lauantai 3. tammikuuta 2015

Vuosi 2014

Olen pyöritellyt vuoden top 10-listaa mielessäni jo hetken. Pelkäsin jossain vaiheessa vuotta, että lukuinnostus laantuu taas, mutta muutama antoisa kirja ja varsinkin e-kirjat tänä vuonna ovat auttaneet hurjasti tuohon lukemisen helppouteen. Pelkkään top 10 - listaan en kuitenkaan halunnut jäädä, joten pidetään tätä postausta sitten jonkinlaisena yhteenvetona edelliseltä vuodelta. 

Ensin se top 10 - vuoden parhaat kymmenen kirjaa, jotka tuli luettua. Kaikkia en ole syystä tai toisesta blogannut, mutta voisin blogata vähintään nämä loppuun. 

1. Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät 
2. Ulla-Lena Lundberg: Jää 
3. Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön 
4. Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
5. Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea 
6. Tuomas Vimma: Raksa
7. Paul Auster: Näkymätön 
8. Gayle Forman: Jos vielä jään 
9. Katja Lahti ja Satu Rämö: Vuoden mutsi 
10. Jillian Dodd: That boy 

Vuoden 2014 suurin muutos oli se, että löysin Kindlen (ilmais)kirjat. Vaikka ne useimmiten ovatkin hömppää, dystopiaa, fantasiaa, harlekiineja, niin sieltä löysin vuoden aikana myös todella hyviäkin kirjoja - top 10 listalle nousi esimerkiksi Jillian Doddin That boy (jonka jatko-osien ostamista ihan olen pohtinut monestikin!)

E-kirjoja ylipäätänsä tuli luettua vuoden aikana erittäin runsaasti. Joulukuussa löysin myös Helmet-kirjastojen e-kirjalainat Ellibsin kautta, ja tuntuu, että lukemista löytyy entistä enemmän ja helpommin ja itselle sopivammin. 

Kirjastossa aloimme myös lasten kanssa käymään säännöllisesti vuonna 2014. Lasten kirjoja tuli jonkin verran blogattua vuonna 2014, mutta tänä vuonna voisi ottaa kuukausittaiseksi tavaksi oikeasti blogata noista lastemme lempikirjoista. Samalla ovat ihania muistoja tulevaisuutta varten. 

Yhteensä vuonna 2014 tuli luettua 43 kirjaa. Näistä äänikirjoja oli 9 kappaletta, e-kirjoja 18 kappaletta ja ihan perinteisiä kirjoja loput, eli 16 kappaletta. 

Kotimaisia kirjoja näistä oli 20 kpl eli hieman alle puolet. Muuten tuli luettua brittiläistä, irlantilaista, amerikkalaista ja japanilaista kirjallisuutta. 

Poikkeuksellisesti dekkareita tuli luettua todella vähän normaaliin nähden vuoden aikana; ainoastaan viisi dekkaria vuoden aikana kun ne yleensä ovat eniten kulutettuja listallani! Panostin selkeästi itselleni uusiin kirjallisuudenlajeihin.

Näistä tunnelmista on helppo siirtyä vuoteen 2015, listalla on vaikka mitä luettavaa! :)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti