Otava, 2017
"Eräänä talvi-iltana 16-vuotiaan Visan mielen täyttää päihdyttävä ajatus: hänestä tulee taiteilija. Sivellin kädessään Visa näkee maailman kuin ensi kertaa. Piirustustunneilla Visa tutustuu melankoliseen Tapioon. Yhdessä pojat haaveilevat Chagallin luomista maailmoista ja eurooppalaisista kaupungeista. Tapion sisko, suloinen ja viisas Helmi, on kaikkea mitä Tapio ei ole: elämäniloinen ja itsevarma.
Visan mukana lukija pääsee kurkistamaan suomalaisiin ja italialaisiin taidepiireihin, aina viattomalta 50-luvulta politisoituneelle 70-luvulle. Mutta onko onnella aina kääntöpuoli, jokaisella positiivilla negatiivi?"
Edellisestä postauksesta alkaa olla jo ihan luvattoman pitkä aika. Syytän todella kiireistä aikataulua, jonka takia uppoan jonkinlaiseen takkuavaan suohon. En ehdi ajatella, lukea, rentoutua vapaa-ajalla vaan olen jostain syystä täysien työpäivien päälle onnistunut aikatauluttamaan kasan menoja. Menoja, joista nautin kyllä! Mutta kun ne ovat kaikki samassa aikajaksossa, alkaa jaksaminen kohta loppua. Seuraavan viikonlopun jälkeen pitäisi onneksi helpottaa.. Käynnissä on tosiaan täysipäiväsen työnteon rinnalla neljä avoimen kurssia, harrastustoiminnan aktiivisin kausi kokouksineen päivineen sekä lasten sairastelurumba.
Kaiken tämän jaarittelun alla haluan kuitenkin huikkaista, että elossa ollaan ja hitaasti mutta varmasti on myös muutamia kirjoja luettu. Näistä halusin nyt näin sunnuntaiaamun hetken rauhan antaessa aikaa blogata ensimmäsenä Joel Haahtelan Mistä maailmat alkavat-teoksesta, sillä se oli ihana! Henkäys rauhallisuutta, osin hiljaisuuttakin keskelle hektistä arkea. Sen äärellä pystyi rauhoittumaan, se vetäisi mukaan nauttimaan taiteesta (niin kirjallisuudesta kuin kuvataiteestakin) sekä elämään päähenkilönsä Visan mukana.
Olen ennenkin pitänyt Haahtelan teoksista, mutta tämä oli erilainen. Pidin siitä ehkä vielä enemmän. Olen koulun kurssilla tänä keväänä tutustunut myös taidehistoriaan, joten omista mielensopukoista löytyikin jo tietoa Visan ihannoimista Rembrandtin teoksista ja Van Goghista ja muista. Kirjassa oli jotenkin haikea tunnelma läpi kirjan - Visalla oli paljon ystäviä, mutta silti Visa tuntui yksinäiseltä. Lähimmäksi häntä pääsi itse taide. Rauhallisuus huokui kirjasta pitkin sivuja, ja se tuntui tähän elämäntilanteeseen juuri sopivalta.
Arvostelu: ★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti