maanantai 26. lokakuuta 2015

Mari Jungstedtin Gotlanti-sarja



Mari Jungstedt:
- Kesän kylmyydessä (2006)
- Meren hiljaisuudessa (2007)
- Saaren varjoissa (2008)
- Muurien kätköissä (2009)
- Aamun hämärissä (2010)
- Kevään kalpeudessä (2011)
- Hiljaisuuden hinta (2012)
- Vaarallinen leikki (2013)
- Neljäs uhri (2014)
- Viimeinen näytös (2015)
- Joka yksin kulkee (2015

Kustantamo: Otava

"Gotlantiin sijoittuva dekkarisarja, jonka päähenkilöitä on mm poliisipäällikkö Anders Knutas sekä toimittaja Johan Berg. "

En ole aiemmin lukenut yhtään Jungstedtia. Tänä kesänä ja alkusyksynä kuitenkin Ellibslibrarysta tuli useampikin Jungstedt eteen vapaana ja kaipasin lisää luettavaa. Niinpä otin haasteen vastaan ja päätin lukea koko sarjan.

Asiaa olisi helpottanut se, että olisin lukenut kirjat ilmestymisjärjestyksessä. Nyt se, että tiesin loppupään kirjoista jo jotain tapahtumia hieman vei sitä intoa kun palasin ensimmäisiin kirjoihin. Itse dekkarijuonet toimi, mutta välillä (varsinkin mitä enemmän sarjaa luki) alkoi poliisien ja toimittajien henkilökohtaiset ongelmat ja elämät ärsyttämään. Kertaamista kirjoissa oli näihin asioihin liittyen todella paljon, joten teokset kyllä toimivat erittäin hyvin itsenäisinä teoksinakin. Näin putkeen luettuna se kertaaminen joka kirjan alussa häiritsi.

Kelpo dekkareita kaikki, ei mitään suurta mindblownia aiheuttanut mutta ajoi asiansa leppoisina välilukemisina. Näitä tulen jatkossakin lukemaan, jos kirjailijalta uusia suomennetaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti