lauantai 31. joulukuuta 2016

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan


Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan
WSOY, 2016

"Kun miehet alkavat elvyttää vanhoja myyttejä, naisten on paras valmistautua uusiin kyyneliin.

Paintball-yrittäjä Eero Viitanen asuu omakotitalossa meren äärellä vaimonsa Ainon ja kahden tyttären kanssa. Kaikki on hyvin, mutta tarina on liian arkinen. Hän päättää järjestää jännitystä sieppaamalla Ainon niin kuin Zeus muinoin ryösti Europan ja pyytää apuun vanhaa ystäväänsä Laria.

Aino työskentelee päihde- ja mielenterveysongelmaisten asuntolassa, jossa eräs nuori asukas on joutunut vaikeuksiin. Jakautuneessa Suomessa kasvaneiden maailmat törmäävät, eikä siitä synny rikastavaa vuorovaikutusta. Eeron perimiehinen vaimonryöstötarina alkaa kuin omalakisesti toteuttaa itseään traagisin seurauksin."

Riku Korhosen Emme enää usko pahaan oli toinen tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista, jonka luin. Ja voi minkä kirjan luinkaan! En ole aiemmin Korhosen tuotantoon tutustunut, mutta nyt ehdottomasti menee omalle lukulistalleni myös Korhosen aiemmat kirjat. Olen ehkä jopa yllättynyt, miten vähän tähän kirjaan on lukemissani kirjablogeissa tartuttu - muutamia bloggauksia vuoden aikana muistan nähneeni tästä vain.

Korhosella ehkä välillä tuntuu vähän mopo karkaavan käsistä Eeron ja Larin pohdintoja läpi käydessä, mutta miten kauniisti ja taitavasti hän saa kaiken kerättyä kasaan. Tarina etenee, hahmot syvenee, on pakko lukea seuraavakin luku, jotta saa tietää "mitä sitten". Korhosen kuvaama Turun Ispoisten aluekin on itselleni täysin vieras, mutta luettuani tämän kirjan tuntuu, että osaisin siellä kulkea (jos haluaisin).

Kirjasta ei uskalla juonen puolesta enempää kommentoida, sillä se yllättää lukijansa kyllä kunnolla. Kirja on huomattavasti enemmän, kuin mitä alkuasetelmat antavat ymmärtää ja suosittelen kyllä tätä kirjaa ehdoitta!

Arvostelu: ★★★★★

--

Tämä onkin tämän vuoden viimeinen bloggaus ja haluan kiittää lukijoita tästä huikeasta vuodesta. Ihanaa, että olette löytäneet blogini tänä vuonna - olen saanut hurjasti intoa ja onnea jokaisesta kommentista, jonka olette jättäneet. Oikein ihanaa uutta vuotta 2017 !

torstai 22. joulukuuta 2016

Riikka Jalonen: Kirkkaus



Riikka Jalonen: Kirkkaus
Tammi, 2016

"Aistivoimainen tarina kirjailijasta ja kirjoittamisen pakosta."Kierrän kirjoituspaperin valmiiksi koneeseen. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tulen kirjoittamaan. Kirja on kuitenkin jo sisälläni, on ollut kauan odottamassa oikeaa aikaa ja oikeaa paikkaa."Janetin kotitalossa on huone, jonne kuolleet pannaan odottamaan hautaamista. Siellä on maannut Janetin kaksi siskoa ja sinne on vaarassa päätyä myös Geordie-veli, jolla on kaatumatauti ja taipumus juoda liikaa. Janetilla itsellään on kirkuvanpunainen tukka ja päässä häiritseviä ajatuksia. Mutta kun hän saa käteensä kynän ja eteensä paperia, kaikki muuttuu: maailmasta tulee hetkeksi kaunis ja ymmärrettävä."

Riikka Jalosen Kirkkaus on ollut yksi vuoden puhutuimmista kirjoista varsinkin kirjablogien keskuudessa. Itsekin olin kirjaa pitkään katsellut, sen kansi on todella taidokas ja luoksensa kutsuva ja toisaalta takakansikin kuulosti houkuttelevalta. Fiktiivinen romaani oikeasta kirjailijasta, joka on pelastautunut mielisairaalassa lobotomialta kirjoittamisensa ansiosta. Uusi-Seelantikin on alueena itselle uutta, harvemmin tulee luettua kirjallisuutta, joka kertoo sieltä suunnalta tapahtumista.

Jalonen on onnistunut hyvin hyppäämään Framen pään sisään ja kirjoittaa todella kauniisti ja osuvasti Framen elämästä. Pidin erityisen paljon lopussa olleesta kirjailijan omasta kertomuksesta siitä, miksi oli päätynyt tähän kirjaan ja miten kirja oli syntynyt. Jokin kirjassa kuitenkin tuntui pidättyväiseltä, ja itse Janet Frame jäi etäiseksi. Jalonen onnistui niin hyvin eläytymään Framen pään sisälle ja kuvailemaan sen, miten Frame kokee ulkomaailman, että itse päähenkilö jäi kuitenkin hieman etäiseksi. Se harmittaa itseä, vaikka muuten kirja olikin oikein miellyttävä lukea. Jotain jäi silti puuttumaan. Niinpä omalla listalla kirja ei valitettavasti nouse vuoden koho kohtiin, vaikka upea olikin.

Arvostelu: ★★★

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Shari Lapena: Hyvä naapuri



Shari Lapena: Hyvä naapuri
Otava, 2017 (Elisa Kirjan joulukuun 2016 kuukauden dekkari)

"Kuinka hyvin tunnet naapurisi? Entä puolisosi? Nuoren pariskunnan onni muuttuu painajaiseksi, kun heidän vauvansa katoaa jäljettömiin päivälliskutsujen aikana.

Naapurit kutsuvat Annen ja Marcon päivälliselle, mutta lapsenvahti peruuttaa viime hetkellä. Marco kuitenkin suostuttelee Annen lähtemään, ja he käyvät puolen tunnin välein katsomassa kehdossa nukkuvaa vauvaansa. Kun Anne ja Marco palaavat yöllä kotiin, kehto on tyhjä.
Anne ja Marco soittavat poliisit paikalle, mutta joutuvatkin itse pääepäillyiksi. Kun tutkimukset etenevät, niin nuorenparin kuin heidän naapureidensa on vuorollaan paljastettava kaapeissaan lymyävät luurangot."

Pitkästä aikaa Elisan dekkaripiirin kuukauden dekkari oli kirja, joka kiinnosti minua! Varsinkin, kun olin juuri ehtinyt tämän katsastaa kustantamoiden kevään uutuuksien seasta. Nappasinkin kirjan aika nopeasti luettavaksi jättäen muutaman vähän hitaammin laahaavan kesken siksi aikaa. Ja voi mikä kirja!

Juoni oli todella loistava, Lapena onnistui hienosti yllättämään lopussa vielä minut vaikka luulin selvittäneeni ratkaisun. Hahmot jäivät tosin kaikki vähän etäisiksi ja en oikeastaan pitänyt kenestäkään hahmosta, en Annesta, en Marcosta, en heidän naapureistaan enkä edes poliiseista. Lisäksi vähän olisin kaivannut lihaa luiden ympärille hahmoihin - nyt he jäivät vielä aika etäisiksi. Mutta siitä huolimatta, tykkäsin!

Kirjaa voisi vähän verrata ehkä Gillian Flynnin Kilttiin tyttöön sen kuitenkaan olematta yhtään sinne päinkään. Mutta samantyyppisissä ratkaisuissa pyöritään kirjoissa. Kaunokirjallisesti kirjassa oli kyllä isoja puutteita, mutta annan näille anteeksi kirjan ollessa oikein kelpo välipaladekkari, jolla sai nollattua omia ajatuksia.

Arvostelu: ★★★

tiistai 13. joulukuuta 2016

Maria Jotuni: Kun on tunteet

Maria Jotuni: Kun on tunteet
Elisa e-kirja 2014, alkuperäinen vuodelta 1913

Marraskuussa alkoi Reader, why did I marry him?-blogissa novellihaaste, johon tämäkin luettu teos sopii oikein hyvin. Itse kuitenkin luin tätä yhtä kurssia varten koulussa, joten sopii samalla tehdä tästäkin pieni bloggaus. Muistelen, että olen tämän teoksen jo aikoinaan yläasteella lukenut, kun tein kirjailijaportfoliota jollekin äidinkielenkurssille Maria Jotunista. Hänellä on jokin erikoinen paikka sydämmessäni ja nautin hänen teksteistään todella paljon. 

Novellikokoelma koostuu viidestätoista novellista, jotka käsittelevät naisten asemaa, oikeuksia, tunteita, olemista. Pidän Jotunin tavasta käsitellä itse aihetta suoraan, ilman sen ihmeellisempää ajankuvausta. Novellit voisivatkon sopia niin 1900-luvun alun sijasta myös melkeinpä mille vuosisadalle tahansa. Jotuni käyttää paljon kerrontana dialogiaa, jota oli alkuun hankala seurata - se vaatii lukijalta huomattavasti enemmän seuraamista ja tulkitsemista, kun kaikkea ei anneta valmiina. 

Novelleista pidin paljon Elämän sisältö-novellista, jossa neiti Sofelia Kunelius ja hänen veljentyttärensä Eriika-Sofia asuivat kahdestaan Fiina-palvelijattarensa kanssa, kunnes Fiina tapasi miehen. Samoin Kyökin puolelta, jossa ruustinna ja Amalia-palvelijatar keskustelivat ovien takana ruustinnan kuopuksen naimisiin saattamisesta, oli oikein vaikuttava novelli. Jotunin novellit ovat lyhyitä, niistä löytyy myös jonkin verran huumoria mutta myös sanomaa. Näitä on todella ihana lukea!

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Kate Morton: Salaisuuden kantaja



Kate Morton: Salaisuuden kantaja
Bazar, 2016

"Helteisenä kesäpäivänä Suffolkissa vuonna 1961 muu perhe nauttii piknikistä puron rannalla, mutta 16-vuotias Laurel pujahtaa lapsuutensa puumajaan. Hän haaveilee pojasta nimeltä Billy, muutosta Lontooseen ja valoisasta tulevaisuudesta. Mutta ennen idyllisen iltapäivän päättymistä Laurel joutuu todistamaan järkyttävää rikosta, jonka näkeminen muuttaa kaiken, mitä hän on siihen asti tiennyt perheestään ja erityisesti rakastavasta äidistään Dorothysta.

Vuonna 2011, viisikymmentä vuotta myöhemmin, Laurel on menestynyt ja rakastettu näyttelijä. Hän suunnittelee huonokuntoisen äitinsä 90-vuotissyntymäpäiviä, mutta löytää itsensä yhä uudestaan miettimästä kesäistä iltapäivää, jonka jälkeen mikään ei enää ollut niin kuin ennen. Laurel ymmärtää, että viimeiset hetket selvittää Dorothyn menneisyyttä alkavat olla käsillä."

Olen nauttinut todella paljon Kate Mortonin edeltävistä kirjoista, Paluu Rivertoniin, Hylätty puutarha sekä Kaukaiset hetket. Niinpä tartuin tähänkin todella innoissani, sillä Mortonin tapa sitoa vanhaa ja uutta aikaa toisiinsa ja englantilainen maisemakuvaus on ollut todella raikasta ja mukaansatempaavaa.

Mutta äh, nyt jotain puuttui! Juoni oli mielenkiintoinen kyllä taas, ja kuvaus sota-ajasta Lontoossa kiinnosti itseä, vaikka joitain outoksia siellä seassa olikin. Kaikesta huolimatta tarina ei silti edennyt oikein kunnolla mihinkään. Lopun hieno yllätyskin oli lähinnä vähän plääh, se jäi kaiken jalkoihin ja sitten kirja olikin jo loppu. Morton koetti ehkä alkuosan kirjasta liikaa kasvattaa salaisuuden verhoa peitelläkseen lopun yllätyskäännettä ja kirja tuntuikin enemmän tekemällä tehdyltä kuin vapaalta ja soljuvalta.

Kuitenkin kirja ei huono ollut, ei mitenkään! Mutta ei parasta Mortonia myöskään. Voin kuitenkin rehellisesti suositella tätäkin kirjaa ja jään ehdottomasti odottamaan Mortonin seuraavia teoksia innoissani.

Arvostelu: ★★★

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Kevään uutuudet

Itsenäisyyspäivänä tuli selailtua vapaapäivän kunniaksi netistä vähän kustantamoiden ensi kesään uutuuksia. Päätin listata mielekkäimmät ensikertaa ihan listaksi asti, jotta näitä tulisi sitten ensi vuonna muisteltua paremmin. Tänä syksynä meni niin moni hieno uutuus vähän ohi, samoin viime keväänä kun ei ollut niin organisoitunut ote asiaan. Nyt yritän vähän paremmin. 

Nämä ainakin osuivat kevään uutuuslistoilta silmään ja itseä kiinnostaviksi: 

Bazar:
Lucinda Riley: Seitsemän sisarta
- Kiinnostavalta kuulostava kirjasarja, menisi oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Mytologia kuitenkin voisi olla mielekäs lisä!

Gummerrus:
Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä
- Psykologiset trillerit ovat suuria suosikkejani ja tämä kuulostaa hyvältä. Kirjailija on ennen kirjailijaksi ryhtymistä työskennellyt poliisina, joten jonkinlaista näkemystä varmaan?

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia
- Moyesin edelliset kirjat ovat olleet itselle huikeita lukukokemuksia, joten tämä kiinnostaa ehdottomasti myös!

Holly Bourne: Oonko ihan normaali?
- YA-genreen kuuluvaa, jonka kansi on aivan mielettömän houkutteleva!

WSOY:
Mikko Kalajoki: Miesmuisti
- Ei ehkä oma kuppini teetä, mutta voisin kuvitella mieheni pitävän tästä paljonkin.

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat
- Moriarty on myös yksi niistä kirjailijoista, joiden uusimmat teokset haluan heti lukea. Kertaakaan ei ole tullut pettymystä, vaan jokaisessa kirjassa ollut hauska twisti!

Satu Rämö ja Hanne Valtari: Unelmahommissa
- Seuraan molempien blogeja, ja olen seurannut tätä kirjaprojektiakin - ehdottomasti tämä kirja menee omalle lukulistalle! Rämön edeltävä kirja Islantilainen voittaa aina oli ainakin todella taitava ja mukaansatempaava teos.

Tammi:
Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin
- Ehdottomasti must read ensi keväälle!

Ari Räty: Syyskuun viimeinen
- Mielenkiintoiselta kuulostava kotimainen esikoisdekkari.

Hanya Yanagihara: Pieni elämä
- Tästä kirjasta on sen verran pöhinää liikkeellä, että saattaa kyllä kiinnostaa tarttua tähän myös.

Paapii design: Paapiin kaavakirja lapsille
- Lukemisen ohella toinen aikaa vievä harrastukseni on ompelu - syksyllä kun tästä kirjasta alettiin huhuja kuulemaan, päätin jo, että hankintalistalle menee.

Paula Noronen: Supermarsu saa kilpailija
- Perheen lapset ottavat varmasti uusimman Supermarsu-kirjan avosylin vastaan ja äitikin nauttii iltasatuja lukiessa aina uudesta vaihtelusta.

Timo Parvela: Ella ja kaverit hevosen selässä sekä Pate aarresaarella
- Nämä Parvelan kirjat menevät myös lukulistalle!

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa
- Tämän bongasinkin jo alkusyksystä Goodreadsista suositeltuna minulle tuon YA-fanituksen kautta. Omalla wishlistillä Amazonissa, saa nähdä päädynkö lukemaan alkuperäisellä kielellä vai odotanko suomennosta.

Karisto:
Jaana Taponen: Taikamatto
- Ennestään minulle tuntematon kirjailija, mutta viihderomaanin aihepiiri kuulostaa kiinnostavalle.

Anneli Kanto: Vilma Virtanen virpomassa
- Ai että, lasten suosikkisarjaan uusi kirja tulossa! Hankintalistalle ehdottomasti.

Otava:
Eve Hietamies: Hammaskeiju
- Jatkoa kotiäitivuosieni lempikirjoille, Yösyötölle ja Tarhapäivälle. En malta odottaa, mitä kuuluu Antille ja Paavolle.

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat
- Haahtelan uusin kiinnostaa tietenkin, sillä en ole hänen teoksiinsa pettynyt kertaakaan.

Shari Lapena: Hyvä naapuri
- Lisää mielenkiintoiselta kuulostavia psykologisia trillereitä! Tämän itseasiassa nappasinkin jo Elisa Kirjan joulukuun kuukauden dekkarina tarjouksesta, ehkäpä joululukemista tästä! 

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Marraskuun luetut


Marraskuu on tänä vuonna vienyt voimia ihan urakalla. Lapset ovat sairastelleet, itse olen sairastellut, töissä pitäisi saada maailma valmiiksi ja harrastuksissakin on ollut paljon puuhaa ennen joulutauolle jäämistä. Mutta niin vain marraskuukin kuitenkin meni ohitse. 

Olen marraskuussa opetellut erittäin suosittua bullet journalin käyttöä, saanut kasan esseitä palautettua kouluun, pohtinut jatko-opintoja ylipäätänsä, lukenut vähän, kuunnellut äänikirjoja, katsonut loppuun Gilmoren tyttöjen ensimmäiset seitsemän kautta ennenkuin nyt olen uskaltautunut uusia jaksoja katsomaan vähän. 

Ylipäätänsä lukemiselle tuntui jääneen marraskuussa huomattavasti vähemmän aikaa kuin aiemmin. Mutta toisaalta katsellessani kirjojen sivumääriä, joita olen lukenut, olen lukenut todella paksuja teoksia! 

Kate Morton: Salaisuuden kantaja
Maria Jotuni: Kun on tunteet
yhteensä 1914 sivua

Koulua varten olen lukenut seuraavat teokset 

Irja Alho: Käyttökielioppi
Irmeli Pääkkönen: Kriittinen lukutaito
Nils Enkvist: Tekstilingvistiikan peruskäsitteitä

Leijonankesyttäjä ja Lopotti olivat äänikirjoja, Salaisuuden kantaja ja Kun on tunteet e-kirjoja sekä ihan fyysisenä kirjana luin Et kävele yksin. Kuukauden parhaaksi nousee ehdottomasti Lopotti, mutta Et kävele yksin on oikein hyvä toisella sijalla oleva. Salaisuuden kantaja oli ehkä pettymys, olen pitänyt Mortonin aiemmista kirjoista todella paljon ja tämä tuntui ennalta arvattavalta ja paikallaan jauhavalta. 

Joulukuuksi ei ole suunnitelmia ihmeepiä. Muutama oppimistehtävä ennen vuoden vaihdetta oli ajatuksissa tehdä loppuun, lisäksi pitäisi katsella kevään uutuuksia jossain vaiheessa ja miehelle antaa toivelahjalista kirjoista. Joulun aikana saan hurjan viikon loman, joten sitäkin tässä odotellaan kovasti. 

Miltä teidän joulukuu näyttää? 

lauantai 3. joulukuuta 2016

LASTENKIRJA: Veera Salmi: Puluboin ja Ponin kirja



Veera Salmi: Puluboin ja Ponin kirja
Otava, 2012

"Eräänä päivänä Puluboi, Hakaniemen torilla asuva pulupoika, päättää lentää pesästä. Kallion katuja kuljeskellessaan hän näkee ovisyvennyksessä istuskelevan tytön ja jää juttusille. Mai, joka haluaisi kovasti olla poni, on karannut kotoa kostoksi äidilleen, joka ei täysin ymmärrä tytön poni-innostusta. 
Ponin ja Puluboin välille syntyy lämmin ystävyys, ja he päättävät kirjoittaa elämästään kirjan. Molemmat kertovat tapahtumista omalla äänellään ja omin kuvin. Mukaan mahtuu myös räppiä, satuja ja ennen muuta mainoksia, sillä Puluboi haaveilee mainosmiehen urasta."

Ollaan oltu lasten kanssa ehkä vähän myöhäisherännäisiä Puluboi-kirjoille. Mutta nyt kun ne on löydetty, on niistä noussut aika suuret suosikit! Bongasin jokunen kuukausi sitten Helmet-kirjaston e-lainapalvelusta Ellibsistä Puluboi-kirjoja äänikirjoina, ja koska haluan automatkoillemme jotain muutakin kuin Robinia tai JVG:tä, on meillä pyörinyt äänikirjat. Ja pääasiassa siis Puluboin ja Ponin kirja, sillä se on noussut suureksi suosikiksi.

Äänikirjan pituus on 3h ja risat ja lukijana on Vesa Vierikko. Kirja on aivan huiken hienosti päässyt eloon äänikirjana ja onkin varmaan elementissään ääneen luettuna paremmin kuin äidin lukemana kirjan sivuilta. Lapset nauraa kirjan jutuille paljon ja kotonakin välillä on leikitty Puluboita. Pidän itse kirjan monipuolisuudesta - on kertovaa tekstiä, on mainoksia (koska Puluboi haaveilee mainosmiehen urasta!), on räppiä.

Suosittelen varsinkin äänikirjana tätä kaikille lapsiperheille. Meillä nuorempi täytti kesällä 4 vuotta, ja häneen tämä uppoaa jo myös täysin.

Arvostelu: ★★★★★

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Juuli Niemi: Et kävele yksin



Juuli Niemi: Et kävele yksin
WSOY, 2016

"Kaksi erilaista maailmaa ja ensimmäinen rakkaus

Egzon ei ole käynyt vieraissa maissa. Hän ei ole käynyt edes siellä mistä hänen sanotaan tulevan. Ada on 15 ja piirtää vasta omia ääriviivojaan, kun ensimmäinen rakkaus iskee. Adan elämää ovat olleet taiteilijaäidin kanssa jaettu boheemi koti, yhtä kiltti paras kaveri ja lupaava todistus.

Egzonin perhe on Kosovosta ja Egzon on mamu, vaikka on syntynyt Suomessa. Egzonin levottomat jalat pakenevat kodin vaiettuja salaisuuksia ja nopea graffitikäsi maalaa ajatukset kuviksi.

Sinä aamuna rehtorin autoon on peintattu vaalea tyttö ja teksti Run! Ada voisi vielä juosta pakoon, mutta hän ei juokse. Ensimmäinen rakkaus antaa kaiken ja muuttaa kaiken, mutta voi myös repiä palasiksi."

Sopien edellisen bloggauksen teemaan, kerkesin juuri lukea kotimaista huipputason young adult-genren kirjallisuutta ennenkuin tämä upea Juuli Niemen kirja valittiin tämän vuoden lasten- ja nuorten kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajaksi!  Olemme lasten kanssa kotona tutustuneet myös muutamaan muuhun ehdokkaaseen, mutta itselle kyllä tämä teos on ollut selkeästi sykähdyttävin.

Adan ja Egzonin rakkaustarina lähtee varovaisesti liikenteeseen, nousee korkeisiin sfääreihin ja laskeutuu ennenkuin on edes valmista vielä. Niemi osaa kuvata nuorten ajatusmaailmaa, tunteita, olemista todella taitavasti ja kasvamista. Sillä rakkaustarinan lisäksi kirja kertoo vahvasti kasvamisesta. Murrosiästä, aikuisuuden kynnyksellä olemisesta. Molemmat, niin Ada kuin Egzon kasvat kevään aikana omiin suuntiinsa, molemmilla on omat taakkansa. Sellaistahan se on, kaikki tulevat omista taustoistaan omalla historiallaan.

Et kävele yksin on mielestäni täydellinen ensirakkaudesta kertova romaani. Sillä sellaista se ensirakkaus on; huumaavaa, koskettavaa, vimmaista, hajottavaa ja usein nopeasti ohi ennenkuin on edes päästy alkuun.

Arvostelu: ★★★★

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Rainbow Rowell: Eleanor & Park


Rainbow Rowell: Eleanor & Park
St. Martin's Press, 2013

"Two misfits.
One extraordinary love.

Eleanor... Red hair, wrong clothes. Standing behind him until he turns his head. Lying beside him until he wakes up. Making everyone else seem drabber and flatter and never good enough...Eleanor.

Park... He knows she'll love a song before he plays it for her. He laughs at her jokes before she ever gets to the punch line. There's a place on his chest, just below his throat, that makes her want to keep promises...Park.

Set over the course of one school year, this is the story of two star-crossed sixteen-year-olds—smart enough to know that first love almost never lasts, but brave and desperate enough to try."

Luin keväällä useammankin amerikkalaisen young adult-genreen kuuluvan kirjan. Ei niinkään mitään dystopiaa tai muuta scifi-/fantasiagenreä, vaan suuria ensirakkaustarinoita. Välillä tulee olo, että kaipaa viatonta, mutta raastavaa oloa, joka noissa teini-iän ihastuksissa ja suhteissa tuli ja amerikkalaiset kirjailijat (John Green etunenässä!) ovat kyllä todella loistavia tämän tyyppisessä kirjallisuudessa.

Goodreads suositteli siis omilla hakuvaihtoehdoillani Rainbow Rowellin teoksia, joista Eleanor & Park päätyi lukulistalleni häneltä ensimmäisenä. Sittemmin huomasin, että kyseinen teos on suomennettukin kevällä! Itse luin kirjan kuitenkin alkuperäisellä kielellä.

Kirja oli pysäyttävä, sillä teinidraaman ohella kirjassa otettiin todella vahvasti kantaa perheväkivaltaan ja sen jatkuvaan uhkaan. Loppuratkaisu oli itselle yllätys mutta silti erittäin looginen kun tutustui henkilöhahmoihin kirjan edetessä. Rowell kirjoittaa todella mukaansatempaavasti, mutta silti rauhallisesti ja tunsin monesti istuvani mukana koulubussissa Eleanorin ja Parkin kanssa ja katselemassa heidän sarjakuvakirjojen vaihtoaan.

Arvostelu: ★★★★

maanantai 21. marraskuuta 2016

Tommi Kinnunen: Lopotti



Tommi Kinnunen: Lopotti
WSOY, 2016

""Äläkä koskaan ala joksikin vain siksi että joku toinen niin tahtoo."


Selkosten kylän Helena on vasta yhdeksän, kun hänet temmataan juuriltaan ja lähetetään yksin sokeainkouluun viisikymmenluvun Helsinkiin. Vähitellen hän opettelee ison kaupungin tuoksut, äänet, askelmäärät. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Helenan veljenpoika Tuomas muuttaa omasta halustaan etelän yliopistokaupunkiin. Tuomas tahtoo täyttää vaatimukset ja odotukset. Salaa hän haaveilee omasta perheestä. Etelässä hän myös tutustuu tätiinsä uudella tavalla."


Luin viime vuonna Neljäntienristeyksen, mutta jostain syystä en ole siitä blogannut. Täytyy ehkä sekin blogata jossain vaiheessa, sillä tämä kirjakaksikko (Neljäntienristeys + Lopotti) on upea, upea, upea kokonaisuus! Ihastuin jo aiemmin Neljäntienristeyksen henkilöhahmoihin todella paljon, Kinnusen tapaan kirjoittaa ja kuljettaa tarinaa eteenpäin. Silti Lopotin aloittaminen vaati sen Finlandia-ehdokkuuden, sillä en uskaltanut kirjaa aloittaa pelätessä sen olevan loppu sitten. Mutta pyrin lukemaan tänä syksynä kaikki kuusi Finlandia-ehdokasta, joten Lopotista (joka hyllyssä odotti) oli luonteva aloittaa.

Kirjan tarina kerrotaan kahdesta näkökulmasta; sokean Helenan ja Helenan veljenpojan Tuomaksen. Tarina etenee pätkittäin, lähes kronologisesti mutta takaumia tulee väliin. Itselle selkeästi voimakkaimmat oli kuitenkin Helenan osuudet. Sokean selviytyminen sodan aikana ja sodan jälkeen, aikuiseksi kasvaminen, maailman muuttuminen ympärillä. Helenan vierailu isänsä luona sairaalassa, Helenan kokemukset avioliitostaan. Nämä koskettivat todella syvästi ja jotenkin Tuomaksen kokemukset Turun homopiireissä jäi todella vahvasti tämän jalkoihin. Ehkä se johtui näkökulmatekniikasta (Helenan osuuksissa oli minäkertoja, Tuomaksen osuuksissa taas kaikkitietävä), jonka vuoksi Helena tuli selkeästi läheisemmäksi - oikeastaan Helena tuntui suurelta voimanaiselta. Mikä määrä itsevarmuutta ja voimaa hänessä on!

Vielä en uskalla kuitenkaan voittajaa veikata, sillä muutama ehdokas on vielä lukematta mutta tämä on korkealla listallani!

Arvostelu: ★★★★★

lauantai 19. marraskuuta 2016

Laura Lähteenmäki: Korkea aika



Laura Lähteenmäki: Korkea aika
WSOY, 2016

"Sodan jälkeen Anna ja Olavi Otson evakkoperhe saa Pihlajan tilalta maata sen verran, että voi rakentaa oman talon. Ahkera pariskunta on kylällä pidetty, lapsia syntyy ja rakkaus kukoistaa. Myötätuntoinen Anna tuntee kaikennielevää kiitollisuutta Pihlajan emäntää Heljää kohtaan, jonka mies on vammautunut sodassa. Lopulta hän keksii epäsovinnaisen keinon Pihlajan auttamiseen. Heljä ei osaa ottaa ystävällisyyttä vastaan, mutta vuosien mittaan perheiden välille kehittyy salattu side, joka yhdistää jälkipolvet toisiinsa. Elämän kolhima Anna odottaa viimeiseen asti viestiä Olavilta, joka pakeni kodin ristiriitoja Australiaan. Mutta pienintäkään viestiä ei tule."

Pidin todella paljon Lähteemäen edellisestä aikuisten kirjasta, Ikkunat yöhön. Se oli yksi 2014 vuoden parhaista lukemista kirjoistani, joten odotukset Korkealle ajalle olivat todella korkealla. Ja aikalailla kirja täyttikin ne. Lähteenmäki osaa kirjoittaa todella kauniisti, mukaanvetävästi ja silti samalla sellaisella kauniilla tavalla. Tarinat ovat selkeästi sukupolvien yli meneviä - hieman samaa kuin Kinnusen teoksissakin näissä on! Ja ehdottomasti tämän tyyliset teokset ovat niitä minun lempikirjojani.

Pidin myös poikkeuksellisesti siitä, että tässä kirjassa ei ole kaikkea pureksittu valmiiksi. Jätetään lukijalle todella paljon tulkittavaa. Yllättään suureen rooliin nousee myös Annan ja Olavin esikoispoika, Lauri. Pidin Laurin osuudesta todella paljon, valoitti taustoja henkilöiden takaa paljon enemmän. Kirjassa kerronta vaihtelee eri henkilöiden näkökulmasta, ja loppua kohden tehdyt valinnat nivoutuu ja kietoutuu kauniisti yhteen. Perhosefektimäisesti.

Arvostelu: ★★★★

torstai 17. marraskuuta 2016

Virginia Woolf: Orlando



Virginia Woolf: Orlando
Tammi, 2002

Luin vapaavalintaisen kirjan Virginia Woolfilta yhtä koulun kurssia varten. Kirjastostamme sattui löytymään Orlando, joten itselleni entuudestaan vieras teos hyppäsi lainauspinoon mukaan. En tiedä oliko tämä hyvä vai huono valinta, mutta ainakaan Orlando ei saanut minua innostumaan Woolfista! 

Orlando kertoo nuorukaisesta, joka elää kolmen vuosisadan yli itse silti vanhentuen vain 36-vuotiaaksi asti ollen ensin nuori mies ja vaihtaen jossain vaiheessa sukupuolensa yön aikana naiseksi. Kerronta kirjassa on erittäin lähellä tajunnanvirtatekniikkaa, joka on tyypillistä modernismin kirjallisuudelle - varsinkin Woolfille. Itselle se kuitenkin oli todella haastavaa lukea, ja täytyy tunnustaa, että tipahtelin silloin tällöin tekstin kyydistä pois. 

Jonkin verran kirjassa oli kuitenkin huumoria mukana myös, ja ilmeisesti Orlando on kuitenkin kevyemmästä päästä, joten kaipa tätä siltä kantilta voisi suositella, jos kiinnostaa. Itse jätän Woolfin enemmän hänen teoksiaan ja tyyliään arvosteleville. 

Arvostelu: ★★

tiistai 15. marraskuuta 2016

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat



Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
Gummerrus, 2015

"On tyttö, jonka äiti jää taivaalta tippuvan jäälohkareen alle. On nainen, joka voittaa lotossa jättipotin kahdesti. On mies, jota salama iskee neljä kertaa. Kaikki he etsivät selitystä elämälleen."

Taivaaalta tippuvat asiat oli viime vuoden Finlandia-ehdokas. Luin kirjan keväällä jo, mutta olen hautonut tätäkin bloggausta kirjasta tähän asti. Kirja oli erilainen kuin odotin, mutta silti juuri sellainen kuin odotin. Ja sen takia en ehkä ole keksinyt kirjasta mitään sanottavaa.

Pidin kirjasta! Mutta se tuntui enemmin kolmelta novellilta, jotka löyhästi liittyvät toisiinsa kuin kokonaiselta teokselta. Pidin Saaran tarinasta ja pidin Annu-tädin kirjeenvaihdosta. Odotin kuitenkin enemmän näistä molemmista mutta myös Annun lottovoitot jäivät etäisiksi. Kirja oli jotenkin mystinen mutta todellinen samaan aikaan.

Takakansi ehkä huijasi minua? Ja en osaa sen takia asennoitua kirjaan! Kaipasin syvempää yhteyttä tarinoiden keskelle, olisin nauttinut Saaran osuudesta koko kirjan verran. Kunhan unohdan omat ennakko-odotukset kirjaa kohden, voin todeta sen olleen todella kaunis ja hieno teos. Sellaisenaan. Ehkä minun kannattaisi lukea tämä uudestaan vielä?

Arvostelu: ★★★★

tiistai 8. marraskuuta 2016

Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä



Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä
Gummerrus, 2015

"Hyinen talvi pitää Fjällbackaa otteessaan. Puolipukeinen teinityttö hoipertelee lumisesta metsästä tielle. Auto ilmestyy kuin tyhjästä eikä ehdi väistää.


Kun Patrik Hedström ja hänen poliisikollegansa kuulevat onnettomuudesta, on uhri jo tunnistettu. Tyttö katosi neljä kuukautta sitten kotimatkalla ratsastuskoulusta, eikä kukaan ollut nähnyt häntä sen koommin. Tytön ruumiissa on jälkiä käsittämättömistä julmuuksista, ja poliisi pelkää pahoin, että uhreja on muitakin.



Samaan aikaan Erica Falck työstää kirjaansa häntä askarruttavasta vanhasta perhetragediasta, joka johti sirkustaiteilijan surmaan. Erica käy toistuvasti vankilassa tapaamassa miehensä murhasta tuomittua leskeä selvittääkseen, mitä kauhujen talossa todella tapahtui. Mitä nainen oikein salaa? Erica aavistaa, että jotain on pahasti pielessä ja menneisyys heittää varjoaan nykyisyyden ylle."


Tämä kirja sopikin hyvin tähän marraskuun alkuun - täällä etelä-Suomessa on lunta tullut nyt useampi päivä putkeen ja hyinen viima samoin kuin Fjällbackassa kirjassa. Muuten onneksi tunnelmat ovatkin erilaiset, kadonneita tyttöjä ei ainakaan omalla asuinpaikalla tunnu olevan tässä määrin!

Olen joitakin Erica Falck-kirjoja lueskellut aiemmin, mutta en läheskään kaikkia. Alkuun koin ne jopa hieman puuduttaviksi, ja Erican joka paikkaan tunkeutuvan nenän todella ärsyttäväksi, mutta näköjään tauko teki hyvää tai sitten tämä Leijonankesyttäjä oli hyvä dekkari! Ainakin se oli kaikessa karmeudessaan kuitenkin "kiltimpi" kuin osa nykyisistä pohjoismaisista dekkareista.

Arvasin osittain juonta jo pitkälle, muutamia palapelin osasia en saanut kohdalleen mutta mitään suurta yllätystä tästä ei kyllä tullut. Lisäksi jonkin verran kaihersi tiettyjen asioiden jatkuva toistaminen. Mutta dekkariksi tämä oli oikein kelpo kirja! :)

Arvostelu: ★★★

tiistai 1. marraskuuta 2016

Lokakuun luetut


Niin se saapui, marraskuu. Ensimmäinen marraskuinen päivä on heti ollut kylmä ja synkkä ja pimeä - viikonloppuna tapahtunut kellojen siirto vielä edesauttoi tätä pimeyttä. Koen marraskuun vuoden pimeimpänä ja vaikeimpana kuukautena. Joulukuussa on jo sellaista pientä odotuksen tuntua ja tammikuussa tuntuu valo lisääntyvän jo vauhdilla. Mutta marraskuu, se on pimeä.

Ennen marraskuuta oli kuitenkin lokakuu, joka olikin ihana tänä vuonna! Kaunis, ihana, syksyinen lokakuu. Marraskuun ollessa niitä vaikeimpia kuukausia itselleni, on lokakuu taas ehdottomasti parhaita. Tässä lokakuussa olen juhlinut syntymäpäiviäni, käynyt kirjamessuilla, osallistunut partiokoulutusviikonloppuun, nauttinut metsäretkistä, jatkanut koirien kanssa harrastamista, lukenut hyviä ja huonoja kirjoja sekä opiskellut lisää. Tänään palautin yhden kurssin lopputehtävän ja viikonloppuun olen jättänyt aikaa palauttaa toisen kurssin oppimistehtävät.

Tuija Lehtinen: Väärä vainaja
Laura Lähteenmäki: Korkea aika
Virginia Woolf: Orlando
Tuukka ja Olga Temonen: Teit meistä kauniin
yhteensä 1426 sivua

Kahdeksan kirjaa, joista yksi äänikirja (Hiltusen Onni). Takeltelin todella pitkään Woolfin Orlandon kanssa, josta ajattelin kirjoittaa myös erikseen. Toisaalta sitten taas muutaman teoksista luin hetkessä läpi. E-kirjoina teoksista olivat Lehtisen Väärä vainaja, Holman Kauheimamt runot, Kurosen Väärää verta sekä Niemisen Avioliittosimulaattori.

Näiden lisäksi opiskeluihin tuli joko luettua kokonaan lokakuussa tai luettua loppuun lokakuun aikana seuraavat teokset eri kursseille:

Pekka Vartiainen: Länsimaisen kirjallisuuden historia
Erich Auerbach: Mimesis
Grünthal (toim.): Mistä ääni meissä tulee? Runoja ja tulkintoja.
Shlomith Rimmon-Kenan: Kertomuksen poetiikka
Tammi (toim.): Lukuja metodisesta kamppailusta: monimetodisia tutkielmia kirjallisuudesta¨
Siru Kainulainen: Lentävä hevonen

Kuukauden lempikirjaksi nousee joko Lähteenmäen Korkea aika tai Temosten Teit meistä kauniin. Ne ovat kovin erilaiset teokset, ja siten hankala valita kumpi oli parempi. Omiin tunteisiin ja itselleni tärkeäksi nousee Teit meistä kauniin (tarinan ja tekstin lisäksi kaunis taitto, ihania kuvia, signeerattu versio!) mutta Lähteenmäen taas kaunokirjallisena kirjana ehkä enemmin tärkeä. Pettymykseksi menee Holman runoteos mutta myös Lehtisen dekkari.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Robert Galbraith: Pahan polku



Robert Galbraith: Pahan polku
Otava, 2015 (e-kirja)

"Robin Ellacott saa salaperäisen paketin ja järkyttyy: sen sisällä on naisen irti leikattu jalka.

Robinin pomo, yksityisetsivä Cormoran Strike, keksii menneisyydestään neljä ihmistä, jotka voisivat olla paketista vastuussa. Yksikään näistä neljästä ei kavahda sanoinkuvaamattomia julmuuksia. Poliisi ei näytä pääsevän oikeille jäljille, joten Strike ja Robin alkavat itse perehtyä tapaukseen. Kun sitten tapahtuu lisää hirmutöitä, alkaa aika käydä vähiin."

Pahan polku on jo kolmas kirja Cormoran Strike-sarjassa, josta huomasin kauhukseni, etten ole kertakaan vielä kirjoittanut. Tämän uusimman (viime vuonna ilmestyneen) kirjan luin kesällä ja voi, minä niin nautin tästä sarjasta! Jo ensimmäisessä kirjassa fiksu ja ahkera ja omatoiminen Robin voitti minut puolelleen - jossain rinnakkaistodellisuudessa haluaisin olla juuri samanlainen kuin hän! Lisäksi nautin Cormoranin hahmosta todella paljon, hän on juuri täydellinen 2010-luvun yksityisetsivä. 

Sarja on siis J.K. Rowlingin nimimerkillään kirjoittamaa sarjaa. Aluksi en uskaltanut tarttua ensimmäiseen osaan, mutta nyt oikeastaan en malta odottaa, josko sarjaa tulisi lisää. Kirjat ovat paksuja (tässäkin sivuja hurjat 489!), mutta oikeastaan mitään en ottaisi pois. Olen jonkin verran ehkä saanut ähkyä pohjoismaisista dekkareista, mutta amerikkalaiset eivät houkuttele myöskään, joten nämä ovat olleet aivan loistavia välimaaston. Näissäkin on sitä synkkyyttä ja rakuutta, mutta toisaalta samalla on sellaista pientä positiivista fiilistä mukana, mikä amerikkalaisissa on. 

Rowling osaa kyllä kirjoittaa mielenkiintoisesti ja koukuttavasti - sehän on jo todistetty Harry Pottereiden kanssa, ja sen takia tämänkin kirjan lukemiseen taisi mennä hurjat kaksi päivää. Juonen kannalta tämä oli ehkä tähän mennessä tulleista kirjoista noh, raain, mutta vielä ei alkanut liikaa ällöttää. Ja loppuratkaisuakin vaikka kuinka koetin pitkin vartta ennustaa, oli täysin yllätys kuitenkin! 

Arvostelu: ★★★★

tiistai 25. lokakuuta 2016

Kirjamessusuunnitelmia


Kohta ne alkaa, iik! Kirjamessut. Itselle on vuorossa kolmas vuosi peräkkäin bloggaajapassilla (kiitos Messukeskus!) ja kun asuu pk-seudulla, on mahdollista siellä pyörähtää omien aikataulujen lomassa useammankin kerran. 

Torstain vietän lähes koko päivän messuilla, seuraavia tärppejä itseäni kiinnostaen olen bongaillut messulehdestä (käytännösähän varmasti 3/4 menee ohi ja fiilistelen vaan messuja ja jään kuuntelemaan sattumanvaraisesti vähän sitä sun tätä). 

10.30 Ina Westman on puhumassa Syliin-kirjastaan Kirjakahvilassa. Tämä teos kiinnostaa minua, josko se tarttuisi messuilta mukaankin. 

11.30 Kullervo-lavalla keskustellaan aiheesta "Palvelukseen halutaan ajokoira Janne Tienarin kirjan pohjalta. 

12.00 Kirjakalliossa on muutama uusi nuortenkirja esittelyssä, chick litiä ja nörtteilyä otsikolla "Totuus Tarusta ja Nörtti 4". 

14.00 Suomalaisen kirjakaupan omalla standilla on esikoiskirjakeskustelu, jossa mm Minna Rytisalo (Lempi-kirjan kirjailija), jota haluaisin kuunnella. 

14.30 on HS: Riikka Pulkkinen Aleksis Kivi-lavalla. 

16.00 on yksi itselle tärkeimmistä aiheista, eli Metsien kätkemä - Opas Suomen kauneimpiin luontokohteisiin esillä Kirjakahvilassa. 

18.00 kiinnostaisi kuulla Harry Potterin suomentajan haastattelua Aleksis Kivi-lavalla. 

Illan viimeisenä omana mielenkiinnon kohtana Christian Rönnbackaa haastatellaan Suomalaisen kirjakaupan ständillä 18.30.

Perjantaina en messuille varmaan ehdi, mutta jos ehtisin niin kävisin kuuntelemassa Cheekin haastattelua (sain JHT - Musta lammas-kirjan mieheltäni syntymäpäivälahjaksi nyt syksyllä, oih ja voih, minun akilleen kantapääni tuo..!) sekä Tuukka ja Olga Temosta heidän tuotoksestaan Teit meistä kauniin. 

Lauantai on myös osaltani hieman auki, lähinnä lastenhoitokuvioiden puolesta. En taida uskaltaa yksin lähteä lasten kanssa messuilemaan. Jos lähtisin messuille (saisin hoitoapua) niin minut löytäisi aika pitkälti Mika Waltari-lavan läheisyydestä kuuntelemassa lähes kaikki Dekkarilauantain keskustelut. Harmittavasti missaan myös tänäkin vuonna bloggaajatapahtumia, jotka sijoittuvat juuri lauantaiaamuun. 

Sunnuntaina sitten taas ehtii vielä pyörimään messuille. 
10.30 kiinnostaa Chick-litiä yli rajojen-keskustelu Aino-lavalla. 

11.00 Terhi Rannela ja Frau-teos ovat aiheena Mika Waltari-lavalla, ja koska pidin Frausta, tämä kiinnostaa. 

12.00 Minna Canth-lavalla keskustellaan mm Risto Räppääjien tekijöiden Sinikka ja Tiina Nopolan kanssa. 

15.00 Maaret Kalliota haastatellaan hänen Lujasti lempeä-teoksestaan Kirjakahvilasta. Minulla onkin tämä kirja kesken, voisi mukaan napata ja jos vaikka saisi signeerauksen. 

16.30 yksi suosikkikirjailijoistani, Pauliina Vanhatalo on puhumassa "Avoimesti masennuksesta"-otsikolla Katri Rauanjoen kanssa Katri Valan lavalla. Olen lukenut molempien masennuksesta kertovat teokset ja nauttinut niistä hurjasti - tätä olisi mielenkiintoista päästä kuulemaan myös. 

Onhan tässä ohjelmaa! Hihasta saa tulla nykyäisemään, jos tunnistaa - bloggaajapassi ainakin roikkuu kaulalla

maanantai 24. lokakuuta 2016

Pekka Hiltunen: Onni


Pekka Hiltunen: Onni
WSOY, 2016

"Oskarilla on ongelma. Hän rakastaa toimittajan työtään mutta vihaa ammattinsa kurjistumista - ja koko työelämän nykyistä hulluutta. Pystyykö Oskari huiputtamaan itselleen ylennyksen psykologi Emmalta? Työhaastattelu käynnistyy hyvin, mutta sitten hänen puheisiinsa alkaa lipsahdella hankalia paljastuksia. Totuuksia media-alasta, kertomuksia ex-tyttöystävä Tuulikista alias Tuhannen Mulkun Tuulikista, joka päätti nuorena pelastaa kaikki Suomen homot - ja koulutoveri Aaposta eli Roady Runnerista, joka muusikkona ja supliikkimiehenä on pikamatkalla supertähteyteen.Onni on hauska ja koskettava aikalaistodistus, romaani työelämän muutoksesta, journalismin vaihtumisesta markkinointialustaksi ja nykyihmisen tarpeesta löytää sisäinen rauha mahdollisimman kevyin ponnisteluin."

Kuuntelin lokakuun työmatkoilla BookBeatista äänikirjana Pekka Hiltusen Onni-kirjan. Kirjaa on jonkin verran kehuttu blogeissa, mutta jostain syystä en vieläkään saa kiinni Hiltusen tyylistä. Kirja koostuu kolmen eri  henkilön kertomina heidän tarinastaan: Oskarin, Tuulikin ja Aapon. Oskari on näitä yhdistävä tekijä.

Tämä oli ensimmäinen Hiltunen, jonka jaksoin lukea (tässä tapauksessa kuunnella) loppuun asti, vaikka tämänkin kohdalla mietin lopettamista. Koin, että parasta antia kirjassa oli rollolaisen Tuulikin osuudet - kertomukset 90-luvun seksuaalivähemmistöistä ja heidän tapahtumistaan Rovaniemellä ja edeten pikkuhiljaa kohti nykyisyyttä. Aapon eli Roady Runnerin osuuksia en oikein jaksanut ymmärtää, koin ne lisäksi todella ahdistaviksi. Kirjan takakansi kuvaa Roadya supliikkimiehenä kun itselle lähinnä tuli mieleen kaksisuuntaista sairastavan maaninen vaihe lähes jokaisesta Roadyn hetkestä.

Ja itse Oskari. Tylsä, jaaritteleva, paasaava, muka rento ja kokeileva mutta silti niin konservatiivinen. Oskarin puheissa media-ala on aivan kammottava ja en haluaisi olla missään tekemisissä sen kanssa, koska se on tylsä! Tuulikista, jos olisi tehnyt kirjan yksinään, niin pitäisin ja paljon. Sitä osuutta suosittelen todella vahvasti.

Miten muuten tähän lokakuuhun tuntuu eksyvän näin paljon näitä teoksia, joiden parissa en ole oikein viihtynyt? Ei ihme, että lukeminen tuntuu takkuavan nyt lokakuussa. Jospa kirjamessut parantaisi fiilistä.

Arvostelu: ★★

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

LASTENKIRJA: Anneli Kanto: Perttu Virtanen ja varkaus


Anneli Kanto: Perttu Virtanen ja varkaus
Karisto, 2016

Arvostelukappale kustantajalta

"Perttu särkee leikkiessään Veeran rakkaan Beibi-nuken, ja uusi on saatava ennen kuin Veera huomaa. Säästöpossu rikki ja salaa kauppaan. Mutta rahat eivät riitäkään, ja Perttu piilottaa kaupan nuken puseronsa alle. Kotona hän kauhistuu: varastettu nukke ei olekaan samanlainen kuin Beibi. Kaikki on mennyttä! Perttu on varas! Kun elämä on kuitenkin pilalla, Perttu päättää ryhtyä meri- ja maantierosvoksi."

Olen joskus aiemminkin blogin historiassa hehkuttanut muutamaan otteeseen näitä Anneli Kannon kirjoittamia ja Noora Katon kuvittamia lastenkirjoja - Viisi villiä Virtasta-sarjaa. Meidän lapsille (nyt 4- ja 5-vuotiaat tytöt) nämä ovat olleet ne ehkä kaikkein eniten kuluttamat iltasatukirjat. Niinpä kun bongasin, että kirjasarjaan oli tullut uusi kirja, olin oikein ilahtunut! Viime kirjamessuilta sain hamstrattua siihen asti puuttuneet teokset, nyt meillä on koko suora - kuvaa varten tosin en kolmea kirjaa löytänyt mutta kaikki meiltä löytyy kyllä.

Viisi villiä Virtasta on nimensämukaisesti kirjasarja viidestä Virtasten perheen lapsesta; Veera, Vilma, Paavo, Perttu ja Kastehelmi Virtasesta. Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja jokainen kirja on tarina jonkun näkökulmasta. Vilman uimakoulukirjaa (sarjan ensimmäinen) ollaan selattu paljon esikoisen ollessa itse uimakoulussa, Kastehelmen uhmakkuudesta kertovaa Kastehelmi Virtanen ja oma tahto kirjaa taas käydään läpi useastikin kuopuksen kanssa. Ensi keväänä uskon, että Veera Virtanen ja esikoulu-kirja tulee taas aktiivisesti iltasaduksi meillä.

Kirjat ovat mielestäni todella loistavia; upeat kuvat, tarpeeksi pituutta mutta ei liian pitkä, usein todella opetavaisia tarinoita taustalla. Kuvituksesta vastaava Noora Katto on muuten myös tämän vuoden partiolaisten adventtikalenterin kuvittajakin (kuten ollut kahtena edellisenäkin vuonna).

Arvostelu: ★★★★★

perjantai 21. lokakuuta 2016

Antti Holma: Kauheimmat runot



Antti Holma: Kauheimmat runot
Otava, 2016

"Supersuosittu Antti Holma esittelee lukijoille neljä pähkähullua runoilijasuuruutta, jotka eivät koskaan päässeet mukaan Kauneimmat runot -kokoelmiin - hyvästä syystä. Ihmiselämän kauneus ja rujous vuorottelevat Reino Leinon tuotannossa, joka sisältää pääasiassakansallisromanttista (jopa -sosialistista), mitallista runoutta. Sirsi Sunnas on tehnyt pitkän uran lasten­runouden parissa siitäkin huolimatta, että hänellä ei ole ollut omia lapsia oikeuden päätöksen jälkeen. Karin Toisiks-Parasken elämänmakuiset säkeet saavat rytminsä hänen itse kehittämästään tuntemattomasta lounaismurteesta. Modernisti Edith Södermalmin koko tuotanto on julkaistu pdf-tiedostoina."

Jos jostain teoksesta pitää sanoa, että ei ole mun juttu niin tämä on se. Olisin halunnut tykätä tästä. Ja hymähdinkin muutamalle runolle sekä muutama kosketti oikeana runonakin (mm. Karin Toisiks-Parasken "rakkaus" oli hieno, oikeasti!). Mutta kun tämä oli selkeästi tällainen huumoripläjäys. Ja osa vaan todella huonoja, ilman että ne nauratti yhtään. Tai sitten minulla ei vaan ole oikeanlaista huumorintajua.

Jos jotain pitää arvostaa, niin on toisaalta se, miten jokainen "runoilija" pysyi omassa tyylissään läpi teoksen. Kirja sisältää neljältä kuvitteelliselta runoilijalta siis runoja ja jokaisella on selkeä oma tyylinsä. En tiedä auttaisiko, jos tuntisi paremmin runoilijoiden esikuvien tuotantoa, mutta nämä pastissirunot nyt menevät kyllä itseltäni pääosin ohi. Harmi.

Arvostelu: ★

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori


Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori
Tammi, 2014

"Vilkas itäsuomalainen Aino rakastuu ensisilmäyksellä Jussiin ja päättää muuttaa miehen kotitilalle Länsi-Suomeen. Jussi ei tosin asu yksin, vaan isänsä, setänsä ja veljensä kanssa. Mutta Aino vain nauraa, hän nyt sopeutuu mihin vain! Kun morsian saapuu kuukauden koeajoon, pihan yli lähestyy jörö ukko, mulkoilee lippiksen alta ja mutisee "Uggoloi". Mitä se sanoi? Kuka se on? Onkohan edessä sittenkään silkkaa lystiä? No, lukijalle kyllä!"

Minulla muutaman ystävän kanssa Facebookissa pieni lukupiiri. Äänestämme kerran kuussa seuraavalle kuulle 1-2 vaihtoehtoista kirjaa, joita voi sitten lukea ja kommentoida. Ajatuksena enemmin ehkä inspiroida muita lukemaan ja löytää itselle uutta lukemista kuin kamalan analyyttisesti pyöritellä kirjoja läpi.

Lokakuun toisena vaihtoehtona oli itsellä jo päälle vuoden Elisa kirjassa roikkunut Veera Niemisen Avioliittosimulaattori. Jostain syystä en ollut tähän saanut tartuttua, vaikka kirja houkutteli niin kannen kuin takakannen tekstinkin perusteella. Jotkut kirjat vaan ovat sellaisia? Nyt sain sopivan syyn sitten tarttua tähänkin teokseen.

Alusta meni varmaan 1/3 kirjasta, että totuin Ainoon. Tämän perusteella taidan olla noita hitaampia lännestä tulevia kuin karjalalaisia. Jokin Ainon asenteessa ja tavassa olla tökki vastaan. Ja en oikeastaan edes aistunut Ainon ja Jussin väliltä sitä suurta rakkautta, millainen heidän välillään piti olla. Puolessa välissä oli ensimmäinen aika hauska kohta, jolle naurahdin ja josta tuntui, että tarinan jaksaa loppuun asti kevyesti lukea. Mutta jokin tässä jäi silti lopulta tökkimään.

Arvostelu: ★★★

perjantai 14. lokakuuta 2016

Kirsti Kuronen: Väärää verta


Kirsti Kuronen: Väärää verta
Myllylahti, 2014

"Syöpädiagnoosi 41-vuotiaana. Parantumaton sairaus. Mitä nyt tapahtuu?

Jos kuolen
en tiedä löydätkö kumppanin
tuleeko sinusta isä
leikitkö legoilla taas

Jos kuolen
en tiedä nauratko usein
mitä lauluja laulat
hiihdätkö saareen ja takaisin

Ensin pelkoa ja pakokauhua, huolta ja hätää, itsesurkuttelua. Pian myös kummallista keveyttä ja huojennusta: katse tarkentuu, arki lumoaa, asiat käpertyvät uomiinsa, oleellinen erottuu.
On jäljellä vain tämä paikka, johon kietoutuu eilinen ja tuleva. Kaikki aika solmiutuu yhteen kimppuun, halausetäisyydelle.    

Keväällä 2008 kirjailija Kirsti Kuronen sai tietää sairastavansa myeloomaa, pahanlaatuista verisyöpää, josta tuli hänelle pysyvä kanssakulkija.

Väärää verta kertoo mielen myrskyistä heti diagnoosin saamisen jälkeen ja kuvaa kantasoluhoidon vaiheita päivä päivältä. Välittömyys maalaa runoihin kuumeista vimmaa."

Tänään 14.10. on Roosanauha-päivä. Siksi tämä päivä sopiikin hyvin tästä kirjasta bloggaamiseen, vaikka tämä kirja ei kerro rintasyövästä vaan verisyövästä. Mutta sopiva aasinsilta silti aiheeseen, joka on tärkeä ja koskettaa monia. Itse tuen tänään Roosanauha-keräystä FB:n ompeluryhmä Saumanvaran Roosanauha-huutokaupasta jotain huutamalla. Ryhmän keräämät rahat menevät lyhentämättöminä suoraan syöpätutkimukselle. Suosittelen kurkkaamaan ainakin näitä ihania itse tehtyjä vaatteita ja asusteita, jotka nämä taitavat käsityötekijät ovat tehneet tätä kampanjaa varten!

Mutta itse kirjaan. Opinnoissa piti yhtä runotehtävää varten etsiä sopivia esimerkkejä eri tyylisistä runoista, ja selatessani eri teoksia osui tämä silmiin. Kansi veti jo puoleensa kovasti, ja kun luin ensimmäisen runon, imi teos mukaansa. En ole oikeastaan runojen ystävä, mutta koetan aina välillä niitäkin lukea. Tämä teos oli raaka, tunteisiin menevä, herättävä. Todella upea kokonaisuus, joka pysäytti. Ei tästä ehkä riitä sanat kertomaan, sanon vain, että lukekaa! Jos ette muita runoja, niin lukekaa edes tämä. 

Arvostelu: ★★★★★

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Minna Rytisalo: Lempi


Minna Rytisalo: Lempi
Gummerrus, 2016

"Kuka on Lempi? Mitä on lempi?

Lapin sota pyöräyttää ihmisten elämät kuin ruletissa. Viljami joutuu jättämään vastavihityn vaimonsa piikatytön kanssa kaksin kotiin ja lähtemään rintamalle. Kaikkien on uskallettava lähteä, tartuttava tilaisuuteen ja elettävä hetkessä tehtyjen päätösten kanssa. Rakkaus kannattelee, tuhoaa ja muuttuu syyllisyydeksi."

Olin riemuissani, kun näin tämän kirjan kirjaston bestsellerhyllyssä ennen lomamme - yksi lisäluettava mukaan ja voin poistaa itseni ties kuinka pitkästä varausjonosta. Säästelin alkuloman tätä, sillä selailin ensimmäiset 10 sivua kirjastossa ja vaikutuin jo niistä. Miten heti alkuun luotiin jo asetelma, että on Viljami, oli Lempi ja on Elli. 

Kun viimein tartuin kirjaan, luin sen melkein yhdellä istumalla. Kirja jakaantuu kolmeen selkeään osaan. Jokaisessa osiossa on äänessä eri puhuja, joka tuntuu puhuvan Lempille. Ensin seuraamme Viljamin kotiinpaluumatkaa sodasta ja muistelua samalla ajasta ennen käskyä liittyä sotajoukkoihin. Siitä yhdestä puolikkaasta vuodesta. Seuraava osa on Ellin tarina. Mitä kävi Viljamin ollessa poissa, entä miten palauttaa Viljami takaisin henkiin.

Viimeisenä pääsee ääneen Sisko, kaksoissisko. Joka vanhuuden päivillään on päättänyt antaa haastattelun toimittajalle sota-ajasta, saksalaisista, omasta historiastaan. Siskon tarina paljastaa ehkä eniten - Sisko eli kuitenkin kauimpana tapahtumista ja osaa siten pitää jonkinlaista etäisyyttä sota-ajan tapahtumiin. Siskon kertomat asiat nivoivat tarinan hienosti yhteen. 

Tämä kirja tuli lähelle, kosketti, yllätti, vei mukanaan. Upeasti kirjoitettu esikoisteos, joka menee kärkeen tänä vuonna luetuista kirjoista. 

Arvostelu: ★★★★★

maanantai 3. lokakuuta 2016

Syyskuun luetut


Syyskuu tuli ja meni vauhdilla. Töissä piti kiirettä, mutta syyskuun lopussa odotti viikon loma etelässä. Sen voimalla jaksoi samaan aikaan sateisen mutta lämpimän syyskuun. Lokakuu on jo niin lähellä joulua, että tuntuu syksyn melkein menneen jo ohi. Lokakuu on kuitenkin yksi lempikuukausistani vuodessa!

Sain suoritettua syyskuussa yhden kirjatentin (josta sain arvosanaksi 4, hyvä minä!) ja yksi verkkokurssi avoimen opinnoissa on puolessa välissä. Olen lukenut koulua varten useampiakin teoksia ja pätkiä niistä, mutta näiden lisäksi tuo loma teki viimeistään tehtävänsä, ja sain luettua upeita teoksia kaunokirjallisuudenkin puolelta!

Donna White Glaser: The Enemy We Know
Milja Kaunisto: Synnintekijä
Tomi Takamaa: 875 grammaa: Pirpanan tarina
Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori
Mari Jungstedt: Kullan kallis
Minna Rytisalo: Lempi
yhteensä 3 887 sivua (äänikirjojen sivumäärää en laske)

Yhteensä hurjat 13 kirjaa (joista 2 äänikirjana)! Huh! Tämän lisäksi koulukirjoja olen kahlannut läpi seuraavat teokset

Lasse Koskela, Lea Rojola: Lukijan ABC-kirja
Onikki-Rantajääskö Tiina, Siiroinen Mari, Ylönen Hanna: Kieltä kohti
Terry Eagleton: Kirjallisuusteoria. Johdanto. 


Kuukauden parhaiksi nousee ehdottomasti Minna Rytisalon Lempi (josta bloggaan piakkoin!), Pauliina Vanhatalon Korvaamaton sekä Jojo Moyesin jos olisit tässä. Pettymys oli Samuel Bjorkin Minä matkustan yksin, sekä äänikirjana kuunnellut The Enemy We Know ja When we collided. 

Oman mukavuusalueen ulkopuolelta oli Milja Kauniston Synnintekijä - olenkin muutamaan otteeseen kertonut, että historialliset romaanit eivät ole oma juttuni. Kuitenkin tuo kirja käteeni tarttui kirjastosta ja koetan nyt opetella menemään tosiaan sinne epämukavuusalueellekin. 

Lokakuussa odottaakin kirjamessut, mutta muutama aika herkkukirja tuli haettua tänään kirjaston varausjonostakin. Syksy on tosiaan ehdottomasti itselle se inspiroivin vuodenaika lukea! :) 

tiistai 27. syyskuuta 2016

Jojo Moyes: Jos olisit tässä




Jojo Moyes: Jos olisit tässä
Gummerus, 2016

"Louisa Clark ei ole enää ihan tavallinen tyttö. Hänen elämänsä muuttui, kun hän rakastui Will Traynoriin, menetti hänet ja särki sydämensä. Willin kuolemasta on kulunut puolitoista vuotta, ja Louisa tuntee epäonnistuneensa lupauksessaan aloittaa oma elämä ja elää sitä täysillä. Hän on töissä lentokentällä ja katsoo vierestä, kun muut matkustavat jonnekin pois. Kun Louisa joutuu onnettomuuteen ja palaa kotikyläänsä toipumaan, tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut.

 Parannuttuaan Louisa liittyy omaisten sururyhmään, tapaa uusia ihmisiä ja saa jonkinlaisen otteen elämästään. Yllättäen henkilö Willin menneisyydestä saapuu Louisan oven taakse ja muuttaa jälleen aivan kaiken."


Aikalailla tasan vuosi sitten luin Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää. En ole näköjään blogannut kirjasta laisinkaan, mutta se oli harvoja viime vuonna viiden tähden arvoiseksi pitämiäni kirjoja. Koskettava, miettimään laittava, jotain muuta. Kevyttä mutta silti raskasta ja tunteisiin vetoavaa.

Niinpä hypin riemusta, kun bongasin kirjaston Bestseller-hyllystä tuolle kirjalle tänä vuonna ilmestyneen jatko-osan, Jos olisit tässä. En tiennyt lainkaan mitä odottaa, miten ihmeessä Louisan elämä voi jatkua siten, että se jatkuisi mielenkiintoisesti mutta ei älyttömästi. Ja miten siitä saisi vielä noin paksun kirjan (450 sivua!)

Mutta kyllähän siitä sai. Ahmin kirjan kahdessa päivässä ja se ei kyllä kakkoseksi jäänyt ensimmäiselle osalle. Kirjaa markkinoidaan itsenäisenä jatko-osana, mutta enemmän siitä ehdottomasti saa kun on lukenut myös ensimmäisen osan. Yhtä koskettava kirja ei ollut kuin ensimmäinen, mutta hyvällä tavalla silti liikuttava. Lempihahmokseni nousi aika yllättäen Willin äiti, rouva Traynor, joka oli selkeästi kasvanut eniten ensimmäiseen osaan nähden.

Oikein ihana kirja siis, mutta ehkä kolmatta osaa ei tähän ainakaan tarvita enää.

Arvostelu: ★★★★★

torstai 22. syyskuuta 2016

Simon Tolkien: Berliinin käskystä


Simon Tolkien: Berliinin käskystä
HarperCollinsNordic, 2016 (arvostelukappale)

"Syyskuu 1940. Lontoota pommitetaan päivin ja öin, ja Englannin kanaalin toisella puolella Hitler kokoaa joukkojaan valmistellen maihinnousua Britanniaan. Nujerrettuaan britit Hitler voisi siirtää katseensa itärintamalle. Suunnitelman toteutumisen tiellä on Britannian pääministeri Winston Churchill, joka kieltäytyy taipumasta rauhaan Saksan kanssa. Gestapon päällikkö Heydrich esittelee Hitlerille dramaattisen ja tehokkaan suunnitelman ongelman ratkaisemiseksi…

Samaan aikaan Albert Morrison, entinen MI6:n johtaja, murhataan Lontoossa sijaitsevassa asunnossaan. Hänen tyttärensä Ava joutuu isänsä brutaalin kuoleman todistajaksi. Myöhemmin Ava kokee uuden järkytyksen isän testamentin löytyessä. Murhatutkimuksen johtaja epäilee perheen sekaantuneen murhaan, mutta lontoolaispoliisi William Trave ei ole yhtä vakuuttunut asiasta. Hän aikoo, esimiehiään uhmaten, koota palapelin omin voimin.

Kilpajuoksu totuuden löytämiseksi kiihtyy – ja aika alkaa käydä vähiin..."

Historialliset romaanit eivät ole omaa mukavuusaluettani. Toisaalta, lasketaanko vielä 1900-luvusta kertovat jo historiallisiksi romaaneiksi? Oli miten päin tahansa, niin dekkarina taas näköjään historia toimii. Toisesta maailmansodasta kertova Berliinin käskystä oli nopealukuinen ja synkästä aiheestaan huolimatta helppo kirja. Tolkien on J.R.R Tolkienin pojanpoika ja ilmeisesti kirjoittanut jo useammankin kirjan. Pääosaa hänen dekkareissaan pitää lontoolaispoliisi William Trave, johon pääsin itse nyt vasta tutustumaan.

Päähenkilöitä oli kuitenkin yllättään paljon kirjassa, ja Trave tuntui jäävän vähän sivustakatsojaksi. Juoni oli mielenkiintoinen, mutta tuntui, että lopun ratkaisu oli hieman kömpöelö. Loppuratkaisun tietää historian puitteissa, mutta miten siihen päästiin alkutilanteesta ja kehitellystä konfliktista, oli ehkä aavistuksen heppoinen. En tiedä, oliko vika alkuperäisessä vai tässä käännetyssä teoksessa, mutta muutamien termien edestakas veivaaminen (oliko nyt kyseessä MI6 vai MI5 esimerkiksi..) häiritsi. Lisäksi suomennoksessa olisi voinut olla hieman parantamisen varaa, sen verran outoja lauserakenteita ja kielioppivirheitä jopa itsekin bongasin, ja en toistaiseksi koe olevani mitenkään tarkka tällaisissa.

Mutta dekkarina ihan mukiinmenevä - itse luin kirjan viikonlopun Nuku yö ulkona-tapahtuman aikana kun reissasimme metsään retkelle yöksi.

Arvostelu: ★★★

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton


Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton
Tammi, 2016 (e-kirja, alkuperäinen 2012)

"Mikä on irtileikkautuneen sormen hinta? Entä ihmiselämän?

Miksi kokenut tuomari ottaa vastaan käräjäoikeuden äitiyslomasijaisuuden? Aamu, avomiehensä ja tämän lapset taakseen jättänyt nainen, ei aio tehdä tunnustuksia työtovereilleen.

Aamu uppoutuu tavallisten ihmisten kohtaloihin oikeuskoneiston rattaissa, mutta työtä häiritsevät vaikeat kysymykset. Oikeussalin tapahtumat muuttuvat Aamun mielessä julmaksi peliksi. Liian selvästi paljastuu, että tuomio määrää perustelut eikä toisin päin. Aamu ei aio päästää itseään niin helpolla. Lopulta tulee romahdus, joka joko kaataa tai pakottaa takaisin elämään."

Aloitin Korvaamattoman kesällä, kun otin ilmaisjakson BookBeatilta. Jostain syystä kirja jäi kuitenkin kesken, vaikka nautin Vanhatalon tekstistä ja sen tyylistä. Harkitsevaa, soljuvaa, hyvin yhteen sitovaa. Nyt sitten nappasin taas alekoodilla kuukaudeksi BookBeatin, ja kirja muistutti heti olemassaolostaan. Luinkin sen sitten lähes yhdessä illassa loppuun!

Aamun historia aukeaa aika nopeasti alkusivuilta jo - hän on kokenut traagisen lapsen menettämisen ja koettaa kasata itseään kaukana perheestään ja eri työympäristössä. Paikka, jossa ihmiset eivät tiedä menneisyydestä ja eivät kohtele häntä kuin Erilaista.

Mitä pidemmälle kirjassa päästään, sitä syvemmin tarina vetää mukaansa. Oikeustapaukset, pohdinnat mikä on oikein ja väärin, minkä arvoista vahingot ovat pistävät itsenikin ajattelemaan. Miten itse päättäisin vastaavissa tilanteissa. Samalla avataan Aamun omaa historiaa. Pala palalta uppouduin tähän syvemmälle ja liikutuin, kun Aamu romahti lopulta.

Vanhatalon teksteissä pidän näissä vakavemmissakin siitä, että vaikka käsitellään todella rankkoja aiheita, niin niissä pilkahtaa silti läpi tekstin pieni toivon kipinä. Vaikka käydään kuinka syvällä, niin valo näkyy maanpinnalla vähäsen kerrallaan.

Arvostelu: ★★★★

perjantai 16. syyskuuta 2016

Emery Lord: When we collided


Emery Lord: When we collided
Bloomsbury USA Childrens, 2016

"We are seventeen and shattered and still dancing. We have messy, throbbing hearts, and we are stronger than anyone could ever know…

Jonah never thought a girl like Vivi would come along. Vivi didn’t know Jonah would light up her world.

Neither of them expected a summer like this…a summer that would rewrite their futures."

Kuuntelin tämän kirjan automatkoilla äänikirjana elokuun aikana. Kuten aiemmin mainitsin, on tämän vuoden teemana itsellä ehdottomasti olleet nämä elämää suuremmat YA-rakkaustarinat. Paitsi, että tämä ei ollut sellainen. When we collided yritti kovasti olla suuri rakkaus tarina ja toivoin sen kovasti olevan. Lähtökohdat olivat hyvät!

Mutta kirja kertoikin enemmän surusta selviytymisestä sekä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Pääsimme alussa aika nopeasti Vivin pään sisälle seuraamaan, kuinka hän päättää jättää lääkkeitä käytöstä pois kertomatta äidilleen. Pikkuhiljaa Vivillä alkaakin maniavaihe nostamaan päätä ja lukija ei voi muuta kuin katsoa vierestä.

Pidin Jonahista ja pidin Vivistä, mutta heillä ei yksinkertaisesti ollut vain kemiaa kirjassa. Jos ajattelen kirjaa enemminkin mielenterveysongelmaa kuvailevana teoksena enkä suurena rakkaustarinana, on kirja ehdottomasti loistava. Se kuvaa kaksisuuntaisen maniavaihetta loistavasti mutta myös masennusta. Sellaiseen tämä kirja sopii. Soisin jokaisen lukevan tämän sairauskuvauksena enemminkin.

Arvostelu: ★★

tiistai 13. syyskuuta 2016

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin


Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin
Otava, 2016

"Metsästä löytyy kuolleena kuusivuotias tyttö puettuna nukenvaatteisiin ja kaulassaan lappu: ”Minä matkustan yksin.” Dekkarisensaatio Norjasta on kohonnut kansainväliseksi bestselleriksi. 

 Hyytävää tapausta alkaa tutkia elämää nähnyt vanhan liiton poliisi Holger Munch. Hän saa työparikseen nuoren Mia Krügerin, joka on huippulahjakas mutta jota riivaa menneisyyden henkilökohtainen tragedia. 

Pian löytyy toinenkin kuollut tyttö. Tutkimus muuttuu karmivaksi, kun Munch saa murhaajalta viestin: hänen oma lapsenlapsensa tulisi olemaan viides uhri."

Nappasin tämän dekkarin kirjaston bestseller-hyllystä. Pohjoismaiset hyytävät dekkarit ovat viime vuosina olleet todella pinnalla ja uusia "huippukirjoja" tuntuu tulevan Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta jatkuvalla tahdilla. Miten noista maista tuleekin niin karmivaa ja synkkää dekkaria?

Minä matkustan yksin oli siinä rajalla, nautinko kirjasta vai en. Omien lasten saamisen jälkeen lapsiin kohdistuvat väkivaltaisuudet ovat ahdistaneet aika paljonkin (esim. ennen minulla ei ollut mitään ongelmaa katsoa Criminal Minds-sarjaa tv:stä, mutta nykyään se ahdistaa), ja tässä kirjassa oli sitten lapsia, joille käy huonosti.

Mia Krügeria hehkutettiin mielestäni pitkin kirjaa liikaa, samoin Holger Munch oli taas ihan liian höppänä vakavasti otettavaksi poliisiksi, jonka tarkoitus oli johtaa tutkintaa. Molemmissa ärsytti selkeästi liioitellut ominaisuudet, joiden oli kai tarkoitus samalla kertoa, miten erikoisia, taitavia ja kaiken antaaksisaavia poliisihahmoja he ovat.

Samoin eräs sivujuonista jäi itselleni todella tyhjäksi. Sillä oli kai tarkoitus hämätä lukijaa, mutta enemmin se vaan jäi ärsyttämään ja todella auki. Onkohan kirjalle tulossa jo jatkoa? Minun kirjani tämä ei kuitenkaan lopulta ollut, mutta moni muu on tästä kyllä tykännyt.

Arvostelu: ★★

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo


Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo
Karisto, 2013

"Chey Chan on määrätietoinen nainen, punakhmer, joka uskoo vallankumouksen välttämättömyyteen. Kauan eläköön Demokraattinen Kamputsea! Mutta vainoharhainen puolue Angkar kääntyy omiaan vastaan. Chan pidätetään ja viedään pahamaineiseen Tuol Slengin vankilaan ministerimiehensä ja poikavauvansa kanssa. Kaksi muuta lasta, Arun-poika ja Vannatytär, joutuvat leireille eroon vanhemmistaan. 

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Vanna on itse äiti ja vaimo. Arki kannattelee eteenpäin, mutta monen muun ikäisensä tavoin Vanna ei voi olla miettimättä, mitä isälle, äidille ja veljelle tapahtui 1970-luvun levottomina vuosina. Kun pelättyjä punakhmer-johtajia vihdoin aletaan vaatia oikeuden eteen, Vannan on tehtävä rohkea päätös: asettuako niitä vastaan, jotka kerran orjuuttivat koko kansakunnan?"

Olen aiemmin lukenut useampiakin Rannelan kirjoja, niin nuorten- kuin aikuistenkin. Ja minä pidän niistä! Läpi yön oli ensimmäinen Rannelalta lukemani kirja, ja sen jälkeen olen tutustunut Frauhun ja Taivaan tuuliin-teoksiin. Kaksi viimeistä odottaa tosin vielä bloggaamista, mutta tarkoitus nekin on jossain välissä blogiin tuoda.

Punaisten kyynelten talo tutustutti minut itselle uuteen aihepiiriin. En ollut tiennyt aiemmin Kambodzasta oikeastaan mitään. Lähinnä sen, että se sijaitsee Aasiassa. Aasia ja Aasian matkailu esimerkiksi eivät ole omia mielenkiinnon kohteita laisinkaan, joten sieltä suunnalta tunnistan ainoastaan maiden nimiä. Mutta eipä tuo tietämättömyys haitaksi ollut tätä kirjaa lukiessa. Nyt meinaan tiedän. Ja olen järkyttynyt.

Kirja kertoo Kambodzan vallankumousvuosista 1970-luvulla, suuresta Angkorista, kommunismista, sosialismista, äärivasemmistolaisuudesta. Kuinka poliittinen liike alkoi kääntyä itseään päin ja kaikkia epäiltiin. Jokainen oli aatteen vihollinen. Ihmisiä erotettiin perheistä, vietiin kuulusteltavaksi, pelloille töihin. Kirjan lopussa oli uutisartikkeleita (todellisia lehdistä), joissa mainitaan, että yli 2 miljoonaa ihmistä tapettiin vallankumouksen aikana. Järkyttävää!

Rannela onnistui alusta heti nappaamaan lukijan raakaan todellisuuteen mukaansa. Pidin kirjan ensimmäisestä osasta huomattavasti enemmän, sillä kun tarina siirtyi nykypäivään, lopahti myös jokin tekstissä. Tyyli muuttui myös täysin, ihan kun olisi yhdistetty kaksi eri tarinaa samaan kirjaan. Useampi sivu meni totutellessa loppuosan tyyliin, jossa oli kuitenkin ansiokkaasti kuvattu vuosikymmenten jälkeen selviytyneiden henkistä ja fyysistä taistelua traumoistaan. Jotain silti tuntui lopusta puuttuvan.

Arvostelu: ★★★

perjantai 9. syyskuuta 2016

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä


Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä
Tammi, 2015

"Hilpeänhauska kertomus siitä, mitä tapahtuu kun introvertti sinkkunainen joutuu kosketuksiin reaalimaailman kanssa.

Lotta on lukutoukka, joka on luonut elämälleen täydelliset puitteet: hän asuu yksin, työskentelee kirjastossa ja rauhallisen arjen keskeyttävät vain siskon satunnaiset yllätysvierailut.

Kaikki muuttuu, kun Lotta murtaa jalkansa ja yläkerran mummo unohtaa hanan valumaan. Lotta löytää itsensä makaamasta jalka kipsissä sisarensa sohvalta. Oleskelu eloisan pariskunnan nurkissa tuntuu itsenäisyyteensä tottuneesta Lotasta ensi alkuun ylivoimaiselta, mutta hiljalleen hän oivaltaa, että myös oikeilla ihmisillä - ei vain romaanihenkilöillä - voi olla toisilleen jotain tarjottavaa. Edessä on kuitenkin uusi ongelma: valitako kirjaviisas Jiri vai Olle, jonka seurassa epämukavuusalueelle joutuminen on enemmän kuin todennäköistä."

Niinkuin olen aiemminkin kertonut, on Veera Vaahtera (eli Pauliina Vanhatalo) yksi lempikirjailijoistani. Vaahteran chicklitit ovat omia suosikkejani kotimaiselta kentältä, ja olenkin viimeisen kahden vuoden aikana ahminut kaikki hänen kirjansa, kun aiemmin en ollut näihin törmännyt. Uusin kirja, Kevyesti kipsissä, on yhtä varmasti nautinto lukea kuin aiemmatkin ovat olleet.

Lotta on jotain, mitä itse kuvittelisin olevani jossain rinnakkaistodellisuudessa. Lotalla on työpaikka kirjastossa vahtimestarina, koska siellä saa lukea rauhassa! Lotta on myös introvertti, ja epäonnisten tapahtumien jälkeen joutuu introvertti aikamoiselle koetukselle muuttaessaan sisarensa luokse samaan aikaan kun kollega ja toisaalta sisaren puolison järjestämä sokkodeitti alkavat piirittämään Lottaa.

Vaahteran kuvaukset kirjaston hyllykäytävistä, kirjaselkien lukemisesta ja sitä kautta mieleen muistuvista tarinoista olivat ihanaa luettavaa - niin minäkin teen kirjastossa usein! Katselen jo luettuja kirjoja ja mietin, mitäköhän henkilöhahmoille kuuluu. Rakastan Vaahteran kevyttä ja kepeää kieltä, joka on kuitenkin nasevaa ja fiksua. Päähahmot eivät ole aivottomia jetset-ihmisiä, vaan jalat maassa olevia. Jatkossakin suosittelen siis Vaahteroita!

Arvostelu: ★★★★★

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Elokuun luetut

Kuva: Giovanni

Koetan palauttaa blogiin pari vuotta vanhan kuukausiraportti-teeman. Luettelen tuolla luetuissa kirjoissa kyllä, missä kuukaudessa minkäkin kirjan lukenut, mutta jonkinlaista yhteenvetoa haluan koettaa ylläpitää taas säännöllisesti. 

Elokuun olin vielä osin lomalla ja palasin töihin vasta puolessa välissä kuukautta. Töihin paluu oli hieman raskaampi kuin odotin, vaikka olen raivannut vapaa-aikaa itselleni enemmän. Lisäksi kuun lopussa aloin kahlaamaan läpi opintoihin liittyvää kirjallisuutta (joista ajattelin tehdä jonkinlaista tiivistelmää kanssa aina kun opintojakso on ohi). 

Teemana elokuussa oli selkeästi dekkarit! Ensialkuun Leena Lehtolaisen Hilja Ilveskero-trilogia (tainoh, nyt siihen on neljäskin kirja ilmestynyt), jonka kanssa kyllä tahkosin aikalailla. Ilveskero-trilogia ei missään tapauksessa ole sitä parasta Lehtolaista, sillä normaalisti ahmin hänen kirjansa vauhdilla. 

Leena Lehtolainen: Henkivartija 
Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura 
Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut 
Vera Vala: Tuomitut 
Robert Galbraith: Pahan polku 
yhteensä 2029 luettua sivua

Näiden jälkeen piti saada jotain takuulla mukaansa tempaavaa ja viime syksystä asti säilömäni Vera Valan Tuomitut pääsi luettavaksi. Arianna de Bellisin tarina muuttuu vaan jännittävämmäksi koko ajan, ja oikeastaan odotan aina seuraavaa Valaa innolla. Italiasta siirryin sitten vielä sujuvasti Lontooseen Cormoran Striken ja Robinin pariin, joita olin säästellyt pahan päivän varalle. 

Tuleeko teille sellaisia kirjoja, joita ette halua lukea, koska sitten se on luettu? Pahan polku oli itselle sellainen, tiesin pitäväni siitä etukäteen jo, mutta en halunnut lukea sitä, koska sitten se lukuelämys olisi ohi. 

Kaikki elokuun kirjat olivat e-kirjoja. Lehtolaiset olivat Helmetin Ellibslibrarysta, Vala ja Galbraith Elisan e-kirja-palvelusta itse ostettuja.