuvan kirjoittamaan. Niin alkaa myös vavahduttava matka yhden naisen sortuvaan mieleen. 
Poikani ääni on kirje Osama bin Ldenille. Se kertoo pommi-iskun jälkimainingeista: siitä, kuinka suru tekee ihmisestä aivan toisenlaisen; kuinka ympärillä hengittävässä kaupungissa ei tunnu olevan enää mitään sääntöjä; kuinka yhteiskunnan luokkaerot murtuvat jonkin suuremman alla."

Poikani ääni vei minut mukanaan alusta asti. Olen aika vähän lukenut ylipäätänsä ns terroristi-iskuihin liittyvää kaunokirjallisuutta, ja ehkä siihen on syynsä. Se kauhistuttaa minua. Se tuho ja kuvaus kaikesta. Kuolleita, eläviä, loukkaantuneita, särkyneitä mieliä. Chris Cleaven kirja myös kauhistutti. Samaan aikaan se myös kosketti.

Päähenkilö ärsytti paikkapaikoin, mutta samastuin myös häneen monin paikoin. Kirjoitustyylissä tosin häiritsi (johtuiko suomennoksesta vai onko ihan tarkoituksella?) se alatyylinen osittainen puhekielisyys, jonka takia tekstin lukeminen oli paikkapaikoin raskasta ("mun", "mä" jne). Rujoa ja rankkaa tekstiä. Cleave on onnistunut myös kuvaamaan loistavasti brittiläistä luokkayhteiskuntaa; jupit vastaan slummi; Niket vastaan Helmut Langit.

En voinut olla ajattelematta vähän väliä omien tyttärieni pieniä kangaspupuja, sillä Herra Pupu oli ehkä hellyttävin hahmo kirjassa. Herra Pupu jäi päähenkilön 4 vuotta ja 3 kk vanhalta pojalta ainoana asiana jäljelle pommi-iskussa. Hieman kuivaa verta ja yksi tassu irti. Herra Pupu kulkee mukana, kun mitään muuta ei ollut enää jäljellä.

Arvostelu: 

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Rosa Liksom: Hytti nro 6


Rosa Liksom: Hytti nro 6
Kariston Kirjapaino Oy, 2011

"Hytti nro 6 - kohtaamisia junassa

Itä on itä ja länsi on länsi, on tyttö ja tytöllä on unelma. On Neuvostoliitto, sen kulahtanut ja absurdi todellisuus, lannistetut mutta kekseliäät ihmiset, korruptio ja tyly lähihistoria. On Siperian juna, junassa hytti ja tytön matkakumppanina venäläinen mies. Ohi vilahtavat toistensa kaltaiset kapungit ja pystyyn mätänevät tehtaat, kaduilla lainehtivat joet ja myrkytetyt metsät. Tähdet kolisevat jääkuutioina vihreällä taivaalla ja räkäinen kissa naukaisee yössä."

Tämän kirjan luin, koska yksi projekti on lukea enemmän Finlandia-voittajia. Kahden kirjan perusteella ei taida olla Finlandia-voittajat kyllä vain minun makuuni olevia kirjoja.

Tyttö lähtee junamatkalle halki Venäjän ja saa matkaseurakseen miehen. Kaksikko jakaa junavaunun päivien ajan ja kehittää erikoisen suhteen. Samalla kamalan ahdistavan, mutta myös jonkin verran turvaa tuovan. Tytön tarinasta olisin halunnut lukea enemmän; mitä kaikkea oli aiemmin tapahtunut, mihin kaikki takaumat viittasi. Miehen tarina ei niinkään kiinnostanut, vaikka syvensi loistavasti hänen hahmoaan.

Minun piti ihan GoogleMapsista katsella, missä kaukana kirjassa mainitut kaupungit sijaitsevat. Minkänäköistä niissä on nyt. Venäjä houkuttelee, mutta kirja ei ainakaan tehnyt siitä houkuttelevampaa. Tarina lähti tuskastuttavan hitaasti käyntiin ja vasta viimeisillä sivuilla pääsin tarinan imuun mukaan, kun kirja jo loppui. Toisaalta onneksi loppui, alkoi smetanat ja vodkat tulemaan ulos korvista.

Arvostelu: 

perjantai 24. toukokuuta 2013

E.L. James: Fifty Shades Freed


E.L. James: Fifty Shades Freed
Random House Audio, 2012 (äänikirja, audible.com)

"When unworldly student Anastasia Steele first encountered the driven and dazzling young entrepreneur Christian Grey it sparked a sensual affair that changed both of their lives irrevocably. Shocked, intrigued, and, ultimately, repelled by Christian’s singular erotic tastes, Ana demands a deeper commitment. Determined to keep her, Christian agrees. Now, Ana and Christian have it all - love, passion, intimacy, wealth, and a world of possibilities for their future. But Ana knows that loving her Fifty Shades will not be easy, and that being together will pose challenges that neither of them would anticipate. Ana must somehow learn to share Christian’s opulent lifestyle without sacrificing her own identity. And Christian must overcome his compulsion to control as he wrestles with the demons of a tormented past.
Just when it seems that their strength together will eclipse any obstacle, misfortune, malice, and fate conspire to make Ana’s deepest fears turn to reality.
"

Noh, nyt on koko trilogia luettu kuunneltu. Vähän on olo, että oisi saanut jäädä siihen ensimmäiseen kirjaan. Kaksi seuraavaa eivät tuoneet oikeastaan mitään ekstraa tarinaan. Varsinkin tämä kolmas oli sellaista huttua ja suuresta draamasta toiseen jatkuvasti pomppimista, että unohdin jo mitä kirjan alkupuolella tapahtui. 

Kirja alkaa muistelulla Anan ja Christianin häämatkasta, häistä. Sitten palataan kotiin, rakennetaan taloa, törmätään ikäviin asioihin, selvitään niistä, tulee riitaa, sovitaan, joku joutuu onnettomuuteen, parannetaan, saadaan uutta infoa elämäntilanteista, riidellään lisää, sovitaan vähän vielä enemmän, kidnappausta ja luoja ties mitä kaikkea. Ja kaikki yhdessä kirjassa! Ainiin, joka välissä harrastetaan vähän seksiä. Ei vaan napannut enää kolmannen kirjan kohdalla. Väkisin kuuntelin loppuun.

Ainoat plussat tässä kirjasarjassa taitaa mennä Anan ja Christianin sähköpostivaihtoon. Nokkelaa ja hauskaa viestitelyä edestakaisin. Lisäksi kolmannen kirjan lopussa oleva luku, joka on kirjoitettu Christianin näkökulmasta kun he ensikertaa tapasivat, oli mielenkiintoinen lisä. 

Arvostelu: 

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Suzanne Collins: Nälkäpeli


Suzanne Collins: Nälkäpeli
WSOY, 2009

"Tältäkö näyttää tulevaisuuden maailma?

Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielivät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruoasta käyty sota. Raunioista syntyi Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisisvät taistelun. Rangaistukseksi kehitettiin nälkäpeli. Siinä nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin luonnonalueelle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen hengissä selviytyjä on pelin voittaja.
Nälkäpeli-trilogian ensimmäisessä osassa 16-vuotiaan Katniss Everdeenin kyvyt joutuvat koetukselle. Hän ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa... "

Olen vältellyt tämän kirjan lukemista todella paljon, sillä "scifi fantasia suosittu kirja ja leffakin vielä siitä"-mielikuva siitä on ollut kova. Että en minä halua lukea noin fanitettua kirjaa, en kuitenkaan tykkää. Petyn vaan. Mitähän tässä taas sitten oikein kävi.

Luin Nälkäpelin päivässä. En vain yksinkertaisesti voinut laskea sitä käsistä. Juoni koukutti alusta asti, halusin tietää eteneekö suhteet, miten Katniss selviää. Mitä kamalaa Capitol seuraavaksi keksii. Vaikka osin aavistin lopun, niin silti se tuli yllätyksenä ja en antanut sen pilata lukukokemusta olemalla ennalta arvattava. Osin se olikin, osin ei. Piti ihan pitää parin päivän breikki lukemisesta, sen verran kovasti kirja puhutteli, että en voinut keskittyä mihinkään muuhun.

Katsoimme miehen kanssa myös leffan toissa viikonloppuna ja noh, se oli hurjasti huonompi kuin kirja. Muutama juttu oli siinä tehty tosi kivasti ja antoi kirjalle lisää syvyyttä, mutta todella paljon oli jätetty pois. Niinhän niissä aina.

Milloinkohan ehtisin lainaamaan jatko-osat ja lukea ne!

Arvostelu: 

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Åsa Larsson: Uhrilahja



Åsa Larsson: Uhrilahja
Otava, 2012 (Elisa e-kirja)
"Menestyssarja saa kaivattua jatkoa: nuori juristi Rebecka Martinsson selvittää henkirikoksia Ruotsin Lapin karuissa maisemissa. 

Lainion kylässä ammutun karhun vatsasta löytyy ihmisen peukalo. Muutaman kuukauden kuluttua paljastuu raaka murha. Sol-Britt Uusitalo on pahoinpidelty talikolla kuoliaaksi. Syyttäjä Rebecka Martinsson uskoo murhan liittyvän hämäriin kuolemantapauksiin menneisyydessä. Yhteyden on löydyttävä ennen seuraavaa uhria."
Ruotsalaiset kirjoittaa minusta parhaat skandinaaviset dekkarit. Liza Marklund, Henning Mankell ja Åsa Larsson - kaikki aivan valtavan taitavia ja joiden kirjoja en malta laskea käsistä pois. Niin kävi tämän uusimman Rebecka Martinsson-kirjankin kanssa. Uhrilahja on viides kirja sarjassa, ja huhut kertoo, että Larsson kirjoittaa enää vain yhden Rebecka-kirjan ja sitten aikoo siirtyä muihin. Harmi, sillä minusta Rebecka on aivan valloittavan ihana sankaritar! 
Parasta koko kirjasarjassa on ehkä Ruotsin Lapin kuvaamiset. Kuinka karua ja silti kaunista luonto on. Lunta, pakkasta, kylmyyttä, koskia, vaaroja, kesää. Ihan jo näiden kirjojen perusteella minulle on syntynyt pieni halu joskus matkustaa Kiirunaan.
Uhrilahja menee ehkä parhaimmaksi tarinaksi näistä viidestä kirjasta. Rakastin sitä, että Larsson kuljetti rinnalla Elinan tarinaa ja lopussa palaset loksahtivat kohdalleen. Itse en keksinyt syyllistä ajoissa, joka on minulle aina merkki hyvästä dekkarista. Kirjan loputtua piti ihan googlettaa, onko seuraavasta kirjasta vielä tietoa, mutta en ainakaan sellaista infoa mistään löytänyt. Pitää jäädä odottamaan siis. 
Arvostelu: 

lauantai 11. toukokuuta 2013

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa
Tammi, 2013

"Nimi: Pihla
Sijainti: piilopaikka pohjoisessa
Aikaa: 9 kk 
Tehtävä: selviydy!
Uusi rakkaus: ei kuulu suunnitelmaan

Miten valinnat rakkaudessa voivat mennä niin pieleen! Oton piti olla hyvä ihminen, luotettava kumppani ja taatusti tervehenkinen isäkandidaatti. Mutta Pihlan iloisen vauvauutisen jälkeen Otto häipyykin Intiaan meditoimaan. 

Tornionjokilaaksossa Pihlalla on piilopirtti, jonne hän vetäytyy työstämään selviytymisstrategiaansa. Ensimmäinen haaste on kehittää kaupunkilaisesta lattekahvin litkijästä pohjoisen syrjäseudun tee se itse -nainen. Entä miten valmentautua äitiyteen, kun kylän ainoa tukiryhmä on tarkoitettu masentuneille äideille? Se käy selväksi, että monilapsisen lestadiolaisäidin ja viime hetkillä lapsensa hankkineen kunnanjohtajan neuvot uudelle äidille ovat ihan omanlaisiaan. 

Keskittymistä tärkeimpään häiritsevät innokkaat isäehdokkaat, Peräpohjolan Don Johnson ja ruotsalaisittain liiankin täydellinen Mårten. Entä Otto, olisiko hänestä sittenkin isäksi?"

Ah, tätä mä kaipasin Klaukkalan kohdalla! Kunnon hömppää, juuri sellaista nasevaa chick litiä, jonka ääressä ei hävetä, ei nolota, ei tylsistytä. Kirja imaisee heti alusta asti mukaansa ja suorastaan harmittaa, kun se loppuu. Vaikka loppuukin juuri sopivasti, juuri oikein. 

Pihlan hahmoon oli ihana samaistua. Pihlan neuvolantäti antoi ihanimman neuvon raskauspahoinvoinnille, voi kunpa itsellekin olisi joskus joku sanonut niin järkevästi asian! Se joko loppuu tai sitten ei, viimeistään synnytykseen ja netistä voi googlettaa poppakonsteja. 

Tästä on vaikea sanoa muuta kuin että tykkäsin älyttömästi ja suosittelen chick litin ystäville. Täytyykin tutkia, onko Veera Vaahteran ensimmäistä kirjaa kirjaston syövereissä. Veera Vaahtera on muuten kirjailija Pauliina Vanhatalon alterego ja kirjailijanimi näille kepeämmille ja romanttisimmille kirjoille. En ole lukenut Vanhatalolta mitään muuta, mutta taidan myös tutustua hänen ns vakavampaankin tuotantoon tulevaisuudessa. 

Arvostelu: 

torstai 9. toukokuuta 2013

Riikka Pulkkinen: Raja


Riikka Pulkkinen: Raja
Gummerus, 2006

"Rakkaimmalleen ei voi luvata rikosta. Ja juuri rakkaimmalleen lupaa kaiken. Senkin mikä ylittää lain. Juuri rakkaimmalleen jos kenellekään."

Raja kertoo Anjasta ja Marista sekä heidän ympärillään olevista ihmisistä ja miten näiden elämät kietoutuvat toisiinsa. Anjan mies on sairastunut Alzheimeriin ja on pyytänyt Anjalta eutanasiaa kun hän ei enää muista. Kun kaikki muistot ovat kadonneet. Mari on Anjan sisarentytär, 16-vuotias lukiolaistyttö, joka rakastuu äidinkielenopettajaansa. Perheelliseen sellaiseen. Heille tulee suhde.

Pulkkisen tyyli kirjoittaa monen eri henkilön perspektiivistä miellyttää mutta samalla ärsyttää minua. Totta-kirjassa tuntui näitä olevan sopiva määrä, siihen ne sopivat. Rajassa taas koin äidinkielenopettaja Julianin tyttären Annin vuorot ahdistaksi ja turhiksikin melkein. En tiedä oliko syynä se, että Annin ajatusmaailma ei tuntunut kuusivuotiaalta vai se, etten halua ajatella, että kuusivuotiaat jo kokevat asiat siten, kuten Pulkkinen oli ne kirjassa kuvaillut.

Kirja painottuu selkeästi enemmän Marin ja Julianin suhteeseen, joka on kaikissa muodoissaan rajan väärällä puolen. Olisin kuitenkin kaivannut enemmän syventymistä myös Anjan puoleiseen tarinaan. Se tuntui nyt jäävän pintaraapaisuksi, vaikka takakannen ja esittelyn perusteella odotin sen toimivan kantavana tarinana enemmin.

Kaikenkaikkiaan kirja oli kuitenkin sujuvaa ja mukaansatempaavaa tekstiä, mutta jää Pulkkisen toisen kirjan, Totan varjoon ainakin minun mielessä.

Arvostelu: 

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Anna-Leena Härkönen: Heikosti positiivinen


Anna-Leena Härkönen: heikosti positiivinen
Otava, 2001 (Elisa e-kirja)

""Kun olen Mallun luona kylässä, alan imettää hänen pehmoeläimiään. - Siun pittää tehä jotaki tuolle asialle, hän sanoo."

Kertomus mustasta ajanjaksosta, jolloin tunnetun kirjailijan huumorintaju oli kadota. Heikosti positiivinen kuvaa lapsen saamiseen liittyviä ristiriitaisia tuntemuksia rehellisesti, pikimustalla, rivien välissä vaanivalla huumorilla höystettynä."

Luin tämän kirjan jo toista kertaa, joskus vuosia sitten oli ensimmäinen kerta. Silloin kirja jäi vähän etäiseksi ja jätti aika valjun olon. Nyt toisella kerralla kyllä osui ja upposi. Ehkä se, että olen tässä välissä kaksi lasta odottanut ja synnyttänyt ja saanut, niin antaa erilaisen perspektiivin kirjaan? Samaistun niin moneen ajatukseen raskaudesta, sen yrittämisestä, sairaalassa olosta, synnytyksestä, synnytyksen jälkeisestä ajatuksesta. Miten Härkönen osasikin kuvata ne juuri oikein.

Vaikka alku kangerteli pitkään, ennenkuin käynnistyi kunnolla, niin silti tämä oli yksinkertaisesti aivan loistava kirja Härköseltä. Parempaa kirjaa tähän elämäntilanteeseen en voisi kuvitella. Samaan aikaan monella tapaa samanoloinen kuin Eve Hietamiehen Yösyöttö, mutta paljon realistisempi ja parempi.

Arvostelu: 

tiistai 7. toukokuuta 2013

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen



Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
Otava, 2007

"En jaksa enää olla suomalainen mies. Haluan olla syntyperäinen ruotsalainen, moderni, pehmeä ja ymmärtäväinen, Anderssonin perheen isä, Johansson tai Svenssonkin kelpaisi, tai vaikka Lindqvist. 

Mikko Virtanen katselee thamaalaisessa lomaparatiisissa kauniiti ruskettuneita, säröttömän onnellisia ruotsalaisperhetä ja päättää toteuttaa lapsuudesta asti vaalimansa unelman. Jonakin vuonna hän palaa tänne. Yhtenä heistä."

Ennakko-odotukset tätä kirjaa kohden oli ihan muut, kuin mitä kirja oli. Jostain syystä olin tulkinnut vuosia sitten jonkun lehtiarvostelun jälkeen tämän kertovan thaimaalaisista pakolaisista humoristisesti, mutta kun kirjastossa nappasin kirjan käteen ja luin takakannen, yllätyin. Kirja kertookin ihan perisuomalaisesta Mikko Virtasesta, joka haluaisi olla ruotsalainen. Tai lähinnä, joka kokee olevansa ruotsalainen mutta väärässä kropassa. Kaikkein eniten Mikko halusi asua Ruotsissa, tuossa ihanassa kansankodissa. Pakolaisuus - check. Olihan se Thaimaa mukana myös, Mikko lomaili Thaimaassa kirjan alussa ja tutki ruotsalaisia perheitä, miten he käyttäytyivät, juttelivat, kasvattivat lapsiaan, olivat. Thaimaa - check.

Entä se huumori sitten? Alku lupasi hyvää. Nauroin monessa kohdin jopa ääneen ja mies ihmettelikin, että taasko kikatan koko illan kirjan parissa. Mutta mitä pidemmälle (ja absurdimmaksi) kirja eteni, niin alkoi myös hymy hyytymään. Ei tämä ollutkaan enää niin hauska. "Ihan pimee kirja" taisin todeta miehelle eilen illalla, kun jäljellä oli kolmasosa. Liikaa politiikkaa, liikaa liian pitkälle menemistä.

Parasta kirjassa oli oikeiden tapahtumien käsittely; Thaimaan maanjäristys ja hyökyaalto, Anna Lindhin murha, Euroviisut, olympialaiset ja jääkiekkomatsit Suomi-Ruotsi. Kuinka ruotsalaiset käsittelevät kaikki tragediat heti ja ohjaavat terapiaan, jotta kenellekään ei jää huono maku suuhun mistään. En oikein osaa kuitenkaan sanoa, jäikö kirjasta hyvä mieli vai enemminkin "mitä hemmettiä". Odotukset oli kuitenkin korkeammalla kuin mitä jäi käteen sitten kirjasta mutta ei tätä nyt ihan surkeaksikaan teokseksi voi sanoa.

Arvostelu: 

maanantai 6. toukokuuta 2013

Mitä toukokuu tuo tullessaan


Kävin tänään kirjastossa palauttamassa pinon kirjoja. Samalla hain varaamani kirjat, sekä esittelyhyllyistä eksyi vielä laukkuun muutama muukin. Aika hurja tavoite saada nämä kaikki luettua tulevan kuukauden aikana, mutta yritän parhaani! Kesken on vielä Riikka Pulkkisen Raja, sen jälkeen hyppään tuon keon kimppuun aloittaen tuosta Veera Vaahteran kirjasta, joka pitää olla viikon päästä jo palautettu.

Muut kirjat menee fiilispohjalta sitten. Voi että tätä tunnetta, kun tekisi mieli aloittaa jo kaikki ja samantien! Olin unohtanut, miten ihana olo se on kun monta hyvää kirjaa odottaa vain tarttumista kiinni. Ja kuinka pelkään, että ellen lue sitä "just nyt ja heti", menee sen kirjan hetki ohi.

- Posted via my iPhone

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Juhani Aho: Rautatie


Juhani Aho: Rautatie
Elisan e-kirja

"Rautatie on Juhani Ahon vuonna 1884 ilmestynyt esikoisromaani. Sen tyylilajia on nimitetty kansalliseksi pienoisrealismiksi. Teos kuvaa korvessa elävän pariskunnan hiljaiseloa ja heidän yrityksiään kuvitella rautatien olemusta kuulopuheiden perusteella. Rautatie on suomalaisen kirjallisuuden klassikoita, josta 2000-luvun alkuun mennessä oli otettu useita kymmeniä painoksia. Sitä on kutsuttu myös Ahon ensimmäiseksi "taiteelliseksi täysosumaksi"."

Ensimmäinen kirja TBR100-listalta, jonka sain luettua. Tämä sattui olemaan ilmaisena Elisa Kirja-palvelussa ladattavissa, joten nappasin sen (ja muutaman muun klassikon, jotka kiinnosti). Olen onnistunut välttämään tämän kirjan kokonaan niin peruskouluaikana kuin lukiossakin.

Kirja kertoo siis Matista ja Liisasta, jöröstä pariskunnasta keskellä ei mitään. He kuulevat pappilassa käydessään, että lähikylälle on tullut rautatie. Ja se rautatie jää heidän mieliään jäytämään. Millainen se on, onkohan sellaista edes olemassa. Toisilleen eivät voi asiasta puhua, ettei toinen luule toista asian kiinnostavan. Lopulta kuitenkin mielenkiinto rautatietä kohden kasvaa niin suureksi, että pitäähän se käydä kurkkaamassa.

Ilmeisesti kirja kertoo muutoksesta, miten sitä voi vastustella mutta sieltä se tulee kuitenkin. Itse koin kirjan enemminkin suomalaisuutta kuvaavana. Maisemat ja henkilöt oli Aho kuvaillut niin taitavasti, että pystyin kuvittelemaan maiseman täydellisesti mielessäni. Kirja kuvaa myös loistavasti juroa suomalaista parisuhdetta, ei paljoa puhuta mutta silti eletään loistavassa sovussa ja tullaan toimeen. Arkirealismia parhaimmillaan.

Arvostelu: 

lauantai 4. toukokuuta 2013

Huhtikuun saldo

Haluan yrittää tehdä joka kuukausi myös jonkinlaisen yhteenvedon luetuista kirjoista ja kuukaudesta ylipäätänsä. En tiedä miten hyvin jaksan tätä tapaa pitää yllä, mutta yritetään nyt alkuun ainakin.

Huhtikuussa jatkoin kirjojen lukemista neulomisen sijasta samaan tahtiin kuin maaliskuussa, koska oikeassa kädessä kiukuttelee jännetupintulehdus. Lasten päiväuniajat ovat menneet kirja kourassa, samoin illat kotona. Huhtikuussa tutustuin myös kirjablogeihin ensimmäistä kertaa ja päätin itsekin alkaa jonkinlaista lukupäiväkirjaa pitämään. Oma taustani on tekniseltä alalta, kaukana kirjallisuuden minkäänlaisesta opiskelusta, joten päätin blogin olevan enemmin omia fiiliksiä ja kirjoista syntyviä ajatuksia varten, analyysit kirjoista jätän suosiolla niille, joilla on sana hallussa sen suhteen paremmin.

Huhtikuussa tuli luettua monta kirjaa ilman mitään ajatusta. Mitä sattui kirjastosta käteen osumaan ja mitä olen joskus hankkinut e-kirjana ja äänikirjana. Äänikirjana on edelleen automatkojen ajan toiminut viimeinen osa Fifty Shades-trilogiasta, Fifty Shades Freed. Jotenkin sitä ei jaksa kuunnella muualla, keskittyminen herpaantuu herkästi kun tarina ja juoni on niin hyppivää jo valmiiksi.

E-kirjoja olen lukenut Elisa Kirja-palvelun kautta, valmiiksi sain ainoastaan joskus alkuvuonna ostetun Laura Paloheimon Klaukkalan, joka ei ihmeemmin sytyttänyt. Oli samalla ensimmäinen suomalainen chick lit-kirja.

Kirjaston syövereistä tuli lainattua mm Sue Grafton dekkareita (O, P ja Q), Mikko Rimmisen Nenäpäivä, Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja, Sofi Oksasen Baby Jane ja Anna-Leena Härkösen Juhannusvieras (jonka itseasiassa löysin myöhemmin omastakin kirjahyllystä..) Näistä parhaiten jäi mieleen Q niinkuin Quinn sekä Mielensäpahoittaja, jonka ansiosta tahdon lukea Kyrön muutkin teokset.

Toukokuussa aion lukea TBR100-listalta muutaman teoksen, kuunnella tuon Fifty Shadesin viimein loppuun ja valita jotain silmät sokkona kirjaston valikoimasta.

Anna-Leena Härkönen: Juhannusvieras


Anna-Leena Härkönen: Juhannusvieras
Otava, 2007

"Nostalgisen kesäparatiisin kulissit murenevat.

Tuija saa kirjeen Sailalta. "Varaäitiä Enni on huonossa kunnossa ja sisarukset ovat päättäneet järjestää hänelle 80-vuotisjuhlat. Edellisestä vierailusta on kulunut kymmenen vuotta, Ristinojalla vietetyistä nuoruuden kesistä vielä pitempään. Vaikka Saila on yhtä nauravainen kuin ennenkin ja naapurin Villen huulet kiihkeät, moni asia on muuttunut. Mummola on purettu, Enni makaa sairaalan sängyssä, Ristille maistuu enemmän viina kuin elämä.

Heinän tuoksuun ja kesäöitten kuulauteen sekoittuu tummia värejä. On annettava todellisten muistojen tulla, vaikka ne tekevät kipeää."

Suru jäi päällimmäisenä fiiliksenä kirjasta. Tuija oli muiden silmissä menestynyt sinkkunainen, mutta itse tuntuu uravalintansa ja muut ahdistaviksi. Miehet menee ja tulee, Tuija ei halua sitoutua. Alkuja vain, ei loppuja. Ja sitten Tuija saa kutsun lapsuuden kesäpaikkaan, ja kaikki onnelliset ja iloiset lapsuusmuistot palaavat mieleen. Aika vaan on kullannut muistot. Onkohan sitä itsellekin käynyt niin? Että oikeasti se todellisuus oli muuta, mutta lapsena sitä oli vain sen verran naiivi, ettei halununt nähdä todellisuutta vaan ainoastaan sen hattaran siinä ympärillä?

Härkönen onnistui kuljettamaan tarinaa reippaasti eteenpäin, ehkä turhankin reippaasti. Aiheesta olisi saanut paljon enemmänkin irti, nyt se tuntui enemmin vain pintaraapaisulta. Henkilöhahmot olivat erittäin onnistuneita, ja rakastin muisteluita lapsuuden maisemista. Melkein tunsin itsekin juoksevani heinäpellolla heinätöissä ja mehua juomassa palkkiona. Silti en kokenut kirjan olleen parasta Härköstä, tosin ei huonointakaan.

Arvostelu: