Jojo Moyes: Jos olisit tässä

Jojo Moyes: Jos olisit tässä
Gummerus, 2016

"Louisa Clark ei ole enää ihan tavallinen tyttö. Hänen elämänsä muuttui, kun hän rakastui Will Traynoriin, menetti hänet ja särki sydämensä. Willin kuolemasta on kulunut puolitoista vuotta, ja Louisa tuntee epäonnistuneensa lupauksessaan aloittaa oma elämä ja elää sitä täysillä. Hän on töissä lentokentällä ja katsoo vierestä, kun muut matkustavat jonnekin pois. Kun Louisa joutuu onnettomuuteen ja palaa kotikyläänsä toipumaan, tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut.

 Parannuttuaan Louisa liittyy omaisten sururyhmään, tapaa uusia ihmisiä ja saa jonkinlaisen otteen elämästään. Yllättäen henkilö Willin menneisyydestä saapuu Louisan oven taakse ja muuttaa jälleen aivan kaiken."

Aikalailla tasan vuosi sitten luin Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää. En ole näköjään blogannut kirjasta laisinkaan, mutta se oli harvoja viime vuonna viiden tähden arvoiseksi pitämiäni kirjoja. Koskettava, miettimään laittava, jotain muuta. Kevyttä mutta silti raskasta ja tunteisiin vetoavaa.

Niinpä hypin riemusta, kun bongasin kirjaston Bestseller-hyllystä tuolle kirjalle tänä vuonna ilmestyneen jatko-osan, Jos olisit tässä. En tiennyt lainkaan mitä odottaa, miten ihmeessä Louisan elämä voi jatkua siten, että se jatkuisi mielenkiintoisesti mutta ei älyttömästi. Ja miten siitä saisi vielä noin paksun kirjan (450 sivua!)

Mutta kyllähän siitä sai. Ahmin kirjan kahdessa päivässä ja se ei kyllä kakkoseksi jäänyt ensimmäiselle osalle. Kirjaa markkinoidaan itsenäisenä jatko-osana, mutta enemmän siitä ehdottomasti saa kun on lukenut myös ensimmäisen osan. Yhtä koskettava kirja ei ollut kuin ensimmäinen, mutta hyvällä tavalla silti liikuttava. Lempihahmokseni nousi aika yllättäen Willin äiti, rouva Traynor, joka oli selkeästi kasvanut eniten ensimmäiseen osaan nähden.

Oikein ihana kirja siis, mutta ehkä kolmatta osaa ei tähän ainakaan tarvita enää.

Arvostelu: ★★★★★

Simon Tolkien: Berliinin käskystä

Simon Tolkien: Berliinin käskystä
HarperCollinsNordic, 2016 (arvostelukappale)

"Syyskuu 1940. Lontoota pommitetaan päivin ja öin, ja Englannin kanaalin toisella puolella Hitler kokoaa joukkojaan valmistellen maihinnousua Britanniaan. Nujerrettuaan britit Hitler voisi siirtää katseensa itärintamalle. Suunnitelman toteutumisen tiellä on Britannian pääministeri Winston Churchill, joka kieltäytyy taipumasta rauhaan Saksan kanssa. Gestapon päällikkö Heydrich esittelee Hitlerille dramaattisen ja tehokkaan suunnitelman ongelman ratkaisemiseksi…

Samaan aikaan Albert Morrison, entinen MI6:n johtaja, murhataan Lontoossa sijaitsevassa asunnossaan. Hänen tyttärensä Ava joutuu isänsä brutaalin kuoleman todistajaksi. Myöhemmin Ava kokee uuden järkytyksen isän testamentin löytyessä. Murhatutkimuksen johtaja epäilee perheen sekaantuneen murhaan, mutta lontoolaispoliisi William Trave ei ole yhtä vakuuttunut asiasta. Hän aikoo, esimiehiään uhmaten, koota palapelin omin voimin.

Kilpajuoksu totuuden löytämiseksi kiihtyy – ja aika alkaa käydä vähiin..."

Historialliset romaanit eivät ole omaa mukavuusaluettani. Toisaalta, lasketaanko vielä 1900-luvusta kertovat jo historiallisiksi romaaneiksi? Oli miten päin tahansa, niin dekkarina taas näköjään historia toimii. Toisesta maailmansodasta kertova Berliinin käskystä oli nopealukuinen ja synkästä aiheestaan huolimatta helppo kirja. Tolkien on J.R.R Tolkienin pojanpoika ja ilmeisesti kirjoittanut jo useammankin kirjan. Pääosaa hänen dekkareissaan pitää lontoolaispoliisi William Trave, johon pääsin itse nyt vasta tutustumaan.

Päähenkilöitä oli kuitenkin yllättään paljon kirjassa, ja Trave tuntui jäävän vähän sivustakatsojaksi. Juoni oli mielenkiintoinen, mutta tuntui, että lopun ratkaisu oli hieman kömpöelö. Loppuratkaisun tietää historian puitteissa, mutta miten siihen päästiin alkutilanteesta ja kehitellystä konfliktista, oli ehkä aavistuksen heppoinen. En tiedä, oliko vika alkuperäisessä vai tässä käännetyssä teoksessa, mutta muutamien termien edestakas veivaaminen (oliko nyt kyseessä MI6 vai MI5 esimerkiksi..) häiritsi. Lisäksi suomennoksessa olisi voinut olla hieman parantamisen varaa, sen verran outoja lauserakenteita ja kielioppivirheitä jopa itsekin bongasin, ja en toistaiseksi koe olevani mitenkään tarkka tällaisissa.

Mutta dekkarina ihan mukiinmenevä - itse luin kirjan viikonlopun Nuku yö ulkona-tapahtuman aikana kun reissasimme metsään retkelle yöksi.

Arvostelu: ★★★

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton
Tammi, 2016 (e-kirja, alkuperäinen 2012)

"Mikä on irtileikkautuneen sormen hinta? Entä ihmiselämän?

Miksi kokenut tuomari ottaa vastaan käräjäoikeuden äitiyslomasijaisuuden? Aamu, avomiehensä ja tämän lapset taakseen jättänyt nainen, ei aio tehdä tunnustuksia työtovereilleen.

Aamu uppoutuu tavallisten ihmisten kohtaloihin oikeuskoneiston rattaissa, mutta työtä häiritsevät vaikeat kysymykset. Oikeussalin tapahtumat muuttuvat Aamun mielessä julmaksi peliksi. Liian selvästi paljastuu, että tuomio määrää perustelut eikä toisin päin. Aamu ei aio päästää itseään niin helpolla. Lopulta tulee romahdus, joka joko kaataa tai pakottaa takaisin elämään."

Aloitin Korvaamattoman kesällä, kun otin ilmaisjakson BookBeatilta. Jostain syystä kirja jäi kuitenkin kesken, vaikka nautin Vanhatalon tekstistä ja sen tyylistä. Harkitsevaa, soljuvaa, hyvin yhteen sitovaa. Nyt sitten nappasin taas alekoodilla kuukaudeksi BookBeatin, ja kirja muistutti heti olemassaolostaan. Luinkin sen sitten lähes yhdessä illassa loppuun!

Aamun historia aukeaa aika nopeasti alkusivuilta jo - hän on kokenut traagisen lapsen menettämisen ja koettaa kasata itseään kaukana perheestään ja eri työympäristössä. Paikka, jossa ihmiset eivät tiedä menneisyydestä ja eivät kohtele häntä kuin Erilaista.

Mitä pidemmälle kirjassa päästään, sitä syvemmin tarina vetää mukaansa. Oikeustapaukset, pohdinnat mikä on oikein ja väärin, minkä arvoista vahingot ovat pistävät itsenikin ajattelemaan. Miten itse päättäisin vastaavissa tilanteissa. Samalla avataan Aamun omaa historiaa. Pala palalta uppouduin tähän syvemmälle ja liikutuin, kun Aamu romahti lopulta.

Vanhatalon teksteissä pidän näissä vakavemmissakin siitä, että vaikka käsitellään todella rankkoja aiheita, niin niissä pilkahtaa silti läpi tekstin pieni toivon kipinä. Vaikka käydään kuinka syvällä, niin valo näkyy maanpinnalla vähäsen kerrallaan.

Arvostelu: ★★★★