tiistai 27. syyskuuta 2016

Jojo Moyes: Jos olisit tässä




Jojo Moyes: Jos olisit tässä
Gummerus, 2016

"Louisa Clark ei ole enää ihan tavallinen tyttö. Hänen elämänsä muuttui, kun hän rakastui Will Traynoriin, menetti hänet ja särki sydämensä. Willin kuolemasta on kulunut puolitoista vuotta, ja Louisa tuntee epäonnistuneensa lupauksessaan aloittaa oma elämä ja elää sitä täysillä. Hän on töissä lentokentällä ja katsoo vierestä, kun muut matkustavat jonnekin pois. Kun Louisa joutuu onnettomuuteen ja palaa kotikyläänsä toipumaan, tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut.

 Parannuttuaan Louisa liittyy omaisten sururyhmään, tapaa uusia ihmisiä ja saa jonkinlaisen otteen elämästään. Yllättäen henkilö Willin menneisyydestä saapuu Louisan oven taakse ja muuttaa jälleen aivan kaiken."


Aikalailla tasan vuosi sitten luin Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää. En ole näköjään blogannut kirjasta laisinkaan, mutta se oli harvoja viime vuonna viiden tähden arvoiseksi pitämiäni kirjoja. Koskettava, miettimään laittava, jotain muuta. Kevyttä mutta silti raskasta ja tunteisiin vetoavaa.

Niinpä hypin riemusta, kun bongasin kirjaston Bestseller-hyllystä tuolle kirjalle tänä vuonna ilmestyneen jatko-osan, Jos olisit tässä. En tiennyt lainkaan mitä odottaa, miten ihmeessä Louisan elämä voi jatkua siten, että se jatkuisi mielenkiintoisesti mutta ei älyttömästi. Ja miten siitä saisi vielä noin paksun kirjan (450 sivua!)

Mutta kyllähän siitä sai. Ahmin kirjan kahdessa päivässä ja se ei kyllä kakkoseksi jäänyt ensimmäiselle osalle. Kirjaa markkinoidaan itsenäisenä jatko-osana, mutta enemmän siitä ehdottomasti saa kun on lukenut myös ensimmäisen osan. Yhtä koskettava kirja ei ollut kuin ensimmäinen, mutta hyvällä tavalla silti liikuttava. Lempihahmokseni nousi aika yllättäen Willin äiti, rouva Traynor, joka oli selkeästi kasvanut eniten ensimmäiseen osaan nähden.

Oikein ihana kirja siis, mutta ehkä kolmatta osaa ei tähän ainakaan tarvita enää.

Arvostelu: ★★★★★

torstai 22. syyskuuta 2016

Simon Tolkien: Berliinin käskystä


Simon Tolkien: Berliinin käskystä
HarperCollinsNordic, 2016 (arvostelukappale)

"Syyskuu 1940. Lontoota pommitetaan päivin ja öin, ja Englannin kanaalin toisella puolella Hitler kokoaa joukkojaan valmistellen maihinnousua Britanniaan. Nujerrettuaan britit Hitler voisi siirtää katseensa itärintamalle. Suunnitelman toteutumisen tiellä on Britannian pääministeri Winston Churchill, joka kieltäytyy taipumasta rauhaan Saksan kanssa. Gestapon päällikkö Heydrich esittelee Hitlerille dramaattisen ja tehokkaan suunnitelman ongelman ratkaisemiseksi…

Samaan aikaan Albert Morrison, entinen MI6:n johtaja, murhataan Lontoossa sijaitsevassa asunnossaan. Hänen tyttärensä Ava joutuu isänsä brutaalin kuoleman todistajaksi. Myöhemmin Ava kokee uuden järkytyksen isän testamentin löytyessä. Murhatutkimuksen johtaja epäilee perheen sekaantuneen murhaan, mutta lontoolaispoliisi William Trave ei ole yhtä vakuuttunut asiasta. Hän aikoo, esimiehiään uhmaten, koota palapelin omin voimin.

Kilpajuoksu totuuden löytämiseksi kiihtyy – ja aika alkaa käydä vähiin..."

Historialliset romaanit eivät ole omaa mukavuusaluettani. Toisaalta, lasketaanko vielä 1900-luvusta kertovat jo historiallisiksi romaaneiksi? Oli miten päin tahansa, niin dekkarina taas näköjään historia toimii. Toisesta maailmansodasta kertova Berliinin käskystä oli nopealukuinen ja synkästä aiheestaan huolimatta helppo kirja. Tolkien on J.R.R Tolkienin pojanpoika ja ilmeisesti kirjoittanut jo useammankin kirjan. Pääosaa hänen dekkareissaan pitää lontoolaispoliisi William Trave, johon pääsin itse nyt vasta tutustumaan.

Päähenkilöitä oli kuitenkin yllättään paljon kirjassa, ja Trave tuntui jäävän vähän sivustakatsojaksi. Juoni oli mielenkiintoinen, mutta tuntui, että lopun ratkaisu oli hieman kömpöelö. Loppuratkaisun tietää historian puitteissa, mutta miten siihen päästiin alkutilanteesta ja kehitellystä konfliktista, oli ehkä aavistuksen heppoinen. En tiedä, oliko vika alkuperäisessä vai tässä käännetyssä teoksessa, mutta muutamien termien edestakas veivaaminen (oliko nyt kyseessä MI6 vai MI5 esimerkiksi..) häiritsi. Lisäksi suomennoksessa olisi voinut olla hieman parantamisen varaa, sen verran outoja lauserakenteita ja kielioppivirheitä jopa itsekin bongasin, ja en toistaiseksi koe olevani mitenkään tarkka tällaisissa.

Mutta dekkarina ihan mukiinmenevä - itse luin kirjan viikonlopun Nuku yö ulkona-tapahtuman aikana kun reissasimme metsään retkelle yöksi.

Arvostelu: ★★★

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton


Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton
Tammi, 2016 (e-kirja, alkuperäinen 2012)

"Mikä on irtileikkautuneen sormen hinta? Entä ihmiselämän?

Miksi kokenut tuomari ottaa vastaan käräjäoikeuden äitiyslomasijaisuuden? Aamu, avomiehensä ja tämän lapset taakseen jättänyt nainen, ei aio tehdä tunnustuksia työtovereilleen.

Aamu uppoutuu tavallisten ihmisten kohtaloihin oikeuskoneiston rattaissa, mutta työtä häiritsevät vaikeat kysymykset. Oikeussalin tapahtumat muuttuvat Aamun mielessä julmaksi peliksi. Liian selvästi paljastuu, että tuomio määrää perustelut eikä toisin päin. Aamu ei aio päästää itseään niin helpolla. Lopulta tulee romahdus, joka joko kaataa tai pakottaa takaisin elämään."

Aloitin Korvaamattoman kesällä, kun otin ilmaisjakson BookBeatilta. Jostain syystä kirja jäi kuitenkin kesken, vaikka nautin Vanhatalon tekstistä ja sen tyylistä. Harkitsevaa, soljuvaa, hyvin yhteen sitovaa. Nyt sitten nappasin taas alekoodilla kuukaudeksi BookBeatin, ja kirja muistutti heti olemassaolostaan. Luinkin sen sitten lähes yhdessä illassa loppuun!

Aamun historia aukeaa aika nopeasti alkusivuilta jo - hän on kokenut traagisen lapsen menettämisen ja koettaa kasata itseään kaukana perheestään ja eri työympäristössä. Paikka, jossa ihmiset eivät tiedä menneisyydestä ja eivät kohtele häntä kuin Erilaista.

Mitä pidemmälle kirjassa päästään, sitä syvemmin tarina vetää mukaansa. Oikeustapaukset, pohdinnat mikä on oikein ja väärin, minkä arvoista vahingot ovat pistävät itsenikin ajattelemaan. Miten itse päättäisin vastaavissa tilanteissa. Samalla avataan Aamun omaa historiaa. Pala palalta uppouduin tähän syvemmälle ja liikutuin, kun Aamu romahti lopulta.

Vanhatalon teksteissä pidän näissä vakavemmissakin siitä, että vaikka käsitellään todella rankkoja aiheita, niin niissä pilkahtaa silti läpi tekstin pieni toivon kipinä. Vaikka käydään kuinka syvällä, niin valo näkyy maanpinnalla vähäsen kerrallaan.

Arvostelu: ★★★★

perjantai 16. syyskuuta 2016

Emery Lord: When we collided


Emery Lord: When we collided
Bloomsbury USA Childrens, 2016

"We are seventeen and shattered and still dancing. We have messy, throbbing hearts, and we are stronger than anyone could ever know…

Jonah never thought a girl like Vivi would come along. Vivi didn’t know Jonah would light up her world.

Neither of them expected a summer like this…a summer that would rewrite their futures."

Kuuntelin tämän kirjan automatkoilla äänikirjana elokuun aikana. Kuten aiemmin mainitsin, on tämän vuoden teemana itsellä ehdottomasti olleet nämä elämää suuremmat YA-rakkaustarinat. Paitsi, että tämä ei ollut sellainen. When we collided yritti kovasti olla suuri rakkaus tarina ja toivoin sen kovasti olevan. Lähtökohdat olivat hyvät!

Mutta kirja kertoikin enemmän surusta selviytymisestä sekä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Pääsimme alussa aika nopeasti Vivin pään sisälle seuraamaan, kuinka hän päättää jättää lääkkeitä käytöstä pois kertomatta äidilleen. Pikkuhiljaa Vivillä alkaakin maniavaihe nostamaan päätä ja lukija ei voi muuta kuin katsoa vierestä.

Pidin Jonahista ja pidin Vivistä, mutta heillä ei yksinkertaisesti ollut vain kemiaa kirjassa. Jos ajattelen kirjaa enemminkin mielenterveysongelmaa kuvailevana teoksena enkä suurena rakkaustarinana, on kirja ehdottomasti loistava. Se kuvaa kaksisuuntaisen maniavaihetta loistavasti mutta myös masennusta. Sellaiseen tämä kirja sopii. Soisin jokaisen lukevan tämän sairauskuvauksena enemminkin.

Arvostelu: ★★

tiistai 13. syyskuuta 2016

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin


Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin
Otava, 2016

"Metsästä löytyy kuolleena kuusivuotias tyttö puettuna nukenvaatteisiin ja kaulassaan lappu: ”Minä matkustan yksin.” Dekkarisensaatio Norjasta on kohonnut kansainväliseksi bestselleriksi. 

 Hyytävää tapausta alkaa tutkia elämää nähnyt vanhan liiton poliisi Holger Munch. Hän saa työparikseen nuoren Mia Krügerin, joka on huippulahjakas mutta jota riivaa menneisyyden henkilökohtainen tragedia. 

Pian löytyy toinenkin kuollut tyttö. Tutkimus muuttuu karmivaksi, kun Munch saa murhaajalta viestin: hänen oma lapsenlapsensa tulisi olemaan viides uhri."

Nappasin tämän dekkarin kirjaston bestseller-hyllystä. Pohjoismaiset hyytävät dekkarit ovat viime vuosina olleet todella pinnalla ja uusia "huippukirjoja" tuntuu tulevan Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta jatkuvalla tahdilla. Miten noista maista tuleekin niin karmivaa ja synkkää dekkaria?

Minä matkustan yksin oli siinä rajalla, nautinko kirjasta vai en. Omien lasten saamisen jälkeen lapsiin kohdistuvat väkivaltaisuudet ovat ahdistaneet aika paljonkin (esim. ennen minulla ei ollut mitään ongelmaa katsoa Criminal Minds-sarjaa tv:stä, mutta nykyään se ahdistaa), ja tässä kirjassa oli sitten lapsia, joille käy huonosti.

Mia Krügeria hehkutettiin mielestäni pitkin kirjaa liikaa, samoin Holger Munch oli taas ihan liian höppänä vakavasti otettavaksi poliisiksi, jonka tarkoitus oli johtaa tutkintaa. Molemmissa ärsytti selkeästi liioitellut ominaisuudet, joiden oli kai tarkoitus samalla kertoa, miten erikoisia, taitavia ja kaiken antaaksisaavia poliisihahmoja he ovat.

Samoin eräs sivujuonista jäi itselleni todella tyhjäksi. Sillä oli kai tarkoitus hämätä lukijaa, mutta enemmin se vaan jäi ärsyttämään ja todella auki. Onkohan kirjalle tulossa jo jatkoa? Minun kirjani tämä ei kuitenkaan lopulta ollut, mutta moni muu on tästä kyllä tykännyt.

Arvostelu: ★★

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo


Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo
Karisto, 2013

"Chey Chan on määrätietoinen nainen, punakhmer, joka uskoo vallankumouksen välttämättömyyteen. Kauan eläköön Demokraattinen Kamputsea! Mutta vainoharhainen puolue Angkar kääntyy omiaan vastaan. Chan pidätetään ja viedään pahamaineiseen Tuol Slengin vankilaan ministerimiehensä ja poikavauvansa kanssa. Kaksi muuta lasta, Arun-poika ja Vannatytär, joutuvat leireille eroon vanhemmistaan. 

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Vanna on itse äiti ja vaimo. Arki kannattelee eteenpäin, mutta monen muun ikäisensä tavoin Vanna ei voi olla miettimättä, mitä isälle, äidille ja veljelle tapahtui 1970-luvun levottomina vuosina. Kun pelättyjä punakhmer-johtajia vihdoin aletaan vaatia oikeuden eteen, Vannan on tehtävä rohkea päätös: asettuako niitä vastaan, jotka kerran orjuuttivat koko kansakunnan?"

Olen aiemmin lukenut useampiakin Rannelan kirjoja, niin nuorten- kuin aikuistenkin. Ja minä pidän niistä! Läpi yön oli ensimmäinen Rannelalta lukemani kirja, ja sen jälkeen olen tutustunut Frauhun ja Taivaan tuuliin-teoksiin. Kaksi viimeistä odottaa tosin vielä bloggaamista, mutta tarkoitus nekin on jossain välissä blogiin tuoda.

Punaisten kyynelten talo tutustutti minut itselle uuteen aihepiiriin. En ollut tiennyt aiemmin Kambodzasta oikeastaan mitään. Lähinnä sen, että se sijaitsee Aasiassa. Aasia ja Aasian matkailu esimerkiksi eivät ole omia mielenkiinnon kohteita laisinkaan, joten sieltä suunnalta tunnistan ainoastaan maiden nimiä. Mutta eipä tuo tietämättömyys haitaksi ollut tätä kirjaa lukiessa. Nyt meinaan tiedän. Ja olen järkyttynyt.

Kirja kertoo Kambodzan vallankumousvuosista 1970-luvulla, suuresta Angkorista, kommunismista, sosialismista, äärivasemmistolaisuudesta. Kuinka poliittinen liike alkoi kääntyä itseään päin ja kaikkia epäiltiin. Jokainen oli aatteen vihollinen. Ihmisiä erotettiin perheistä, vietiin kuulusteltavaksi, pelloille töihin. Kirjan lopussa oli uutisartikkeleita (todellisia lehdistä), joissa mainitaan, että yli 2 miljoonaa ihmistä tapettiin vallankumouksen aikana. Järkyttävää!

Rannela onnistui alusta heti nappaamaan lukijan raakaan todellisuuteen mukaansa. Pidin kirjan ensimmäisestä osasta huomattavasti enemmän, sillä kun tarina siirtyi nykypäivään, lopahti myös jokin tekstissä. Tyyli muuttui myös täysin, ihan kun olisi yhdistetty kaksi eri tarinaa samaan kirjaan. Useampi sivu meni totutellessa loppuosan tyyliin, jossa oli kuitenkin ansiokkaasti kuvattu vuosikymmenten jälkeen selviytyneiden henkistä ja fyysistä taistelua traumoistaan. Jotain silti tuntui lopusta puuttuvan.

Arvostelu: ★★★

perjantai 9. syyskuuta 2016

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä


Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä
Tammi, 2015

"Hilpeänhauska kertomus siitä, mitä tapahtuu kun introvertti sinkkunainen joutuu kosketuksiin reaalimaailman kanssa.

Lotta on lukutoukka, joka on luonut elämälleen täydelliset puitteet: hän asuu yksin, työskentelee kirjastossa ja rauhallisen arjen keskeyttävät vain siskon satunnaiset yllätysvierailut.

Kaikki muuttuu, kun Lotta murtaa jalkansa ja yläkerran mummo unohtaa hanan valumaan. Lotta löytää itsensä makaamasta jalka kipsissä sisarensa sohvalta. Oleskelu eloisan pariskunnan nurkissa tuntuu itsenäisyyteensä tottuneesta Lotasta ensi alkuun ylivoimaiselta, mutta hiljalleen hän oivaltaa, että myös oikeilla ihmisillä - ei vain romaanihenkilöillä - voi olla toisilleen jotain tarjottavaa. Edessä on kuitenkin uusi ongelma: valitako kirjaviisas Jiri vai Olle, jonka seurassa epämukavuusalueelle joutuminen on enemmän kuin todennäköistä."

Niinkuin olen aiemminkin kertonut, on Veera Vaahtera (eli Pauliina Vanhatalo) yksi lempikirjailijoistani. Vaahteran chicklitit ovat omia suosikkejani kotimaiselta kentältä, ja olenkin viimeisen kahden vuoden aikana ahminut kaikki hänen kirjansa, kun aiemmin en ollut näihin törmännyt. Uusin kirja, Kevyesti kipsissä, on yhtä varmasti nautinto lukea kuin aiemmatkin ovat olleet.

Lotta on jotain, mitä itse kuvittelisin olevani jossain rinnakkaistodellisuudessa. Lotalla on työpaikka kirjastossa vahtimestarina, koska siellä saa lukea rauhassa! Lotta on myös introvertti, ja epäonnisten tapahtumien jälkeen joutuu introvertti aikamoiselle koetukselle muuttaessaan sisarensa luokse samaan aikaan kun kollega ja toisaalta sisaren puolison järjestämä sokkodeitti alkavat piirittämään Lottaa.

Vaahteran kuvaukset kirjaston hyllykäytävistä, kirjaselkien lukemisesta ja sitä kautta mieleen muistuvista tarinoista olivat ihanaa luettavaa - niin minäkin teen kirjastossa usein! Katselen jo luettuja kirjoja ja mietin, mitäköhän henkilöhahmoille kuuluu. Rakastan Vaahteran kevyttä ja kepeää kieltä, joka on kuitenkin nasevaa ja fiksua. Päähahmot eivät ole aivottomia jetset-ihmisiä, vaan jalat maassa olevia. Jatkossakin suosittelen siis Vaahteroita!

Arvostelu: ★★★★★

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Elokuun luetut

Kuva: Giovanni

Koetan palauttaa blogiin pari vuotta vanhan kuukausiraportti-teeman. Luettelen tuolla luetuissa kirjoissa kyllä, missä kuukaudessa minkäkin kirjan lukenut, mutta jonkinlaista yhteenvetoa haluan koettaa ylläpitää taas säännöllisesti. 

Elokuun olin vielä osin lomalla ja palasin töihin vasta puolessa välissä kuukautta. Töihin paluu oli hieman raskaampi kuin odotin, vaikka olen raivannut vapaa-aikaa itselleni enemmän. Lisäksi kuun lopussa aloin kahlaamaan läpi opintoihin liittyvää kirjallisuutta (joista ajattelin tehdä jonkinlaista tiivistelmää kanssa aina kun opintojakso on ohi). 

Teemana elokuussa oli selkeästi dekkarit! Ensialkuun Leena Lehtolaisen Hilja Ilveskero-trilogia (tainoh, nyt siihen on neljäskin kirja ilmestynyt), jonka kanssa kyllä tahkosin aikalailla. Ilveskero-trilogia ei missään tapauksessa ole sitä parasta Lehtolaista, sillä normaalisti ahmin hänen kirjansa vauhdilla. 

Leena Lehtolainen: Henkivartija 
Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura 
Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut 
Vera Vala: Tuomitut 
Robert Galbraith: Pahan polku 
yhteensä 2029 luettua sivua

Näiden jälkeen piti saada jotain takuulla mukaansa tempaavaa ja viime syksystä asti säilömäni Vera Valan Tuomitut pääsi luettavaksi. Arianna de Bellisin tarina muuttuu vaan jännittävämmäksi koko ajan, ja oikeastaan odotan aina seuraavaa Valaa innolla. Italiasta siirryin sitten vielä sujuvasti Lontooseen Cormoran Striken ja Robinin pariin, joita olin säästellyt pahan päivän varalle. 

Tuleeko teille sellaisia kirjoja, joita ette halua lukea, koska sitten se on luettu? Pahan polku oli itselle sellainen, tiesin pitäväni siitä etukäteen jo, mutta en halunnut lukea sitä, koska sitten se lukuelämys olisi ohi. 

Kaikki elokuun kirjat olivat e-kirjoja. Lehtolaiset olivat Helmetin Ellibslibrarysta, Vala ja Galbraith Elisan e-kirja-palvelusta itse ostettuja. 

tiistai 6. syyskuuta 2016

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella


Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella
Bazar Kustannus, 2016

"Taulu, joka merkitsee enemmän kuin elämä. Mysteeri, jonka ylle menneisyys on jo heittänyt verhonsa. Nainen, jonka kohtalo jäi arvoitukseksi.

Berliinissä asuva dokumenttiohjaaja Salome Virta ottaa yhteyttä suomalaiseen taidekeräilijään, jonka arvelee omistavan Albert Edelfeltin taulun Nainen parvekkeella. Nuoren dokumentaristin ja iäkkään taiteenrakastajan välille kehkeytyy vilkas kirjeenvaihto, sillä molemmilla on hyvin henkilökohtainen side tauluun. Dokumenttiprojektia edistääkseen Salome Virta matkustaa Pariisiin mutta saakin huomata, että ranskalaiseen Edelfelt-tutkijaan ja taulun taustoihin liittyy lukemattomia arvoituksia. Pian alkaa tapahtua outoja, vaarallisia asioita.

Pariisi keväällä 1884. Kaupungissa asuva kuuluisa suomalaismaalari Albert Edelfelt työstää maalausta, mutta hänen ajatuksensa ovat muualla, sillä äiti ja muu perhe ovat painostaneet häntä luopumaan elämänkumppanistaan ja mallistaan Virginiestä.

Nainen parvekkeella on henkeäsalpaava rikosromaani, joka yhdistelee kohtalon oikkuja ja ikävöi saavuttamatonta. Se pyrkii pääsemään menneisyyden salaverhon taakse, Pariisiin, kaupunkiin jonka valo paljastaa ja kätkee. Kuuluisa taulu saa pauloihinsa monet ihmiset, ja osalle heistä taulu saattaa olla elämää tärkeämpi. "

Tätä kirjaa aloittaessa en oikein tiennyt mitä odottaa: tylsää ja pitkästyttävää taidepläjäystä vai dekkaria vai jotain siltä väliltä. Niinkuin aiemmin totesin, olen Nuotion kirjoja vähän koettanut lukea mutta esimerkiksi edellinen häneltä lukemani teos Mutta minä rakastan sinua ei aivan vakuuttanut mukaansa tempaavudellaan. 

Onneksi annoin Nuotiolle (ja tässä tapauksessa Soiniselle myös) mahdollisuuden! Sillä Nainen parvekkeella oli yksi kesän parhaista kirjoista, mitä luin. Sen lisäksi, että kirjassa on aivan uskomattoman kaunis kansi (pääosin syy, miksi kirjan lainasin), oli kirja todella upea. Kirja koostui kirjeiden avulla eteenpäin kerrotusta tarinasta dokumenttiohjaaja Salomesta ja hänen tavoitteestaan tehdä dokumenttielokuva Edelfeltin maalauksesta Nainen parvekkeella. Kirjeet kulkevat suomalaisen taidekeräilijän ja Salome Virran välillä, ja kertovat molempien etenemisestä teoksen ja dokumentin suhteen. Kirjeiden välissä tulee takaumia 1800-luvulle itse taulun taustoihin. 

Loppua kohden meno kiihtyy ja loppuratkaisu oli itselle todella iso yllätys! Kirja oli todella mukaansa vetävä ja oikeastaan kiehtovakin - en ole aiemmin ihmeemmin välittänyt maalaustaiteesta, mutta tämän jälkeen googlettelin pitkään Edelfeltiä ja päätin jopa käydä Ateneumissa. Se reissu tosin on vielä toteuttamatta, mutta ei kadonneen mielenkiinnon vuoksi vaan vähissä olevan ajanvuoksi. Jos sen ottaisi tässä syksyllä tavoitteeksi kuitenkin?

Arvostelu: ★★★★

maanantai 5. syyskuuta 2016

Nele Neuhaus: Snow White must die


Nele Neuhaus: Snow White must die (äänikirja Audible)
Blackstone Audio, Inc,, 2012

"On a rainy November day, police detectives Pia Kirchhoff and Oliver von Bodenstein are summoned to a mysterious traffic accident: a woman has fallen from a pedestrian bridge onto a car driving underneath. According to a witness, the woman may have been pushed. The investigation leads Pia and Oliver to a small village, and the home of the victim, Rita Cramer.

On a September evening eleven years earlier, two seventeen-year-old girls vanished from the village without a trace. In a trial based only on circumstantial evidence, twenty-year-old Tobias Sartorius, Rita Cramer's son, was sentenced to ten years in prison. Bodenstein and Kirchhoff discover that Tobias, after serving his sentence, has now returned to his home town. Did the attack on his mother have something to do with his return? In the village, Pia and Oliver encounter a wall of silence. When another young girl disappears, the events of the past seem to be repeating themselves in a disastrous manner. The investigation turns into a race against time, because for the villagers it is soon clear who the perpetrator is - and this time they are determined to take matters into their own hands."

Aloitin tämän kirjan kuuntelun vuoden 2014 loppupuolella, mutta tarina tökki, joten jätin kirjan tauolle pitkäksi aikaa. Keväällä 2016 alkoi kirja näkyä kotimaisessa mediassa yhä enemmän ja enemmän, ja mietin, että ehkä pitää antaa kirjalle uusi mahdollisuus.

Annoin uuden mahdollisuuden kesällä ja kyllä tuli silti kuunneltua tätä pitkään, sen verran pitkäveteinen kirja on! Liikaa tapahtumia, liian sekavia ihmissuhteita, liian monta juonenkäännettä, liikaa vähän kaikkea. Poliiseista Oliver ärsytti koko kirjan Pian ollessa vaan rasittava. En oikeastaan pitänyt kirjassa yhtään mistään, mutta nyt sekin on kuunneltu. Ehkä alppimaisemien kuvaukset olivat mielekkäitä?

Äänikirjan lukijan ääni oli onneksi miellyttävä kuunnella, siitä saa vähän säälipisteitä.

Arvostelu: ★★

lauantai 3. syyskuuta 2016

Pauliina Susi: Takaikkuna


Pauliina Susi: Takaikkuna
Tammi, 2015

"Haluatko päivittää yksityisasetuksesi? Ehkäpä olisi syytä. "Se tuli taas, tunne että joku katsoo. Että häntä juuri tällä hetkellä tarkkaillaan salaa pimeästä, eikä suinkaan hyväntahtoisesti. Olen kuullut, mitä voi tapahtua, Leia ajattelee. Nyt se tapahtuu minulle." Netin vihapuhe. Seksikauppa. Rasismi... 

Yksinhuoltajaäiti Leia Laine ei aavista, mihin kaikkeen sotkeutuu kun ottaa vetääkseen hankkeen, jonka tarkoituksena on tarjota tukea prostituoitujen palveluja käyttäville miehille. Puolet Suomesta raivostuu. Myös uusi, äkkijyrkistä mielipiteistään tunnettu oikeusministeri, jonka ura on vaarassa päivänvaloa kestämättömän intiimin digitaalisen kanssakäymisen takia, ja nettivelho, jonka mielestä virtuaaliset raja-aidat on tehty vain ylitettäviksi."

Pauliina Susi on itselleni uusi kirjailijatuttavuus. Olen aiemmin kuullut hänestä ja hänen esikoisteoksensa, Ruuhkavuosi, on omalla TBR-listalla roikkunut jo pari vuotta. Kirjastossa toistaiseksi ei ole käteen kuitenkaan osunut ja varauslistalle en ole halunnut syystä tai toisesta kirjaa laittaa. Takaikkuna kuitenkin hyppäsi Ellibslibrarysta e-lainana iPadille viikonloppuna ja parin ensimmäisen sivun jälkeen totesin, että tässä kirja omaan makuuni.

Entisessä elämässä olen ollut jonkinasteinen nörtti itsekin, joten kirjan aihepiiri tuntui läheiseltä. Ehkä myös tältä katsontakannalta Leia Laineen ehkä liioiteltukin typeryys laitteista, netistä ja kännyköistä tuntuikin vähän raivostuttavalta. Todellisuudessahan todellakaan moni ei ole edes näinkään valveutunut, mitä Laine kirjassa. Esimerkkinä Leia ihmetteli monta päivää, kun läppärin webcamin sininen valo paloi tajuamatta, että se on valo, joka kertoo, että kamera kuvaa. Ja päätyi lopulta peittämään sen laastarilla.

Dekkarina tämä kirja olikin aivan loistava; oli suuren luokan juoni, mutta silti se sopi tähän aikaan ja paikkaan. Loppu piti myös otteessaan hienosti, vaikka pahiksen arvasikin ajoissa jo. Suosittelen ehdottomasti Suden teosta kotimaisista dekkareista pitäville!

Arvostelu: ★★★★