keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Kevään uutuudet

Itsenäisyyspäivänä tuli selailtua vapaapäivän kunniaksi netistä vähän kustantamoiden ensi kesään uutuuksia. Päätin listata mielekkäimmät ensikertaa ihan listaksi asti, jotta näitä tulisi sitten ensi vuonna muisteltua paremmin. Tänä syksynä meni niin moni hieno uutuus vähän ohi, samoin viime keväänä kun ei ollut niin organisoitunut ote asiaan. Nyt yritän vähän paremmin. 

Nämä ainakin osuivat kevään uutuuslistoilta silmään ja itseä kiinnostaviksi: 

Bazar:
- Kiinnostavalta kuulostava kirjasarja, menisi oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Mytologia kuitenkin voisi olla mielekäs lisä!

Gummerrus:
- Psykologiset trillerit ovat suuria suosikkejani ja tämä kuulostaa hyvältä. Kirjailija on ennen kirjailijaksi ryhtymistä työskennellyt poliisina, joten jonkinlaista näkemystä varmaan?

- Moyesin edelliset kirjat ovat olleet itselle huikeita lukukokemuksia, joten tämä kiinnostaa ehdottomasti myös!

- YA-genreen kuuluvaa, jonka kansi on aivan mielettömän houkutteleva!

WSOY:
- Ei ehkä oma kuppini teetä, mutta voisin kuvitella mieheni pitävän tästä paljonkin.

- Moriarty on myös yksi niistä kirjailijoista, joiden uusimmat teokset haluan heti lukea. Kertaakaan ei ole tullut pettymystä, vaan jokaisessa kirjassa ollut hauska twisti!

- Seuraan molempien blogeja, ja olen seurannut tätä kirjaprojektiakin - ehdottomasti tämä kirja menee omalle lukulistalle! Rämön edeltävä kirja Islantilainen voittaa aina oli ainakin todella taitava ja mukaansatempaava teos.

Tammi:
- Ehdottomasti must read ensi keväälle!

- Mielenkiintoiselta kuulostava kotimainen esikoisdekkari.

- Tästä kirjasta on sen verran pöhinää liikkeellä, että saattaa kyllä kiinnostaa tarttua tähän myös.

- Lukemisen ohella toinen aikaa vievä harrastukseni on ompelu - syksyllä kun tästä kirjasta alettiin huhuja kuulemaan, päätin jo, että hankintalistalle menee.

- Perheen lapset ottavat varmasti uusimman Supermarsu-kirjan avosylin vastaan ja äitikin nauttii iltasatuja lukiessa aina uudesta vaihtelusta.

- Nämä Parvelan kirjat menevät myös lukulistalle!

- Tämän bongasinkin jo alkusyksystä Goodreadsista suositeltuna minulle tuon YA-fanituksen kautta. Omalla wishlistillä Amazonissa, saa nähdä päädynkö lukemaan alkuperäisellä kielellä vai odotanko suomennosta.

Karisto:
- Ennestään minulle tuntematon kirjailija, mutta viihderomaanin aihepiiri kuulostaa kiinnostavalle.

- Ai että, lasten suosikkisarjaan uusi kirja tulossa! Hankintalistalle ehdottomasti.

Otava:
- Jatkoa kotiäitivuosieni lempikirjoille, Yösyötölle ja Tarhapäivälle. En malta odottaa, mitä kuuluu Antille ja Paavolle.

- Haahtelan uusin kiinnostaa tietenkin, sillä en ole hänen teoksiinsa pettynyt kertaakaan.

- Lisää mielenkiintoiselta kuulostavia psykologisia trillereitä! Tämän itseasiassa nappasinkin jo Elisa Kirjan joulukuun kuukauden dekkarina tarjouksesta, ehkäpä joululukemista tästä!

sisältää affiliate-linkkejä

4 kommenttia:

  1. Tämä on ainakin sama Pieni elämä. Haahtelaa odotan, kerran olen pettynyt. Hyvä naapuri kannattaa lukea, luin viikonloppuna. YA kiinnostaa minuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksista, pitääkin nopeammin ehkä tarttua tuohon Hyvään naapuriin! :)

      Poista
  2. Alkuun ajattelin, että aika vähän löytyy kiinnostavia, mutta sitten luin kuvaukset kunnolla ja listaan kertyi pituutta vähän liikaakin. Pari samaa kirjaa löytyy listasta ja tuo Holly Bournen Oonko ihan normaali? kiinnostaisi aika paljon :)
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samaa kuule mietin itekin, että alkuun tuntui ettei missään mitään, mutta kun vaan listaa alkoi tekemään niin alkoikin löytymään vaikka mitä! :)

      Poista