tiistai 5. joulukuuta 2017

Marraskuun luetut


Marraskuu oli pitkä, märkä ja kylmä. Tuntui, että se ei lopu koskaan. Töitä tuli tehtyä aivan järjettömästi ja tuntui, että se vei kaikki mehut minusta. Marraskuu kuitenkin loppui ja kroppa tuntuu antavan periksi nyt, sillä joulukuun alun kunniaksi sain megaflunssan. Pari päivää joudutaan ainakin parantelemaan nyt, joten katsotaan mitä tästä joulukuusta tulee. 

Marraskuussa kävin Jyväskylässä avoimen yliopiston yhdellä lähiopetusviikonlopulla, aiheina oli kirjallisuuden teoria. Oli todella ihana ja osittain harmittaa, että tuolla kirjallisuuden kursseilla ei ole paljoakaan lähiopintoja vaan suurinosa on oppimistehtäviä tai kirjatenttejä. Tänä syksynä on ollut ihan mielenkiintoisia kursseja, olen suorittanut lajiteoriaa, kulttuurintutkimusta sekä noita teorioita syvemmin. Mitäköhän sitä sitten tekisi, kun perus- ja aineopinnot ovat kirjallisuudesta suoritettu? 

Marraskuussa sain kuitenkin luettua seuraavat

J.P. Delaney - Edellinen asukas
Annastiina Storm - Me täytytään valosta
Anni Saastamoinen - Depressiopäiväkirjat
Mari Jungstedt - Toiset kasvot
Kate Morton - Talo järven rannalla
Emilia Kunnas & Ninni Myllyoja - Nainen ja rikastumisen taito 

Lukukuukautena kuukausi oli ihan hyvä. Äänikirjana kuuntelin Mari Jungstedtin Toiset kasvot ja Anni Saastamoisen Depressiopäiväkirjat. Nyt pitäisi taas joku uusi työmatkaäänikirja valita, jotenkin uuden äänikirjan käyntiin saaminen on aina prosessinsa. Mutta eiköhän tuolta joku valikoidu!

Vuoden saldo marraskuun lopussa oli 73 kirjaa, ja tavoite on 100. Ihan en 27 kirjaa taida saada joulukuussa luettua, eli jonkin verran jäädään tavoitteesta. En kuitenkaan halua hampaat irvessä lukea, joten olen todella tyytyväinen näihinkin saavutettuihin lukuihin! :) 

1 kommentti:

  1. Kiva kuulla että opiskelet kirjallisuutta muiden aineiden ohella. Minulla on kokemusta vain englantilaisen kirjallisuuden opiskelusta, kun se kuului englannin opintoihin. - Paljon olet kuitenkin ennättänyt lukea marraskuussa, vaikka on ollut runsaasti muutakin tekemistä. Mortonin Talo järven rannalla odottaa hyllyssä. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista