tiistai 30. toukokuuta 2017

Syksyn 2017 uutuudet


Miten voi olla, että valitsen jo syksyn uutuuslistalta itseä kiinnostavia teoksia, vaikka kesäkään ei ole kunnolla vielä alkanut? Se on jotenkin tämä kummallinen, outo kevät, joka hämärtää ajantajua. Tai ehkä viime syksy ja talvi jo - kunnollista talvea kun ei tänä talvena tuntunut olevan ollenkaan vaan joko vesisadetta tai pimeää tai räntää. Ja nyt muka pitäisi jo olla kesä tulossa.

Oman työpaikan vaihdoksen takia itseltä myös on niin sanotusti paloi kesälomat, eli ei paljoa lomaa tiedossa. Viisi päivää olen ehtinyt kerryttämään tämän vuoden puolella, mutta perheen (ja oman jaksamisen takia) otan myös muutamia palkattomia vapaita. Täytyy siis muistaa levätä paljon töiden ohessa kesän aikana ja nauttia näistä hetkittäisistä hyvistä keleistä!

Syksyn uutuuksia on siis tullut selailtua, ja onhan niitä! Osa näistä julkaistaan jo kesällä, eli katsotaan josko tarttuisivat mukaan kaupasta.

Tammi 2017 
Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu
Pauliina Susi: Seireeni
Essi Kummu: Hyvästi pojat
Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa
Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen
Joni Jaakkola: Väkevä elämä
Nopola: Risto Räppääjä ja väärä Vincent

WSOY 2017
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi
Ilkka Remes: Vapauden risti
Maria Mustaranta: Sokeita hetkiä
John Green & David Levithan: Will Grayson, Will Grayson

Gummerus 
Matti Rönkä: Yyteet
Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Anni Kytömäki: Kivitasku
Tuomas Vimma: Vasen ranta
Jojo Moyes: Ne, jotka ymmärtävät kauneutta
Minna Jakosuo: Parempaa retkiruokaa
Holly Bourne: Mikä kaikki voi mennä pieleen?

Otava 
Virpi Hämeen-Anttila: Koston kukat
Laura Lehtola: Takapenkki
Paula Hawkins: Tummiin vesiin
Lori Spielman: Kymmenen unelmaani
Hanna Kinnunen & Aino-Kuutamo Uusitorppa: Valtavan ihana
Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatun ja Patun ällistyttävä satukirja
Linda Liukas: Hello Ruby - löytömatkalla internetissä
Veera Salmi: Puluboin ja Ponin komerokirja

Bazar
Kate Morton: Talo järven rannalla
Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle
Keith Stuart: Poikani Sam
Jessica Knoll: Onnentyttö

Kustantamo S&S
Annastina Storm: Me täytytään valosta

Myllylahti
Arttu Tuominen: Silmitön

Atena
Essi Huuhka & Aino Tormulainen: Ysärikirja

Siinä on ainakin jonkin verran lukemista loppuvuodeksi! Syksyllä tekemästäni kevään listauksesta olen lähes kaikki saanut luettua, mutta jostain syystä siellä oli vähemmän valikoitavaa kuin nyt syksyksi. Kiireinen syksy näiltä osin tiedossa siis myös.

Linkitetyt ovat affiliate-linkkejä

4 kommenttia:

  1. Olen ehtinyt jo lukea tuon Tummiin vesiin. Puluboi on varmasti lukulistalla. Eowyn Iveyn Maailman kirkkaalle laidalle odotan eniten. Monta varausta olen jo tehnyt näistä listoista, lukemista riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iveyn edellinen oli todella ihana kirja, joten kyllä, sitä odotan paljon. Ja lasten kanssa odotetaan uutta Puluboita (kuten myös Risto Räppääjää ja Tatua ja Patua). Ihanan paljon uusia mielenkiintosia! :)

      Poista
  2. Odotamme joitakin samoja, kuten Ahavan, Kytömäen, Iveyn ja Stormin kirjoja. Hawkinsin Tummiin vesin luin jo enkunkielisenä, ei ollut yhtään minun kirjani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, mitä itse pidän tuosta Hawkinsista - siitä ollut ylistäviä ja pettyneitä mielipiteitä liikenteessä. :)

      Poista