torstai 12. tammikuuta 2017

Salla Simukka: Lumikki-trilogia



Salla Simukka: Punainen kuin veri, Valkea kuin lumi ja Musta kuin Eebenpuu
Tammi, 2013-2014 (kuunneltu äänikirjoina)

"Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään. 
Trilleri joka pitää otteessaan kuin hyytävin pakkanen.

Punainen kuin veri aloittaa Lumikki Anderssonista kertovan jännitystrilogian, jonka muut osat ovat Valkea kuin lumi ja Musta kuin eebenpuu."

Salla Simukan Lumikki-trilogia on kirjasarja, jonka lukemista olin arponut jo pitkään. Viime kesänä sitten viimein sain aloitettua kirjojen läpikäymisen (kiitos BookBeatin sovellus, jossa äänikirjana nämä!) ja viimeinen kirja tuli nyt tammikuun alkupuolella kuunneltua loppuun. Kirjasarja on nuorille suunnattu jännitystrilogia, jonka päähenkilönä on lukioikäinen Lumikki Andersson-niminen tyttö. Lumikki ajautuu tilanteista toisiin niin kotonaan Tampereella kuin Prahassa kesälomareissullaan.

Pidin todella paljon ensimmäisestä kirjasta. Lumikki, Lumikin tausta ja tarina veivät mukanaan. Tarinassa raotettiin vähän Lumikin historiaa, mutta ei paljastettu mitenkään kaikkea. Toisessa osassa seikkailtiin Prahassa (joka oli muuten todella kauniisti kuvattu, melkein aloin selaamaan itsekin matkoja sinne!) mutta jonkinverran tuntui, että tarinassa alkoi olla toistoa. Ei juonenkäänteissä, ne oli edelleen todella toimivia mutta sellaista täytetekstiä, jossa toistettiin samoja asioita useaan otteeseen Lumikin historiaan viitaten.

Kolmannen kirjan aloitin kuitenkin, sillä halusin tietää Lumikin tarinan! Simukka sen verran houkuttelevasti oli sen kirjoittanut, että aikamoisia koukkuja kirjojen väliin jäi. Jätin kuitenkin alkusyksystä kolmannen kirjan kesken, sillä se tuntui todella köykäiseltä ja paikallaan junnaavalta verrattuna edellisiin. En osaa kuitenkaan täysin "jättää kesken" joten tammikuun alussa kuuntelin kirjan loppuun. Juoni parani, mutta jotenkin tämä kirjoista tuntui eniten keskeneräiseltä, puolitiehen jääneeltä. Tarinasta kun olisi saanut vaikka mitä irti! Avaimesta ja sen tarinasta, vanhempien suhteesta, Lumikin historiasta. Myös lukiolaisten tekemä näytelmä kuulosti siltä, että olisin sitä halunnut enemmän avattavaksi ja mukaan tarinaan - nyt se tuntui jäävänä vähän varjoon ja Lumikin omat, yhtä kehää kiertävät ajatukset veivät hieman liikaa tilaa tarinalta.

Nämä ovat kuitenkin nuorille suunnattuja ja varmasti teini-ikäiset voivat näistä nauttia eri tavalla, kun paljon muuta lukenut yli kolmekymppinen nainen. Suosittelen silti tutustumaan kirjoihin, ihan jo vaikka sen takia, että kirjoista on tehty Hollywoodiin leffasopimus!

Arvostelu: ★★★

4 kommenttia:

  1. Tämä on minusta hyvä nuorten kirjasarja! Eräskin kirjoja lukematon nuori koukuttui näihin, mikä on hieno asia. Sen innoittamana itsekin tutustuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorten kirjasarjana onkin hyvin toimiva, ehdottomasti! :) Ja mikä tahansa saa nuoria lukemaan, on pääosin hyvä asia.

      Poista
  2. Kuuntelin joulukuussa tuon ensimmäisen osan ja se oli ihan mukava kuuntelukokemus, vaikka en ihan täysiä syttynyt. Nyt tammikuussa kuuntelin nuo kaksi muutakin, enkä oikein osaa sanoa, nousiko mikään niistä erityisemmin muiden yli. Viimeinen oli vähän ehkä mielestäni heikompi, kuin kaksi aiempaa? Oli kyllä mukavaa, kun Lumikin menneisyys aukesi. Kakkososassa huisia oli juuri tuo Praha, siitä tykkäsin itsekin. Aika samoja mietteitä meillä siis. Ihan innolla odotan leffaa, aion kyllä katsoa!
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aika samanlaiset ajatukset oli meillä tästä siis! Ja ehdottomasti haluan leffat nähdä, en ole edes googletellut ihmeemmin, että mikä niiden tilanne on ja millaista castingia niissä on tulossa.

      Poista