perjantai 23. kesäkuuta 2017

Sophie Kinsella: Kuka on pomo


Sophie Kinsella: Kuka on pomo
WSOY, 2017

"Katie Brenner on velho markkinoimaan. Sitä vain ei tajuta tyylikkäässä lontoolaistoimistossa, josta hän saa potkut. Isän maatilamatkailukohteen Katie sen sijaan nostaa taidoillaan kaikkien huulille.
Maalaistyttö Katie taitaa markkinoinnin salat. Vain itsensä markkinoinnissa hän ei ihan pärjää, vaikka päivittää sometilejään minkä ehtii. Kun Katie palaa kovasta Citystä maalle ja tarttuu toimeen isänsä vihermatkailuhankkeessa, niin eipä aikaakaan kun Lontoon trendikkäimmät tyypit jonottavat pääsyä maatilan luomuruoan lähteille. Jonossa seisovat myös Katien entinen pomo ja pomon pomo, upea Alex."
Juhannusviikolla on tuntunut meidän lomapaikassa sataneen melkein joka päivä useamman tunnin ajan. Pakkasin lomalle mukaan paljon luettavaa, mutta myös neulottavaa. Suurempi tarve olisikin ollut lämpimillä neuleilla, joten kulutin kaksi päivää yhden villahuivin loppuun neulomisesta. Samaan aikaan ei voi kunnolla lukea, joten äänikirjat ovat tässä suuri pelastus. Lasten kuullen taas ei viitsi erilaisia dekkareita ja murhatarinoita kuunnella, joten piti kokeilla jotain "uutta". Päädyin valitsemaan BookBeatista ilmeisesti aivan vasta julkaistun Sophie Kinsellan uusimman kirjan, Kuka on pomo. 

En ole Kinsellaa lukenut muutaman ensimmäisen Himoshoppaaja-kirjan jälkeen. Itseä alkoi ärsyttää Becky hahmona todella pahasti, kun tuntui, ettei hän kasvanut yhtään kirjasta toiseen vaan jatkoi sitä samaa sähläystä ja vielä rahan kanssa sillä tavalla. Tätä uskalsin nyt kuitenkin kokeilla, kun kirjassa on täysin uusi päähahmo, Katie Brenner! Katie on maalaistyttö, joka on haaveillut asuvansa Lontoossa koko ikänsä. Hän on fiksu, ja kouluttautunut, mutta silti täysin hanttihommissa työelämässä. Lisäksi Katien pomo on aivan kamala, ja erinäisten sattumusten kautta Katie päätyy takaisin isänsä maatilalle. 

Se mikä tässä kirjassa eniten miellytti itse Katie-hahmon lisäksi oli sen osittain kantaakin ottava ajatus siitä, minkälaisena me myymme itsemme somessa ja ylipäätänsä elämässä. Kukaan ei voi tietää, mitä kaikkea toisella on menossa, oli hänen elämänsä ulospäin miten täydellisiä Instagram- ja Facebookpäivityksiä tahansa. 

Jäin itsekin miettimään omia Instagram-kuviani, ja huomasin myös esimerkiksi lomaviikon osalta, että aurinko paistoi joka kuvassa, vaikka käytännössä täällä on satanut vettä ja tullut n 90 % ajasta. Blogin Instagram-tili on "harkitumpi", joten se näyttääkin ihan erilaisen puolen omasta elämästäni kuin henkilökohtainen tilini. En toisaalta ollut niinkään tajunnut, että onpa tuo henkilökohtainenkin tili jollain asteella "tietyssä muodissa oleva", joka ei paljasta niistä elämän negatiivisista puolista oikeastaan yhtään mitään. 

Näin vaan tämäkin chick lit-kirja sai jotain syvällisempää omassa päässä liikkumaan. Suosittelen lämpimästi kesäluettavaksi tätä Kinsellan uutta, etenkin jos Himoshoppaajat eivät ole olleet niitä suosikkeja. 

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Kesän ensimmäinen lukumaraton


Osallistuin ensimmäistä kertaa omassa kirjabloggaushistoriassani lukumaratoniin! Virallisesti kesän ensimmäinen lukumaraton olisi ollut 17.-18.6., mutta oman alkaneen kesäloman kunniaksi päätin aloittaa jo perjantaina, 16.6. Niinpä oma maratonaika oli pe 16.6. 16.00 - la 17.6. 16.00 välinen aika. Tähän aikaväliin ehdin käydä myös Korjaamon Dekkarilauantaissa, mutta muuten meni kirjan parissa aikalailla tuo vuorokausi. 


Perjantaina aloittelin maratonia Julie Murphyn Dumplin-kirjalla. Luin sen Helmetin e-kirjalainana ja sivuja oli 299 tuossa e-kirjassa. Kirjan olin saanut luettua 20.30 mennessä, jonka jälkeen hyppäsin juuri postista hakemasi Natohan Hillin The Nix-kirjan kyytiin. 

The Nix on tulossa syksyllä Gummeruksen käännöksenä suomeksi ja sieltä syksyn katalogista sen itselleni bongasinkin ja tilasin englanninkielisenä. Ja miten hieno kirja tämä onkaan, vaatii oman postauksen sitten kun saan valmiiksi! Pe-iltana ja lauantaiaamuna luin tätä kirjaa yhteensä 236 sivua (kirjan ollessa reippaasti yli 700 sivuinen). 


Lauantaina kerkesin vielä Dekkarilauantain jälkeen aloittamaan kotimatkalla Matti Laineen Pahojen miesten seuraa, josta ahmin ennenkuin kello löi lauantaina 16.00 152 sivua. 

Yhteensä siis tämän ensimmäisen lukumaratonini aikana luin 687 sivua, ja olen oikein tyytyväinen saldoon. 

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Matti Laine: Pahojen miesten seura


Matti Laine: Pahojen miesten seura
Bazar, 2017

"Entisen NHL-maalivahdin Elias Vitikan elämä muuttuu kertaheitolla, kun hän ottaa Helsingin yössä taksinsa kyytiin joukon juhlatuulella olevia jääkiekkoilijoita. Eräs kyytiläisistä on hänen vanha tuttunsa pelivuosilta ja tämä palkkaa uransa jälkeen vuosikausia holtittomasti ajelehtineen Vitikan varjostamaan tulevaisuuden hyökkääjätähteä, jonka otteet kaukalossa ja sen ulkopuolella eivät miellytä pelaajan lähipiiriä. Kyttäyskeikka vie Vitikan jääkiekon parista yhtäkkiä täysin toisenlaiseen seuraan, keskelle järjestäytyneen rikollisuuden välienselvittelyjä."

Olin lauantaina Helsingin Korjaamolla ensimmäisessä Dekkarilauantaissa ikinä. Tapahtuma oli ilmainen ja käsitin, että se järjestettiin yhteistyössä Helsingin Kirjamessujen kanssa. Tapahtumassa oli todella mielenkiintoisia haastatteluja ajankohtaisista dekkareista sekä muutama kustantaja dekkarivalikoimineen myymässä. Oma kesäloma alkoi juuri, joten lauantai dekkareiden parissa omassa rauhassa oli lähes täydellinen tapa aloittaa loma!

Tapahtumassa julkistettiin myös Paras kesädekkari 2017-äänestyksen voittaja, ja kun voittajaksi ilmoitettiin Matti Laineen uusin Vitikka-sarjan teos, oli minunkin todettava, että ehkäpä tähän kirjasarjaan kannattaa tutustua. Laineen haastattelu oli myös mielenkiintoinen kuunneltava, ja antoi aika hyvän lähtölaukauksen Elias Vitikkaan tutustumisessa. Ei ole ihan niin yleinen näkökulma dekkari/rikollisgenreen tämä Laineen sarja. Mukaan tarttuikin kaikki kolme kirjaa sarjasta ja ensimmäinen, Pahojen miesten seura, tuli ahmittua viikonlopun aikana! 

Elias Vitikka on siis entinen huipputason jääkiekkoilija, maalivahti, joka on ollut NHL:ssä asti. Miehen kunto ei kuitenkaan kestänyt huipulla olemista ja Vitikka palasi maitojunalla takaisin Suomeen. Miehen elämä ei ole ammattiuran jälkeen mennyt ihan nappiin ja kirjan alussa hänet löytää taksin ratista. Vitikka päätyy erinäisten seikkailujen jälkeen jopa vähän kaidalle tielle, mutta jotenkin hahmona hän on silti sen verran sympaattinen, että hänen jopa toivoo vähän onnistuvan tässä uudessa hommassaan. Pidin myös kovasti loppua kohden isompiin ja parempiin rooleihin päätyvistä Mylläristä ja Vingeristä. 

Lykkäsinkin kirjan seuraavaksi mieheni luettavaksi, sillä uskon hänen pitävän tästä kirjasarjasta myös todella paljon. Omalla bloggauslistalla on vielä pari muutakin kirjaa, sillä osallistuin kesän ensimmäiseen lukumaratoniin pe-la välissä. Luettuja sivuja tuli vajaa 700, joka onkin oikein hyvä suoritus ihka ensimmäisestä lukumaratonistani! :) 



keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa


Otava, 2016

"Vuoden 1921 syyskesällä Helsingissä syttyy liekkeihin useita teollisuusrakennuksia. Kun laivanvarustamon konttoripäällikkö saa palossa surmansa, poliisi pyytää Björkin avukseen.

Samaan aikaan Björk kaivautuu syvälle Helsingin alamaailmaan, kun hän etsii rikostodisteita arkkivihollistaan, pelottavaa Vahanaamaa vastaan. Kaiken kukkuraksi Björkin kuolleeksi luultu isä palaa Siperiasta elossa ja alkaa puuttua karkeaan tapaansa poikansa elämään."

Olen hieman jäljessä tämän ihanan 1920-luvun salapoliisisarjan kanssa - uusin teos kun jo tänä kesänä näytti kaupan hyllyille tulevan. Muistan ensimmäistä Karl Axel Björkin teosta lukiessani, että en ihan lämmennyt tarinalle vaikka pidin aikakaudesta ja hahmoista ja sijainnista. Nyt kuitenkin Hämeen-Anttila alkaa saamaan Björkin tarinoihin vähän syvyyttä ja parempaa, realistisempaakin ehkä?, juonta, ja tämän kirjan taisin ahmaista kahdessa illassa. 

Vahanaaman tarina on pyörinyt nyt todella paljon Björkin tarinassa mukana, toivon kovasti, että uusimmassa teoksessa siihen saadaan jotain lopullista ratkaisua. Se ehkä alkaa kyllästyttää hieman. Vahanaamahan on jostain syystä (joka ei enää näin kolmannen kirjan paikkeilla muistu edes mieleen) Björkin niin sanottu arkkivihollinen, ja toisaalta Björkillä on myös jotain hampaankolossa tätä gangsteria vastaan. 

Yksi iso parannus oli myös Valkaman, Björkin uskollisen avustajan, yhä suurempi rooli tarinassa. Valkama on jotenkin aivan ihana hahmo - katujen poika, mutta fiksu ja nokkela ja nopeat hoksottimet. Sopii loistavasti Björkin pariksi. Samoin isompaan rooliin pääsi nyt Björkin Ester-serkku, jonka osalta onkin jännittävä odottaa jatkoa!



Osallistun tällä postauksella #dekkariviikko kirjablogeissa-tempaukseen, jota emännöi Yöpöydän kirjat-blogi.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

#dekkariviikko


Kirjablogit osallistuvat tänä vuonna Dekkariviikkoon useallakin tavalla - viikon aikana julkaistaan paljon postauksia dekkareista, mutta näin heti maanantaina on klo 10 alkaen tullut tunnin välein eri blogeissa dekkariaiheisia kirjoituksia. Tätä maanantain haastetta emännöi Yöpöydän kirjat-blogin Niina, jonka blogista löytyy mukana olevat blogit sekä kellonajat. Minun vuoroni on siis näin klo 17.00 ja päätin pohtia omassa maanantaihaasteen postauksessa vähän omia lempidekkarihahmojani!

Dekkarit ovat se genre, jotka ovat aikoinaan houkutelleet minut lukemaan yhä entistä enemmän. Muistan yläasteella lukeneeni mökillä mummin kirjahyllystä kaikki vanhat Agatha Christiet ja siirtyneeni sitten kirjaston kautta kohti muita dekkareita. Meni vuosia, että luin oikeastaan ainoastaan dekkareita ja vasta viimeisten 5-10 vuoden aikana olen pikkuhiljaa laajentanut omia lukutottumuksia.


Mikä niissä dekkareissa sitten minua houkuttelee? Ehkä se on se mukaansa tempaava juoni, jokin rikos, joka pitkää ratkaista, eli niitä kuuluisia harmaita aivosoluja saa käyttää. Hercule Poirot onkin itselle yksi niistä tärkeimmistä ja parhaista rikosten ratkaisijoista. Juonen pitää olla yllättävä, sen tulee yllättää nimenomaan minut siten, että koen jonkinlaisen wau-olon kirjaa lukiessa.

Toisaalta rakastan myös sitä perinteistä tutkimustyötä. Sue Graftonin Kinsey Millhone muistikortteineen omassa pienessä toimistossaan on aivan järjettömän houkutteleva hahmo - samanlaisesta siististä, organisoidusta ja järjestelmällisestä korttisysteemistä itsekin usein haaveilen. Uusin Millhone-dekkari on muuten pelkkä X, joka on itseltä vielä lukematta. 



Jos sitten mietitään kotimaisia dekkareita, niin Leena Lehtolaisen Maria Kallio-sarjan kirjat ovat olleet kiinteä osa omaa lukuhistoriaani. Kallioissa viehätti se nuorta naista aikanaan se, kun tunnistin paikkoja, joissa tapahtumat pyörivät. Kirjoihin hukkui mukaan paremmin, kun näki silmissään missä mennään. Varsinkin Kuolemanspiraali ja tapahtumapaikkana Matinkylän jäähalli, jossa itsekin olen luistellut nuorena, osui todella lähelle.

Nykyisistä suosikkidekkareistani on mainittava ainakin Robert Galbraith ja Cormoran Strike-kirjat (joista ensimmäinen oli Käen kutsu). Galbraithan on J.K. Rowlingin salanimi ja kyllä hän osaakin kirjoittaa myös dekkareita - ainakin itse olen pitänyt näistä todella paljon. Bongasin muuten netistä syksyllä, että BBC One on tekemässä näistä kirjoista draamasarjan, joita tähdittää Holliday Grainger (Robin Ellacottina) ja Tom Burke (Cormoran Strikena). Lisäksi J.K. Rowling on kertonut, että sarjan neljäs kirja, Lethal White, julkaistaan tänä vuonna. Sitä odotellessa!



Dekkareiden lisäksi rakastan rikossarjojen katsomista telkkarista! Tosin niiden pitää olla oikeasti hyviä, ja niitä alkaa olla aika vähän nykyään. Ylellä oleva Hiljainen todistaja on pyörinyt jo vuosia, kuten myös Kova laki ja sen eri spin-offit. Näistä pidän, sillä näissä ei mennä liian tekniikka edellä (kuten osassa CSI:sta alkoi loppua kohden olla) vaan oikeasti koetetaan päättelemällä ja tutkimalla ratkaista rikoksia.

Ketkä ovat sinun suosikki tutkijoita dekkareista?

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa


Tammi, 2017

"Maddy on tyttö, joka on allerginen koko maailmalle. Hän sairastuu jo pelkästä henkäyksestä ulkoilmaa. Sairautensa vankina hän pysyy kotonaan, puhtaan ilman kuplassa. Eräänä päivänä naapuriin muuttaa poika. Ikkunasta Maddy näkee Ollyn ja Olly Maddyn. Maddy ymmärtää, että eläminen tarkoittaa muutakin kuin hengissä pysymistä. Joskus rakkaus on kaikki kaisessa; Olly on riski, joka Maddyn on pakko ottaa."

Bongasin tämän kirjan kun äänestin viime vuonna Goodreadsin edellisen vuoden suosikkeja. Nicola Yoonin Everything, everything houkutteli upealla kannella ja mielenkiintoisella takakansitekstillään YA-kategoriassa. Niinpä olin iloinen, kun viime syksynä Tammen uutuuksissa tämä oli myös listattuna. Kirjastossa oli pitkä jono jo teokseen, joten nyt vasta sain kirjan käsiini. Odotukset olivat todella korkealla, sillä kirja, sen teema ja pärjääminen eri kilpailuissa antoivat ymmärtää, että tämä olisi todellinen hitti itselleni. 

Mutta en tiedä. Jäi vähän noh, pettynyt olo? Odotin ehkä liikaa. Tarina oli ennalta-arvattava, niinkuin yleensä näissä nuorten kirjoissa on, mutta jotenkin sitä alleviivattiin liikaa. On tyttö, joka on sairas. Poika, joka rakastuu sairaaseen tyttöön ja haluaa pelastaa tämän. Tämä ei itsessään haitannut, sillä tätä odotin saavani. En odottanut saavani ehkä turhankin naiivia kertomusta rakkaudesta. Liian älytöntä tarinaa, joka koetteli todellisuuden rajoja vähän turhankin paljon. 

Johtuuko se sitten siitä, että näitä vastaavia on ollut jo niin paljon vai siitä, että The Fault in Our Stars oli itsessään niin loistava, että siihen oikeastaan vertaa lähes kaikkea. Näissä kahdessa teoksessa oli todella paljon yhtymäkohtia, mutta The Fault in Our Stars onnistui paremmin pysymään realistisemmassa maailmassa tietyissä juonenkäänteissä. Harmi, sillä olisin halunnut myös tästä pitää todella paljon! 

Plussaa päiväkirjamaisuudesta ja kansien sisäpuolen graafisesta ilmeestä. Suomennoksen kansi oli muuten iso pettymys sen upean alkuperäisen kannen jälkeen. En pidä oikeastaan yhtään leffakansista, koska ne harvoin onnistuvat. 

Arvostelu: ★★★

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Lastenkirjakatsaus 1/17



Lastemme tarha on paikallisen kirjaston vieressä ja käymmekin lähes viikottain siellä vaihtamassa iltasatukirjoja. Usein vaihdamme vanhat kirjat toisiin, jo luettuihin, mutta joskus aina lapset innostuvat tarttumaan uusiinkin kirjoihin. Tämän lisäksi oma heikko kohtani on tietyt lastenkirjat, jotka haluan omistaa ja säästää tuleville vuosille. 

Tässä siis pieni katsaus tänä keväänä luettuihin kirjoihin ja lasten kommentteja niihin, sekä äidin pari mietettä. Ohjeistuksena lapsille annoin, että saivat hyllystä valita kolme tämän hetken suosikkikirjaansa - ihan en muutamasta ole varma, voidaanko laskea "tämän hetken suosikkikirjaksi" vai tuliko kuopuksen vaan valittua jotain, mutta nämä nyt esitellään siis!


Otava, 2016

"Koska se on niin ihana ja siellä on kauniita runoja." - 6v
"Koska me saadaan matkia niitä runoja." - 4v

Valitsin itse tämän muutama viikko sitten kirjastosta meille iltasatukirjajoukkoon. Aina välillä lainataan lasten runokirjoja, joista luetaan iltasadun päälle muutamia runoja. Tytöt ovat innostuneet toistamaan runoja luetun perässä, ja varsinkin tässä teoksessa kansanrunot ovat hauskoja tällä tavalla toistettuna. Kirjassa on paljon tuttujakin runoja, joista on muotoutunut lastenlauluja. Kaunis teos, jonka voisin kuvitella hankkivani meille kirjahyllyynkin asti.

--

Suomen lasten Raamattu
Otava, 2010

"Se on niin uusi kirja ja kiva kirja, hyviä tarinoita ja kauniita kuvia." - 6v
"Koska ne tarinat on niin hassuja ja niistä oppii." - 4v

Meillä on lapsilla ollut esikoisen ristiäislahjaksi saama pieni raamattu, jota tytöt ovat valinneet välillä luettavaksi. Tytöt pitävät raamatun tarinoista, ja ovat toivoneet parempaa kirjaa, kuin se meidän vanha, puhki kulunut pahviraamattu. Löysin lähikirjakaupan poistomyynnistä tämän version, jota on kehuttu paljon ja kyllä tätä mielellään lukee. Kuvat ovat kauniita ja tarinat ovat helposti ymmärrettävissä. 

--

Otava, 2016

"Mä tykkään tästä Suomi-kirjasta koska me asutaan Suomessa. Siellä on paljon hassuja kuvia, ja silmälasipäinen poika on siellä monessa sadussa. Oppii paljon Suomesta ja joulupukista ja vuorista." - 6v
"Siinä on paljon kuunneltavaa, sitä on kiva kuunnella illalla iltasatuna." - 4v 

Esikoinen näköjään valitsi kaikki samasta kirjasarjasta, Otavan Suomen lasten-kirjoja. Mikäs siinä, nämä kaikki kolme kirjaa on mielestäni todella hienoja ajattomia teoksia. Tämän Suomi-version ostin lapsille itse joululahjaksi Suomi 100v-ajatuksella. Kirjassa on jokaisella sivulla jokin aihe, josta on erilaista tarinaa ja infoa - aina historiasta nykyaikaan, yksittäisistä asioista isoihin kokonaisuuksiin.


Mikko Mallikas on kuningas
Tammi, 2012 (2. painos)

"Koska mä tykkään tosta kruunusta, kun se säteilee ihanasti ja loistaa auringossa." - 4v
"Se on niin hauska kirja, kun siihen on laitettu paljon hupia." -6v

Mikko Mallikkaat ovat vakiolainalistalla meillä kirjastossa. Koetan vähän ohjata lasten valintoja, ettei samaa kirjaa lainata kerrasta toiseen, mutta onneksi Mikko Mallikas-sarjassa on paljon valinnanvaraa. Osa kirjoista on ehkä vähän kaukana nykyajasta, mutta sarjaa onkin tehty 1970-luvulta lähtien. Viimeisin kirja sarjassa on 2006 vuonna julkaistu Mikko Mallikas ja sisukas muurahainen, jossa Mikko ja hänen ystävänsä Hamdi kyselevät Hamdin isältä sodasta.

--

WSOY, 2005

"Maisan lemppariväri on ihan sama kun mun, keltainen, koska sillä on keltainen talo ja juusto ja sydämiä ja mäkin tykkään juustosta, varsinkin keltaisesta." - 4v

Luulin meillä Maisa-vaiheen olevan jo ohitse, mutta niin vaan kuopus tämän kirjan hyllystä valitsi. Esikoinen totesi, ettei ole mitään sanottavaa kirjaan, eli 6-vuotiaalle tämä on jo niin sanotusti liian lapsellinen. Maisa-hiiret olivat kyllä todella suosittuja kun molemmat tytöt olivat pieniä, ja niitä on jaksettu selata. Emme oikeastaan lukeneet Puppe-kirjoja yhtään, vaan Maisat olivat tyttöjen suosikit.

--

Tammi, 2013

"Tykkään tästä Vilttitossusta, koska se oikeasti varasti ne ja mä tykkään varastaa juttuja. En oikeasti. Mutta ne letit tykkään varastaa. Ja kirjassa on mansikkakakkuja ja mä tykkään kakusta." - 4v
"Se on niin mukava." - 6v

Taisin tämän kirjan myös ostaa kirjakaupan alelaarista muutamalla eurolla. Tämä taitaa olla ainut Heinähattu ja Vilttitossu-kirja, jota meillä on luettu. Muistan itse nuorempana lukeneeni näitä enemmänkin, ja ei tässäkään kirjassa mitään huonoa ole. Pitääkin kaivella kirjastosta näitä lisää!