torstai 11. toukokuuta 2017

Huhtikuun luetut




Miten nämä kuukausipostaukset tuntuvat nyt keväällä valuvan aina pitkälle seuraavaan kuukauteen? Haluan kuitenkin näistä pitää kiinni - saan tilastoitua ja seurattua omaa lukemistani paremmin. Viime kuukausipostauksessa taisin pohtia, josko olisimme päässeet telttailemaan ja haaveilin tulevista reissuista. Reissut on tehty, yhtään ei tullut niillä luettua mitään (vaikka kirjoja kannoin mukana) eikä oikeastaan telttailemaankaan päästy. Tämä kevät on ollut niin huono siinä mielessä viime vuoteen verrattuna, että vielä tälläkin viikolla meillä on tullut lunta ja räntää! Ihan mahdotonta!

Huhtikuussa sain kuitenkin jotain luettua. Suurimman osan ajasta vei tuo aiemmin bloggaamani Hanya Yanagiharan Pieni elämä reilulla 900 sivullaan, mutta jotain muutakin tarttui kuukauden aikana matkaan. 

Satu Rämö & Hanne Valtari: Unelmahommissa 
Oskari Saari: Aki Hintsa - voittamisen anatomia 
yhteensä 2029 sivua

Kuukauden aikana tuli luettua monta todella hyvää kirjaa. Äänikirjoja oli kaksi: Oskari Saaren kirja jo edesmenneestä F1-lääkäri Aki Hintsasta sekä tuo Martina Haagin avioerokirja Olin niin varma meistä. Molemmat kuuntelin Bookbeatin kautta työmatkoilla. Pidin molemmista, mutta ehkä mielenkiintoisempi kuunneltava oli silti Hintsasta kertova kirja. Taas tuli itse pienen palan viisaammaksi! 

Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa-kirja odottaa bloggaamista vielä, kiitos WSOY arvostelukappaleesta! Kirjan ahmaisin melkein yhdessä hetkessä, mutta se herätti niin paljon oikeita tunteita siitä, mitä haluaisin tehdä, mihin suuntaan omaa uraa viedä, että tuntuu etten saa siitä kirjoitettua blogiin mitään järkevää. Ne sisällä syntyneet tunteet kun ovat niin isoja (ja positiivisia!), että mitkään koneella naputetut sanat eivät tunnu niitä kattavan. Mutta luonnoksissa on jo! :) 

Toukokuu jatkuu kiireisenä - koetan saada kahden kurssin oppimistehtävät arvioitavaksi vielä toukokuun aikana. Kotimaisen kirjallisuuden tuntemus jää kesä- ellei jopa heinäkuulle tentittäväksi ja syksylle yksi suomen kielen kurssi. Sitten alkaisi olla kasassa kaikkinensa avoimesta kirjallisuuden ja suomen kielen perusopinnot. Katsotaan, jos jatkaisi niissä molemmissa perusopintoihin syksyllä.


keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Martina Haag: Olin niin varma meistä



Martina Haag: Olin niin varma meistä
Atena, 2017

"Petra ja Anders ovat olleet yhdessä 15 vuotta, heillä on kaksi pientä poikaa. Sitten, eräänä pääsiäisenä Petra huomaa kesämökillä sängyn vieressä kynttilänjalan. Miksi Anders on polttanut kynttilää yöpyessään yksin mökillä? Eikö hän olekaan ollut yksin?

Olin niin varma meistä kertoo jätetyn osapuolen tarinan. Petra haluaa jatkaa liittoa, hän uskoo, että vaikeuksista selvitään ja että vaikea aika pian päättyy. Mutta kun tilanne ei sitkeästä yrittämisestä ja vimmaisista toiveista huolimatta ratkea, Petra pakenee Ruotsin Lappiin autiotupavahdiksi ja alkaa kirjoittaa kirjaa erostaan. Hän vuodattaa koneelleen kaiken, kaunistelematta ja itseään säästämättä."

Kuuntelin Martina Haagin kirjan Olin niin varma meistä työmatkoilla äänikirjana - kaipasin jotain kevyempää samaan aikaan luettavaksi kun tahkosin Hanya Yanagiharan Pientä elämää muuten läpi. Ja miten sopiva välipala tämä olikaan! 

Tarina etenee paloittain nykyajassa Rahnukassa, Ruotsin Lapissa, sekä vuoden takaisessa ajassa Tukholmassa, kun Petralle selviää hänen miehensä petollisuus. Itse olisin voinut lukea vaikka kokonaisen kirjan Petran olosta Rahnukassa, sillä ihastuin täysin Ruotsin Lapin maisemiin ja ajatukseen autiotupavahtina olemisesta. Tukholman osuudet taas tuntuivat todella raskailta jätetyn naisen tilityksiltä, mutta toisaalta selvensivät samalla tiettyjä Petran edesottamuksia myöhemmin. 

Tämä kirja oli siis erittäin sopiva välipala lukeminen ilman mitään suurempia tunnekuohuja itselläni. 

Arvostelu: ★★★

maanantai 1. toukokuuta 2017

Hanya Yanagihara: Pieni elämä


Hanya Yanagihara: Pieni elämä
Tammi, 2017

"Romaani joka kuohutti Amerikkaa.

Ällistyttävä, järkyttävä ja liikuttava kuvaus ystävyydestä, tummasävyinen tutkielma muistin tyranniasta ja inhimillisen sietokyvyn rajoista."

Pieni elämä on varmaan yksi tämän kevään suurimmista teoksista. Ainakin minulle se on ollut sellainen. Päälle 900 sivua julmaa, raakaa mutta samalla ystävyyden täytteistä tekstiä tuntui välillä aikamoiselta Iisakin kirkolta kahlata läpi mutta keskenkään ei voinut jättää. 

Kirja kertoo tarkemmin sanottuna neljästä ystävyksestä New Yorkissa. Aikakaudesta ei pysty sanomaan mitään, sillä Yanagihara on jättänyt kaikki viitteet ulkomaailman tapahumiin pois teoksesta. Useampi vuosikymmen kuitenkin ystävyksiä seurataan. JB, Malcolm, Willem ja Jude tutustuvat yliopistossa ja vaikka heidän ystävyyttään koetellaan vuosien aikana, palaavat he kuitenkin aina takaisin yhteen kuminauhan lailla. 

Suurin rooli kirjassa jää kuitenkin Judelle. Jude, joka on kärsinyt lapsuudessaan sellaisista asioista, joita ei ääneen edes halua sanoa, ja joka kokee olonsa täysin arvottomaksi vuodesta toiseen, vaikka ystävät koettavat hänelle muuta opettaa. Tämä onkin mielestäni se yksi kantava teema - voiko toisen omanarvontunnetta muuttaa, jos hän on päättänyt tuntea itsensä arvottomaksi? Miten voi pelastaa ihmisen, joka ei halua tulla pelastetuksi? 

Kirja vaati useamman tauon sitä lukiessa - kerralla en millään olisi pystynyt tätä lukemaan sillä niin raskasta tarina välillä oli. Sanoinkin miehelleni tämän kirjan saatuani luettua, että kirja oli huikea, suuri, raskas, järjettömän taitavasti tehty mutta en enää ikinä halua sitä lukea uudestaan. 

Arvostelu: ★★★★