perjantai 20. syyskuuta 2013

Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä


Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä
Seven, 2012

"Leijat Helsingin yllä kertoo Riku Bexarin kaipuusta, perheestä joka hajosi maailman turuille. Räkänokkainen helsinkiläispoika, joka heitteli autoja lumipalloilla Batman-merkki rinnassaan, on nyt itse isä. Mutta maailma on toinen.Kjell Westö käsittelee rohkeasti meidän aikaamme, hulluja vuosia ja niitä seurannutta romahdusta. Hänen ihmisensä ovat yhtä tosia ja tuntevia kuin sinä."Sillä yhtenä hetkenä olet pikkuinen piltti, ihmisjyvä joka kieppuu ympäriinsä tuoksuen märältä villalta, syysomenilta, lastenshampoolta, mudalta ja hiekalta. Ja seuraavassa hetkessä olet näppylänaamainen kapinallisenplanttu, joka haisee jalkahieltä ja runkkaukselta ja haluaa repiä maan tasalle kaikki koulut. Minusta olisi kuitenkin mukavaa että joku rakastaisi minua, vaikka olen varsinainen Hessu Hopo ja hontelon varteni päässä keikkuu nolostuttavan omapäinen kulli.""

Leijat Helsingin yllä on ensimmäinen Westöni. Olen useamman vuoden miettinyt, että pitäisi sivistää itseäni Westön teoksilla ja niinpä kirjastossa sompaillessani edestakaisin lasten kanssa hyllyvälejä nappasin tämän käteen, kun se oli nostettu siihen näytille erikseen. Ja enpä katunut!

Alkuun oli hieman hankala päästä, sillä nimiä vilisi sellaista tahtia, että heikompia hirvitti. Mutta kunhan opin yhdistämään nimen ja henkilön ja tapahtumat, imaisi kirja mukaansa hurjaa vauhtia. Oma äitin on juuri kirjan henkilöhahmojen ikäluokkaa ja pyörinyt paljon samoilla alueilla, joissa kirjan Riku ja Marinakin pyörii: Munkkiniemessä, Munkkivuoressa, Westendissä, jne. Pystyin hyvin kuvittelemaan kirjan hahmot ympäristössään ja näin silmieni edessä, minkälaisia kampauksia ja vaatteita heillä oli - sen perusteella, mitä itse olen äitini valokuvakansioita selaillut. 

Oli ihana lukea kuvausta siitä, miten Helsinki (ja Espoo osittain) on muuttunut ja kasvanut vuosien aikana. Vaikka Rikun (ja veljensä Danin) tarina kiehtoi minua paljon, oli Helsingin kasvun seuraaminen melkein kiehtovampaa luettavaa. Jääkiekon suosion kasvu, Ruoholahden rakentuminen, Lepakon keikat, Rajasaari. 

Pidin myös siitä, että osan tarinasta kertoi Marina. Westön kieli oli myös miellyttävää lukea ja hypin erittäin vähän rivien yli, jota teen välillä kirjojen kanssa, jos teksti on raskasta . Oikeastaan tykkäsin tästä lukukokemuksesta todella paljon ja taidan laittaa Westön muitakin kirjoja lukulistalle. 

Arvostelu: 

maanantai 16. syyskuuta 2013

Virpi Hämeen-Anttila: Sokkopeli


Virpi Hämeen-Anttila: Sokkopeli
Otava, 2012 (Elisa E-kirja)

"Kai Rautio tapaa yllättäen nuoruudenihastuksensa, mutta yhteistä yötä seuraavana aamuna Pauliina löytyy hukkuneena. Kuolema näyttää onnettomuudelta, mutta tapaukseen liittyy hämäriä piirteitä. Pauliinan laukusta löytyy tarotkortteja, ja niihin raapustettu uhkaava viesti viittaa salaseuraan, johon Kai ja Pauliina kumpikin 70-luvun lopulla kuuluivat.
Kai alkaa etsiä käsiinsä muita seuran jäseniä. Entiset ystävät ovat päätyneet kuka minnekin: yksi johtaa geenitutkimusryhmää, toinen on tietoturvainsinööri, kolmas työskentelee toimittajana, neljäs pappina ja viides pitää kirjakauppaa nuhruisessa lähiössä. Elämässään he ovat tavoitelleet kuka rahaa, kuka valtaa, mainetta, uskoa, hyvyyttä tai henkistä tasapainoa – mutta kukaan ei ole selvinnyt ongelmitta. Kaikki ovat myös saaneet viestejä henkilöltä, joka kutsuu itseään Puusepäksi. Nuoruuden roolileikit heräävät eloon, mutta kuka johtaa peliä? Kuka lopulta voi sanoa saavuttaneensa onnen, ja millainen hinta siitä on pitänyt maksaa?"

Tulipa luettua ensimmäinen Hämeen-Anttila. En tiedä pitäisikö tämä lajitella dekkariksi vai draamaksi vai miksi. Kertonee varmasti oleellisimman kirjasta. 

Ei muuta sanottavaa. 

Arvostelu: 

torstai 12. syyskuuta 2013

Laura Honkasalo: Eropaperit


Laura Honkasalo: Eropaperit
Otava, 2009

"Kun Sinikka tutustui Jokkeen, kesät olivat helteisiä, kalliot sileitä ja saaristohuvilaa hallitsi Joken villi ja tyylikäs äiti Leea. Vuonna 1966 koko elämä oli selkeänä edessä: avioliitto, pian syntyvät lapset, albumi täynnä onnellisia ja vähän hulluja kuvia.

Vuonna 1976 maailma repesi kahtia. Isä rakastui uuteen naiseen, ja kuusivuotiaan Saran oli opittava, että isän luona pätivät eri säännöt. Joka toinenviikonloppu oli pukeuduttava toisiin vaatteisiin, elettävä luonnonmukaisesti, vaihdettava herkut horsmanvarsiin ja koivunlehtiteehen. Oli kutsuttava Raisaa äidiksi ja äitiä Paskikseksi. 

Nyt Leea makaa masentuneiden vanhusten osastolla ja häntä käy katsomassa vain ex-miniä Sinikka. Miksi kaikki meni rikki?"

Kuukauden lukutauon jälkeen taas osui kyllä nappivalinta kirjaksi, jonka päätin lukea. Koskeva, raastava, inhottava, ihana. Kirja kertoo kaunistelematta, miten avioeron voi lasten kannalta hoitaa mahdollisimman huonosti. Monta kertaa itkin, koska mua satutti lukea, miten pahasti lasten mieliä myrkytettiin.

Kirjasta jäi todella paha mieli, samalla kun ihastuin siihen täysin. Joskus paha mielikin kertoo siitä, että tarina osui ja upposi. Samaan aikaan omien kokemusten takia olen kateellinen Saralle ja Tomille, mutta samalla myös olen erittäin onnellinen, että omassa menneisyydessä vanhempien ero meni miten meni. 

Nyt tekee mieli vaan rutistaa omia lapsia, ja pitää kainalossa, lähellä.

Arvostelu: