Eve Hietamies: Hammaskeiju
Otava, 2017
"Yhtäkkiä Pasasen pienperheessä on ekaluokkalainen – mihin se vauva katosi, ja mihin se on taas hukannut kännykkänsä? Paavo Pasanen aloittaa koulun, ja urhean yksinhuoltajaisän edessä
kohoaa jälleen uusi käsittämättömien asioiden muuri. Lisäksi Antti
joutuu vihdoin myöntämään olevansa umpirakastunut pitkäaikaiseen
taistelupariinsa Enniin, ja tunne vaikuttaa olevan molemminpuolinen.
Mutta miten sen ottaisi puheeksi, kun elämä pyörii Wilma-viestien ja
kouluunlähettämisten rinkiä, ja työtkin pitäisi tehdä?"
Sain esikoiseni hieman sen jälkeen, kun Eve Hietamies julkaisi Pasasten perheestä kertovan kirjasarjan ensimmäisen osan. Äitiyslomalla, vauvakohmeisilla aivoilla uutena äitinä Yösyöttö-kirjaan tarttuessa koin niin suurta samaistumista Antti Pasasen yksinhuoltaja-arjen ongelmiin uutena vanhempana, että olen pitänyt Anttia (ja siinä sivussa Enniä ja koko Jönnin puiston porukkaa) jonkinlaisena vertaistukena - vaikkakin ovat täysin fiktiota. Niinpä Pasasten perheen uudet tuulet otettiin tässä taloudessa onnella vastaan, sillä esikoiseni kasvaa suurinpiirtein samaa tahtia Paavon kanssa.
Paavo on päässyt aloittamaan ensimmäisen luokan ja Antti saanut pidettyä lapsensa järjissä ja hengissä läpi tarha- ja eskari-iän. Meillä kotona tuo ensimmäinen luokka odottaa vuoden päästä, mutta ihan samat ajatukset pyörii nyt jo päässä, mitä Antti pohti kirjassa. Miten voi olettaa, että seitsemän vuotias lapsi on heinäkuussa vielä täysin valvottava tapaus, jota ei saa päästää tarhasta pois yksin mutta sitten elokuussa sen pitäisi olla jo niin kypsä, että pärjää kotona aamuisin ja iltapäivisin yksin (saatika osaisi kulkea oikeat reitit)? Tätä kauhistelen itse etukäteen jo, mutta toisaalta tämä kirja antoi vähän uskoa, että ehkä se siitä.
Ihana oli huomata, että Antin työpaikan jousto oli oikein avaintekijä. Uskon oman työpaikkani myöskin joustavan aikanaan, samoin mieheni. Kirja toi lohtua, että samoja ajatuksia muutkin miettii (vaikka kyllä, täysin fiktiotahan tämä on mutta ehkä ymmärrätte pointin), mutta että mahdollisuuksia on siihen, että kaikki ehkä menee kuitenkin lopulta ihan ok. Samalla haluan kieltäytyä tosin uskomasta, että minulla on niin vanha lapsi jo, joka on menossa kouluun. Kääk!
Kirjaa suosittelen siis ehdottomasti noh, lähes kaikille. Mukaansa tempaava ja vaikka ei lapsiperheen ongelmat olisi itselle ajankohtaisia, on Hietamies sen verran taitava kynästään, että tätä varmasti lukee muutkin.
Arvostelu: ★★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti