perjantai 26. heinäkuuta 2013

Stephen King: 22.11.63


Stephen King: 22.11.63
Tammi, 2013, E-kirja

"Millainen maailma olisi, jos John F. Kennedyä ei olisi murhattu?

Juuri eronnut äidinkielenopettaja Jake Epping saa selville, että läheisen pikaruokapaikan takahuoneesta pääsee matkustamaan ajassa taaksepäin, vuoteen 1958. Jake saa tilaisuuden vaikuttaa historian kulkuun: estämällä Kennedyn murhan hän saattaisi estää myös Vietnamin sodan. Mutta aikamatkustamiseen liittyy perhosvaikutuksen riski - kun muuttaa menneisyydessä yhtä asiaa, voi samalla tulla muuttaneeksi montaa muutakin. Eikä aina välttämättä parempaan suuntaa."

Niinkuin iso määrä muistakin kirjabloggaajista (jotka Googlella tuli varaan), en minäkään ole paljoa Kingiä lukenut 90-luvun muutaman yrityksen jälkeen. Uinu, uinu lemmikkini ja Langolieerit olen leffana nähnyt ja Carrieta yrittänyt aloittaa, mutta siinäpä se. En ole edes kiinnittänyt huomiota Kingin julkaisuihin, mutta tämä kirja on suorastaan hyppinyt silmille joka paikassa. Se myös valikoitui erään yhteisön lukupiirin heinäkuun kirjaksi, joten siihen oli tartuttava!

JFK kiinnostaa itseäni muutenkin, ja aikamatkailu on niitä harvoja scifin alalajeja, joita jaksan lukea. Kirjan kansi on mielestäni myös erittäin houkutteleva, joten innolla tartuin tähän. Luin kirjan Elisan E-kirjana ja eipä ole koskaan vajaat 800 sivua mennyt näin nopeasti! Kirja tempaisi mukaansa niin lujaa vauhtia, että en meinannut päästää sitä hetkeksikään käsistä.

Olen siis rakastunut. Jokainen hahmo, kaupunki, tapahtuma kirjassa, aivan täydellisiä. Jos voisin valita, muuttaisin samantien 1950-1960 luvun Jodien pikkukaupunkiin Texasissa. King osaa kuvailla ja kirjoittaa niin taitavasti, että haistoin ja maistoin sodajuomat ja tupakan tuoksut, kuulin korvissani rock'n'rollin, näin hulmuavat hameenhelmat ja nahkasalkut olkihattuneen. Olen jotenkin niin mieltänyt Kingin kauhukirjailijaksi, että kirjan rakkaustarina yllätti minut täysin. Miten sydäntä särkevä ja herkistävä tarina siinä onkaan! Jostain blogista luin mietelmän (pahoittelen, en napannut linkkiä mukaan ja nyt en sitä löydä enää :/), että bloggaaja voi nähdä mahdollisessa elokuva/tv-sarjaversiossa Sadien roolissa Kirsten Johnstonin, ja allekirjoitan tämän täysin - se olisi mainio roolitus.

Kirjassa on iso määrä sivuja, ja jossain keskivaiheilla se tuntuikin hetken laahaavan. Kuitenkin lopussa koin, että silläkin oli tarkoituksensa - niinhän se Jaken/Georgen elämäkin odotteli vain vuotta 1963 menneisyydessä. Toinen huono puoli oli lopussa hieman sekavaksi mennyt keltaisen/oranssin/mustan kortin äijä, jota olisi voinut avata ehkä vähän enemmän. Nyt se jäi niin nopeaksi pintaraapaisuksi, että lähinnä hämmennyin siitä. 

Kamalan jäsennettyä ajatusta en tästä saa enempää ulos, sillä olen edelleen täysin 'wow' fiiliksessä kirjan jäljiltä. Suosittelen kirjaa ehdottomasti niille, ketä eivät Kingin kauhusta välitä mutta joita saattaa miehen tuotanto muuten sekä elämää suuremmat rakkaustarinat kiinnostaa. 

Arvostelu: 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti