keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Shari Lapena: Hyvä naapuri



Shari Lapena: Hyvä naapuri
Otava, 2017 (Elisa Kirjan joulukuun 2016 kuukauden dekkari)

"Kuinka hyvin tunnet naapurisi? Entä puolisosi? Nuoren pariskunnan onni muuttuu painajaiseksi, kun heidän vauvansa katoaa jäljettömiin päivälliskutsujen aikana.

Naapurit kutsuvat Annen ja Marcon päivälliselle, mutta lapsenvahti peruuttaa viime hetkellä. Marco kuitenkin suostuttelee Annen lähtemään, ja he käyvät puolen tunnin välein katsomassa kehdossa nukkuvaa vauvaansa. Kun Anne ja Marco palaavat yöllä kotiin, kehto on tyhjä.
Anne ja Marco soittavat poliisit paikalle, mutta joutuvatkin itse pääepäillyiksi. Kun tutkimukset etenevät, niin nuorenparin kuin heidän naapureidensa on vuorollaan paljastettava kaapeissaan lymyävät luurangot."

Pitkästä aikaa Elisan dekkaripiirin kuukauden dekkari oli kirja, joka kiinnosti minua! Varsinkin, kun olin juuri ehtinyt tämän katsastaa kustantamoiden kevään uutuuksien seasta. Nappasinkin kirjan aika nopeasti luettavaksi jättäen muutaman vähän hitaammin laahaavan kesken siksi aikaa. Ja voi mikä kirja!

Juoni oli todella loistava, Lapena onnistui hienosti yllättämään lopussa vielä minut vaikka luulin selvittäneeni ratkaisun. Hahmot jäivät tosin kaikki vähän etäisiksi ja en oikeastaan pitänyt kenestäkään hahmosta, en Annesta, en Marcosta, en heidän naapureistaan enkä edes poliiseista. Lisäksi vähän olisin kaivannut lihaa luiden ympärille hahmoihin - nyt he jäivät vielä aika etäisiksi. Mutta siitä huolimatta, tykkäsin!

Kirjaa voisi vähän verrata ehkä Gillian Flynnin Kilttiin tyttöön sen kuitenkaan olematta yhtään sinne päinkään. Mutta samantyyppisissä ratkaisuissa pyöritään kirjoissa. Kaunokirjallisesti kirjassa oli kyllä isoja puutteita, mutta annan näille anteeksi kirjan ollessa oikein kelpo välipaladekkari, jolla sai nollattua omia ajatuksia.

Arvostelu: ★★★

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä, vaikka puutteitakin olisi. Dekkareita tarvitaan juuri aivojen nollaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, välillä dekkarit ovat parhaita aivojen nollauskirjoja! :)

      Poista
  2. Laitoin juuri pari päivää sitten kirjastovarauksen tästä, harmi kun pitää vielä pari kuukautta odotella. :D Tämä kuulostaa juuri sellaiselta mistä yleensä pidän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti, vaikka pieniä puutteita oli. Juoni oli kuitenkin todella onnistunut ja koukutuin pahasti! :)

      Poista
  3. Oi, sinäkin kuulut Elisa kirjan dekkaripiiriin! Minäkin, ja on aina kiva kytätä mikä on kuukauden kirjana :D Minut tämä kyllä otti omakseen, vaikkei ehkä kaunokirjallisesti niin täysi kymppi ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, melkein alusta asti ollut jo dekkaripiirissä mukana :) Pidin myös kirjasta ja juonesta erityisesti todella paljon, vaikka tosiaan puutteita oli. Mutta mukava saada aina uusia kirjailijoita tämän tyyppisten teosten piiriin :)

      Poista