lauantai 31. maaliskuuta 2018

Ensimmäinen kolmannes

Alkuvuosi hurahti ohi sellaista vauhtia, että en ymmärrä edes. Vaihdoin helmikuun lopussa työpaikkaa ja siihen johtaneet ja sitä seuranneet kiireet ovat vieneet sen pienenkin bloggausajan pois kokonaan. Kirjoja on jonkin verran tullut luettua alkuvuonna kuitenkin, josta olen silti iloinen! Ajattelinkin nyt tehdä lyhyen koostepostauksen alkuvuodesta, niin ei tunnu niin isolta tuo bloggauspino ja pääsee ehkä rytmiin taas ajan kanssa.

Ninni Myllyoja - Mitä jokaisen kotiäidin (ja muiden naisten) tulee tietää sijoittamisesta
Useamman vuoden vanha jo, mutta hyvä perusteos säästämisestä, sijoittamisesta sekä talouden hallinnasta. Pitäisi olla ehdottomasti jokaisella nuorella naisella hyllyssä!

Gail Honeyman - Eleanor Oliphant is completely fine
Kevään yksi hittikirjoista ainakin somen mukaan! Pidin tästä paljon, luin kirjan e-kirjana englanniksi. Eleanor on hieman kummallinen, itsekseen viihtyvä nainen, jonka kuori alkaa rakoilemaan kun hän rakastuu erään bändin laulajaan. Omalla tavallaan rankka vaikka kepeältä vaikuttava kirja.

Alice Hoffman - Ihmeellisten asioiden museo
Pienellä maagisella twistillä 1900-luvun alun New York - mitä enempää voisi toivoa! Surullinen, mutta lohdullinen. Mielenkiintoisinta oli melkein Coney Island-kuvaukset sekä New Yorkin työolojen kehittymisen kuvaukset.

Stephen King - Mersumies
Paljon kehuttu Kingin dekkaritrilogian aloitusosa. Alkuun tuntui todella irvokkaalta ja vastenmieliseltä, mutta kun pääsi tarinaan mukaan niin toivoi vaan hyvää etsivä Hodgesille. Kakkos- ja kolmososakin ovat jo suomeksi ilmestyneet.

Victoria Aveyard - Kuninkaan kahleet
Kolmas osa ya-trilogiaan (vaikka tämä ei taida trilogia enää olla, kun bongasin, että neljäs osa vielä tulossa!), jossa seurataan puna- ja hopeaveristen taistelua. Ihan ok, vaikka en päähahmo Mare Barrowsista niin välittänytkään.

Leah Mercer - Kun kerran kohtasimme
Kevään uutuuksia, pariskunta viettää viikonlopun Pariisissa pyrkien toipumaan dramaattisesta perhetapahtumasta. Todella soljuva ja kaunis kuvaus siitä, miten löytää parisuhteessa takaisin sinne yhteiselle polulle.

Stephen King & Owen King - Sleeping beauties
Kingin ja hänen poikansa yhteisteos kertoo Aurora-nimisestä taudista, joka saa kaikki maailman naiset nukahtamaan ja kerryttämään ns. verkkoa heidän ympärilleen siten, etteivät he herää enää ollenkaan. Kirjassa seurataan läheisesti Doolingin kylän tapahtumia viikon ajanjaksolta niin poliisilaitokselta kuin naisvankilastakin käsin. Pidin tästä todella paljon!

Piia Leino - Taivas
Kotimainen kevään uutuus, dystopia Helsingistä 2058 vuodelta. Nahkakuulat ovat rakentaneet muurin Helsingin ympärille, ja ihmiset viettävät aikaa ainoastaan Taivaaksi nimetyssä virtuaalitodellisuudessa. Todella paljon ajatuksia herättävä teos!

4 kommenttia:

  1. Tällaisista listoista saa mukavasti lukuvinkkejä. Itse asiassa en ole lukenut yhtäkään näistä kirjoista, mutta kiinnostuksen herättivät Alice Hoffman ja Piia Leino. - Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, toivottavasti pääsiäinen oli hyvä! :)
      Hoffmanin taisin bongata Instagramin kirjasuosituksista, ehdottomasti suositeltava!

      Poista
  2. Luin Gail Honeymanin kirja Eleanorilla kaikki ihan hyvin ja suosittelen ehdottomasti sen lukemista. Hyvin vakava aihe, mutta osin lähestytty kuitenkin realistisen kepeästi ja muutamassa kohdassa pääsi jopa itsekseen ääneen nauramaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti loistava siitä syystä, että vakava aihe, jota käsitelty kuitenkin siten, että se ei tunnu liian ahdistavalta, mässäilevältä, lukijasta.

      Poista