tiistai 27. marraskuuta 2018

Risto Siilasmaa, Catherine Fredman: Paranoidi optimismi



Risto Siilasmaa, Catherine Fredman: Paranoidi optimismi
Tammi, 2018
BookBeatista luettu

Risto Siilasmaa on Nokian hallituksen puheenjohtaja ja F-Securen perustaja, joka kertoo nyt tässä Cahterine Fredmanin kanssa yhteistyössä kirjoitetussa kirjassa siitä, mitä hänen filosofiansa "paranoidi optimismi" on, ja miten se liittyy Nokiaan tuhoon ja uuteen nousuun. 

Olen itse ollut mm. partiolaisten Johtajatulilla vuonna 2017 ollut kuuntelemassa Siilasmaan ajatuksia johtamisesta, ja pitänyt niistä paljonkin. Siellä oli monta ajatusta, joita itse olen myös miettinyt ja kannattanut ehdottomasti ja pyrkinyt omassa työssä niin esimiehenä, tiimipelaajana kuin harrastuspuolella tuomaan aktiivisesti esiin. Tässä tapauksessa paranoidi optimismi tarkoittaa, että pyritään varautumaan melkein paranoidisesti eri skenaarioihin, jotta sitten meillä on suoraan vaihtoehto, jota lähteä edistämään. 

Kirja itsessään houkutteli siis aihepiiriltään minua, ja luinkin sen todella nopeaa vauhtia. Kirja on Tieto-Finlandia-ehdokkaana, mutta ei ainakaan lukijoiden äänestyksessä pärjännyt ihmeemmin. Itse kuitenkin nautin kirjasta todella paljon - se oli vetävästi kirjoitettu, rakenne oli toimiva. Aikajana oli vuodeta 2008 eteenpäin aina vuoteen 2013 saakka. Jokaisessa kappaleessa kerrottiin ensin siitä, mitä oli sinä ajanajaksona tapahtunut ja miten Nokian hallitus suhtautui erilaisiin eteen tuleviin tilanteisiin. Lukujen lopussa oli Siilasmaan "opit" tilanteesta. 

Siilasmaa kritisoi montaa asiaa, mutta myös itseään. Olisi pitänyt ymmärtää, olisi pitänyt yrittää enemmän. Pidin tästä, että hän ei täysin mustamaalannut muita vaan tunnisti myös omia virheitään. Lisäksi kirja oli raikkaan avoin - avoimesti käytiin läpi niitä asioita, missä epäonnistuttiin. Monessa suuren pörssiyrityksen johtajan elämäkerrassa tai johtamiskirjassa ei näin avoimesti käydä epäonnistumisia lävitse. 

Suosittelen tätä kirjaa, jos yritysjohtajien ja ylipäätänsä johtamiseen liittyvät ideologiat kiinnostavat. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti