Bazar, 2017
kirjastolaina
"Kesäkuu 1933. Edevanen perheen idyllinen talo Cornwallissa on valmiina
jokavuotista juhannusaaton juhlaa varten. Koko tila odottaa
malttamattomana satoja vieraita saapuvaksi. Alice Edevane,
kuusitoistavuotias kirjailijan alku, on erityisen innoissaan. Eikä vain
siksi, että hänellä on vihdoin kunnon juonikehitelmä romaaniinsa, mutta
koska hän on täydellisen rakastunut mieheen, johon ei pitäisi. Vaan kun
kello lyö kaksitoista ja juhannusaaton ilotulitus alkaa, kaamea tragedia
paljastuu. Edevanen perheen kuopus, Theo-vauva, on kadonnut.
Kesäkuu
2003. Lontoolainen rikostutkija Sadie Sparrow lähetetään pakkolomalle
pahasti pieleen menneen rikostutkimuksen takia. Sadie vetäytyy rakkaan
isoisänsä luo Cornwalliin, mutta löytää pian itsensä tuuliajolla,
toimettomana. Kunnes eräänä päivänä hän löytää umpeenkasvaneen puutahran
keskellä olevan hylätyn talon. Huhu kertoo, että kauan sitten talosta
katosi poikavauva kuin tuhka tuuleen.Samaan aikaa tyylikkään Hampsteadin
kodin ullakkohuoneessa kuuluisa kirjailija Alice Edevane jatkaa
dekkareiden kirjoittamista. Hänen elämänsä on yhtä tarkkaan harkittua
kuin bestsellerinsä. Kunnes eräs rikostutkija alkaa kysellä Edevanen
perheen menneisyydestä. Alicen on vihdoin kohdattava monimutkainen
salaisuuksien vyyhti, jota hän on yrittänyt koko elämänsä ajan paeta."
Olen lukenut kaikki Kate Mortonin kirjat, sitä mukaan kun niitä on suomennettu, ja nauttinut oikeastaan jokaisesta. Morton yhdistää taitavasti historiaa ja nykypäivää, useimmiten Iso-Britannian maaseudulla, historian aina saavuttaessa nykyisyys. Kirjoissa tuntuu järjestään olevan teemana se, että menneisyyttään ei voi paeta. Osassa teoksista tämä on toteutunut paremmin, osassa huonommin. Edellisestä kirjasta en niin välittänyt, mutta Talo järven rannalla veti minut mukaansa todella nopeasti!
Tiesin hieman, mitä odottaa eli koetin päästä tarinan edelle, mutta Morton onnistui pimittämään ratkaisun lähes loppuun asti. Päähenkilöinä kirjassa on siis kirjailija Alice Edevane, jonka lapsuudessa hänen pikkuveljensä on kadonnut. Alice syyttää itseään tästä tapahtumasta, mutta ei halua puhua asiasta kenenkään kanssa. Toisaalta Alicen ohella kirjassa seurataan lontoolaisen poliisin Sadie Sparrowin pakkolomaa, kun hän oli kiintynyt yhteen rikostutkintaansa liian paljon ja ylittänyt poliisin rajat. Sadie löytää Alicen vanhan talon metsän keskellä ja haluaa selvittää talon mysteerin.
Tarinassa oli muutama pieni sivujuoni, jotka ärsyttivät hieman. Sadien vanha juttu (josta syystä oli pakkolomalla) nousi mielestäni liian isoon osaan tarinassa. Lisäksi ihan lopussa Morton ehkä vei loppuratkaisun yhtä pykälää liian pitkälle ja "liian nätiksi paketiksi". Kirja olisi toiminut hyvin ilman tätäkin loppuratkaisua - nyt se jätti vähän imelän maun, vaikka kirjasta kovin pidinkin. Suosittelen kirjaa silti, jos Mortonin tiiliskivet kiinnostavat!
Kirjassa oli todellakin sellainen loppu hyvin kaikki hyvin fiilis kirjan lopussa. Ehkä sitä loppua ei olisi tarvinnut kirjoittaa niin paljon auki, vaan lukijakin olisi voinut miettiä mitä oikein tapahtui.
VastaaPoistaJuuri näin, pientä ilmaa loppuun, että lukija saisi itse pohtia olisi tehnyt lopusta vielä paremman! :)
PoistaKiitos esittelystä. Olen tykännyt Mortoneista ja tämäkin kirja odottaa hyllyssä. Kaunis kansi.
VastaaPoistaMortonit kyllä tunnistaa, hänellä on selkeästi oma tyylinsä. Lisäksi Bazar on tehnyt todella hienoja kansia näihin hänen kirjoihinsa! :)
Poista