maanantai 20. lokakuuta 2014

Etukäteisajatuksia kirjamessuista!


Kai minäkin sitten vähän, kun kaikki muutkin. Eli vähän omia ajatuksia tulevista Helsingin Kirjamessuista. 

Voitin liput #kirja-palvelun arvonnassa (sain kaksi lippua, aion molemmat pitää itse) ja nyt onkin kovassa pohdinnassa, minä päivinä messuille ennätän. Näyttelijäolijoista varsinkin pienemmät kustantamot ja antikvariat kiinnostaa, mutta itse ohjelma määrää enemmin, minä päivinä aion pyörähtää paikalla. 

Torstaina itseä kiinnostaa lähes kaikki Louhi-lavan esitykset. Crossfittia, Musta Barbaari (Salil eka salil vika), nuorten fiktiourheilukirjallisuutta esittelevä lava kuulostaa niin houkuttelevalta, että saatan joutua venyttämään lounastuntia hieman ja siellä pyörähtää keskellä päivää. Onnekseni työpaikkani on aivan Messukeskuksen vieressä, joten tämä onnistuu. Iltapäivästä palaverien takia joudun kuitenkin jättämään mielenkiintoisia ohjelmia välistä pois.

Perjantailta löysin vain muutaman mielenkiintoisen kohteen, mutta pääasiassa suurinosa menee oman kiinnostuksen ulkopuolelle. 

Lauantaina taas dekkarilauantai houkuttelee monellakin ohjelmanumerollaan, mutta heti aamusta on kaikkein mielenkiintoisin; Chick lit-paneeli. Dekkarit ja chick lit - niin tämän blogistin juttu niinkuin blogin bannerissakin kerrotaan. Lauantailta löysin yhteensä 13 eri ohjelmanumeroa, jotka mielelläni kävisin katsastamassa mutta tämä taitaa mennä ensikertalaisen suuruudenhulluden piikkiin. Jos muutamalle ehtisin edes. 

Sunnuntainakin oli varsinkin lasten kirjallisuuden osalta paljon mielenkiintoista, mutta valitettavasti sunnuntai menee kyllä kokonaisuudessa ohi muiden menojen takia. 

Näiden takia taidankin päätyä messuille pyörimään torstaina 10-12 välissä sekä lauantaina heti aamupäivästä. Katsotaan, jos saisin jonkinlaista kuvamateriaalia ja blogiin muutakin kuin kirjajuttuja kaivettua messuista. Ensikertalainen matkassa siis, jännittävää! 

2 kommenttia:

  1. Mustan Barbaarin mietteet ja kirja kiinnostaa täälläkin. Olikin mennyt vähän messuohjelmaa selaillessa ohi.

    VastaaPoista