tiistai 15. marraskuuta 2016

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat



Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
Gummerrus, 2015

"On tyttö, jonka äiti jää taivaalta tippuvan jäälohkareen alle. On nainen, joka voittaa lotossa jättipotin kahdesti. On mies, jota salama iskee neljä kertaa. Kaikki he etsivät selitystä elämälleen."

Taivaaalta tippuvat asiat oli viime vuoden Finlandia-ehdokas. Luin kirjan keväällä jo, mutta olen hautonut tätäkin bloggausta kirjasta tähän asti. Kirja oli erilainen kuin odotin, mutta silti juuri sellainen kuin odotin. Ja sen takia en ehkä ole keksinyt kirjasta mitään sanottavaa.

Pidin kirjasta! Mutta se tuntui enemmin kolmelta novellilta, jotka löyhästi liittyvät toisiinsa kuin kokonaiselta teokselta. Pidin Saaran tarinasta ja pidin Annu-tädin kirjeenvaihdosta. Odotin kuitenkin enemmän näistä molemmista mutta myös Annun lottovoitot jäivät etäisiksi. Kirja oli jotenkin mystinen mutta todellinen samaan aikaan.

Takakansi ehkä huijasi minua? Ja en osaa sen takia asennoitua kirjaan! Kaipasin syvempää yhteyttä tarinoiden keskelle, olisin nauttinut Saaran osuudesta koko kirjan verran. Kunhan unohdan omat ennakko-odotukset kirjaa kohden, voin todeta sen olleen todella kaunis ja hieno teos. Sellaisenaan. Ehkä minun kannattaisi lukea tämä uudestaan vielä?

Arvostelu: ★★★★

2 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä kovasti mutta luulen kyllä että tämä aukaisisi uusia maailmoja jos lukisin kirjan vielä joskus uudelleen. Hieno kirja, joka tapauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, uudelleen lukemisella voisi päästä vielä syvemmälle! Ja ehkä se jäi tästä kirjoituksesta vähän auki, että nautin kirjasta todella paljon vaikka koinkin sen kanssa suuria ristiriitaisuuden tunteita!:)

      Poista