Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
Otava, 2007
"En jaksa enää olla suomalainen mies. Haluan olla syntyperäinen ruotsalainen, moderni, pehmeä ja ymmärtäväinen, Anderssonin perheen isä, Johansson tai Svenssonkin kelpaisi, tai vaikka Lindqvist.
Mikko Virtanen katselee thamaalaisessa lomaparatiisissa kauniiti ruskettuneita, säröttömän onnellisia ruotsalaisperhetä ja päättää toteuttaa lapsuudesta asti vaalimansa unelman. Jonakin vuonna hän palaa tänne. Yhtenä heistä."
Ennakko-odotukset tätä kirjaa kohden oli ihan muut, kuin mitä kirja oli. Jostain syystä olin tulkinnut vuosia sitten jonkun lehtiarvostelun jälkeen tämän kertovan thaimaalaisista pakolaisista humoristisesti, mutta kun kirjastossa nappasin kirjan käteen ja luin takakannen, yllätyin. Kirja kertookin ihan perisuomalaisesta Mikko Virtasesta, joka haluaisi olla ruotsalainen. Tai lähinnä, joka kokee olevansa ruotsalainen mutta väärässä kropassa. Kaikkein eniten Mikko halusi asua Ruotsissa, tuossa ihanassa kansankodissa. Pakolaisuus - check. Olihan se Thaimaa mukana myös, Mikko lomaili Thaimaassa kirjan alussa ja tutki ruotsalaisia perheitä, miten he käyttäytyivät, juttelivat, kasvattivat lapsiaan, olivat. Thaimaa - check.
Entä se huumori sitten? Alku lupasi hyvää. Nauroin monessa kohdin jopa ääneen ja mies ihmettelikin, että taasko kikatan koko illan kirjan parissa. Mutta mitä pidemmälle (ja absurdimmaksi) kirja eteni, niin alkoi myös hymy hyytymään. Ei tämä ollutkaan enää niin hauska. "Ihan pimee kirja" taisin todeta miehelle eilen illalla, kun jäljellä oli kolmasosa. Liikaa politiikkaa, liikaa liian pitkälle menemistä.
Parasta kirjassa oli oikeiden tapahtumien käsittely; Thaimaan maanjäristys ja hyökyaalto, Anna Lindhin murha, Euroviisut, olympialaiset ja jääkiekkomatsit Suomi-Ruotsi. Kuinka ruotsalaiset käsittelevät kaikki tragediat heti ja ohjaavat terapiaan, jotta kenellekään ei jää huono maku suuhun mistään. En oikein osaa kuitenkaan sanoa, jäikö kirjasta hyvä mieli vai enemminkin "mitä hemmettiä". Odotukset oli kuitenkin korkeammalla kuin mitä jäi käteen sitten kirjasta mutta ei tätä nyt ihan surkeaksikaan teokseksi voi sanoa.
Arvostelu: ★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti